Siirry pääsisältöön

Halloween tulee, oletko valmis?

Oi ihana halloween. Vaikka tämä onkin heppablogi, pitää tänne vähän muitakin asioita tulla fiilistelemään. Eilen lähdettiin tyttöjen kanssa hieman tuulettumaan keskustan halloween bileisiin. Ensi viikonloppuna on toiset juhlat mihin olin ajatellut kokeilla maskeerausta. Niinpä komensin Pilvin Punanaamioon hakemaan hieman verta ja lateksia että päästään kokeilemaan olenko saanut itseni prepattua maskeeraajaksi googlea käyttäen.

Ja pakko sanoa että ei huono. Aliisa ja Pilvi ei uskaltanut ottaa ensimmäisenä testiä, joten aloitin sitten niin helposta kuin omasta naamastani. Ei mennyt kauaa tehdä ja tuli ihan tyylikäs ja sopi teemaan. Sen jälkeen innostui tytöt ja väsättiin heille vielä muutama hassu naarmu. Saatiin kyllä ainakin katseet käännettyä! Pilvin kanssa naureskeltiin aamulla kun yhdet tytöt oli halunnut ottaa vessassa yhteiskuvan Pilvin kanssa, haha! Ei muuta kun ensi viikolla uudestaan!


Kyyllä sitä ihan tyytyväinen on ensimmäiseen maskeerausprojektiinsa!

Kommentit

  1. Halloween on 30.10, ihan kalenteriin merkitty päivä. ameriikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin? Silloinhan se on tulossa aikalailla viikon päästä? Täällä vain sattui jo tällä viikolla olemaan yhdet halloween bileet :)

      Poista
    2. Siis voi omg Senni ku te nyt biletitte vääränä päivänä :'DD
      Meki on joskus työpaikalla pidetty PIKKUJOULUT Halloweeninä!!!!
      Mädännytään helvetissä .....

      Poista
    3. haha, joo :D Minkä minä sille voin että paikassa oli halloweenit viikkoa ennen. Kuten viime vuonnakin oli :D

      Poista
  2. Miten oikein saitte noin hienoja haavoja? Kyselee yks kanssa halloweeniin valmistautuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehron Liquid Latex ja kahta Mehron teatteriverta (tumma ja vaalea), kasvopaperia, puuteria, mustaa luomiväriä ja ei muuta kun leikkimään! :) Googlaa Zombie meikki niin tulee tosi hyviä tutoriaaleja niin suomeks kun englanniks!

      Poista
  3. Milloin kunnon heppa kuulumisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun on jotain kerrottavaa :) Tällä hetkellä mennään niin perustylsää arkea, maastoa, sileetä ja lisää maastoa, ettei vain ole mitään kerrottava..

      Poista
    2. Massakommentoin nyt tähän postaukseen :D

      Tää on just se mistä oli puhe, et aina joku keksii itkeä jotain :D

      Poista
  4. Hei Halloweeniin voi yhdistää heppailunkin, Kuumassa Jokioisilla on joka vuosi matkaratsastuskilpailut joissa voi pukea myös hevoset ja paras puku palkitaan. Lyhin matka on 23km, eli soveltuu lähes mille hevoselle vaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov