Pohdintoja taas kerran tännekin blogiin. Alkuun haluan kuitenkin sanoa muutaman sanan, jos hevosten entiset omistajat / tutut / tai muut tietävät eivät saa loukkaantua tekstistä. Kaikkia meille tulleita hevosia on kohdeltu hyvin, ne ovat olleet hyvin voivia ainakin jossain määrin. En siis nyt laita mitenkään ex-omistajien päitä pölkylle, vaan haluan vain kertoa siitä mitä hevoset ovat minulle näyttäneet.
Tänään mietin kun lähdimme ratsastamaan, sitä, millaisia hevoset ovat nykyään. Sitä miten meillä on poikkeuksetta hevoset muuttuneet. En sano että olisin täydellinen hevosen omistaja, joka parantaa kaikki vaikeat tapaukset. Ei, sanon pikemminkin että jossain hoidossa on PAKKO olla jotain hyvää, sillä jokainen hevonen vaikuttaa vilpittömästi onnelliselta, tai ainakin tyytyväiseltä. Mistäkö tiedän? Niin, en tiedäkään, mutta se miten hevoset käyttäytyvät ja ovat mukana menossa viestii siitä että ne viihtyvät, että ne pitävät siitä mitä tekevät.
Molla lienee tamma joka on opettanut minulle ensimmäiset asiat luottamuksesta ja hevosenomistamisesta. Molla on aina ollut ihana, turvallinen, ystävällinen. Ja on sitä kaikkea edelleen. Wini-ruuna aikoinaan muuttui myös meillä paljon. Siitä tuli lihaksikas ja luonteikais hevonen jonka kanssa oli välillä vaikeuksia. Lepa-tammasta huomasimme, ettei se sovi haluamaamme tarkoitukseen. Kun Lepa pääsi maastoilemaan ilman satulaa, rauhallisia lenkkejä pitkin viikon, siitä huomasi kuinka se nautti ja rentoutui. Kisoissa taas tamma hermostui, yritti olla mieliksi ja teki liikaa, ollen turhankin vauhdikas. Mutta niinkuin sanoin, kotona tamma oli kuin ihmisen mieli, rauhallinen, herkkä, tunteellinen. Tamma joka halusi vain olla rauhassa, käppäillä ympäri maailmaa ja etsien omaa mielenrauhaansa.
Pyry on yksi oikein mainio esimerkki siitä miten hevonen on muuttunut. Kun Pyry tuli minulle, se kulki ratsastaessa helposti pohkeen takana, tyhjänä edestä. Sitä sai jatkuvasti muistuttaa miten liikutaan ja jalkojakin pitää nostaa. Turha oli kuvitella ratsastavansa tunti koulua valmennuksessa. Esteillä herra kuitenkin aina heräili, mistä tiesin että tästä pojasta löytyy kyllä potkua. Hoitaessa oli jyrän omainen perusputte ja alkuaikoina sanoinkin sitä monta kertaa pälliksi, koska yksinkertaisesti tuntui siltä että se oli välillä ihan juntti. Lauantaina ja sunnuntaina mietin miten paljon Pyrykin on tässä puolenvuoden aikana muuttunut. Nykyään se kulkee vieressä reippaasti, joskus jopa puolihölkkäillen. Ratsastaessa löytyy huomattavasti omamoottori, mikä helpottaa työntekoa. Aivan tyhjäkään ei ruuna enää ole edestä. Mutta niinkuin sanoin, on ihana huomata miten hevonen muuttuu. Laiskasta alkaa löytymään vauhtia. Jyrästä tulee kuuliainen. Aluksi Pyry ei antanut koskea päähänsä, saatika antaa pussata siihen. Nykyään se kaipaa rapsutuksia ja huomiota. Ennen niin omissa oloissaan oleva hevonen on nyt hellyyden kipeä ja rakastava. Se haluaa rapsutuksia, mutta sen lisäksi se myös antaa niitä.
Ratsastamaan on ihana lähteä kun hevoset ovat innoissaan. Tehdään mitä vain, maastoillaan, mennään koulua, hypätään.. Hevoset ovat aina innokkaina ja reippaina mukana ja tekevät sen mitä pyydetään. Hevoset ovat positiivisen oloisia, innokkaita. Onko se onnellisuutta? Ei, en tiedä, mutta se kertoo sen että jossain suhteessa, jossain asioissa on tehty oikein.
Ja sitten Lurppa, jota mietin tänään taas erityisen paljon. Lurppa muutti meille valmennustallilta, mutta oli ollut ratsastuskoulussa ennen sitä. Ratsastuskoulussa Lurppa oli päässyt niskanpäälle ja vain muutama uskalsi sitä siellä hoitaa. Valmennustallilla otteet olivat enemmän kun kovat, joka sai Lurpan vastarinnalle ja erittäin agressiiviseksi. Ostimme sen sillä periaatteella, että luotimme omaan taitoomme saada se luottamaan ja lopettamaan hyökkäileminen. En sano että tie olisi helppo, ensimmäiset kuukaudet pelkäsin enemmän kuin mitään. Mutta pian, usean tappelun ja mustelmien jälkeen, huomasin kuinka Lurppa luotti minuun. Se antoi kaiken ja vielä enemmän. Se uskalsi taas luottaa ihmiseen, ottaa ihmisen johtajakseen. Se oli paljon. Lurppa voi ulkosestikin hyvin, oli aina innokas, aina menossa. Ja sellaisena, luottavaisena, kuuliaisena, nöyränä, onnellisena, hevosena muistan Lurpan. Hevosena joka aina sai minut hymyilemään, koska tiesin että olin sille enemmän kuin ihminen. Lurppa eli meillä onnellisena, tiedän sen vaikka muut sanoisivat mitä.
Pidetään siis kaikki omista hevosistamme hyvää huolta, rapsutellaan niitä, vietetään aikaa niiden kanssa. Haetaan luottamusta niihin ja luodaan niille avaimet onnellisuuteen.
Jälleen kerran ihana postaus.. :) Tuli ihan mieleen nykyinen ylläpitoheppani, joka oli kesällä 2010 "hullu", ja kävelee nyt ihan rauhassa vierellä, sen kanssa voi maastoilla ilman satulaa ja on muutenkin kaikin puolin aivan mahtava.
VastaaPoistaRakastan näitä sun postauksia! :) Itse kehtaan sanoa, että kyllä se on rutiini ja hyvä käsittely joka hevosille turvaa tuo. Oma tamma tuli 2,5v sitten Suomeen ja oli mahdoton; kaikki kengitykset sun muut oli vaikeita, mutta ihan perus loimitus, satulointi ja jopa harjaaminen oli hankalia sen kanssa. Mutta kun ollaan tehty täsmälleen samat rutiinit joka aamutallissa ja illalla, se on rauhottunut ihan valtavasti! :)
VastaaPoistaVitsi kun on sääli, että sä kirjoitat kieliopillisesti huonoa ja vaikealukuista tekstiä. Olis muuten meinaan aika kauniita postauksia ellei lukeminen takkuaisi jokaiseen virkkeeseen.
VastaaPoista