Siirry pääsisältöön

Passien hiittipäivä - mitä niille silloin puemme?

Kun päätin extempore lähteä Amerikkaan ravitallille töihin, minulla oli itseasiassa kaksi suurinta ongelmaa: ensimmäinen oli että miten ikinä tulen tunnistamaan ne hevoset toisistaan ja toinen, osaanko minä varustaa niitä. Mutta ei, nopeasti oppi ne hevoset tunnistamaan ja varustaminen oli helppoa eikä poikennut suorastaan mitenkään kotona varustamiseen. Toki tässäkin ajassa on jo tullut vastaan ihan uusia asioita ja asioita mitä tehdään täällä eritavalla kuin suomessa, mutta pääasiallisesti on ihan iloinen asia huomata, että maalaisjärjellä pärjää tosi pitkälle!

Sanotaanko että pääasiassa hölkkähevoset puetaan kaikki samalla tavalla pääasiallisesti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ravureille pintelit taakse, peitsareille eteen. Avopäävehkeet ja korvahuppu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja valjaat. Thats it! Ei ole vaikeaa! Hiitti varustus sitten riippuukin paljon siitä mitä hevosta hiitataan. Minulla on nyt kolmesta minun passistani hiittikuvia, joten laitetaan nyt kaikista näistä esittelyt. Ja sanotaanko vielä, että kaikki nämä minun passini hiittavat melko yksinkertaisessa varustuksessa, versus vaikka esimerkiksi Petran kaheli Baby-tamma :D Mutta nyt itse asiaan:



Aloittakaamme vaikka Big Herosta. Big Hero on siis 2 vuotias ravuri. Ja se on yksi niistä poikkeuksista, sillä se myös hölkkää kokolapuista eikä avosuitsilla niinkuin suurin osa tallin "vanhemmista" hevosista. Hiitille Big Herolle puetaan takajalkoihin pitkät takajalansuojat ja etujalkoihin bootsit. Valjastetaan normivaljaisiin, mutta häntäremmillä (hölkkä menee siis sujuvasti ilman) ja päähän shekkivehkeet. Big Hero käyttää vähän vaihtelevasti kokopääaisaa, mutta on juossut sillä nyt joka toisen hiitin. Se pistetään oikealle puolelle. Ja täällä tosiaan pääaisat ovat pääsääntöisesti piikeillä varustettu, myös kilpailuissa.



Seuraavaksi olisi vuorossa 2 vuotias ravuri New Domain, mutta se juoksee niin pelkistetyissä varusteissa ettei siinä ole mitään kerrottavaa.. Pitkät takajalan suojat, korvahuppu ja avopäävehkeet.. Tämä varustus ei siis eroa mitenkään hölkästä muuten kun pintelit on vaihdettu suojiin. Mutta kun niitä kuvia oli tästäkin mussukasta niin pitihän ne laittaa esille! Ja pakko sanoa, että herra näyttää super kivalta juostessaan, mutta.. Se on hieman tyhmä, joten saa nähdä riittääkö sillä pää radoille asti.. Sormet ristiin!



Viimeisenä mun lemppari Johnny eli American Assassin! Johnny on 2 vuotias peitsari, eli se onkin sitten semmoinen mitä ei suomessa tapaa! Ensimmäisen kerran kun ajoin Johnnyllä en voinut kun nauraa. Vaikka se osaakin olla vähän pöljä ja taluttaessa se liikkuu kun täi tervassa.. Silti se on ajaessa niin hauska kun se peitsaa! Sitä on tosi vaikea selittää mutta kun se takapuoli keikkuu niin hassusti, hah! Jokatapauksessa, Johnny on myös yksi niistä tallin poikkeuksista ja se myös hölkkää aina tuosta päähupusta, missä on kupit ja kuppeihin leikatut pienet reiät taaksepäin. Ja niillä se myös toki hiittaa. Muuten varustus ei sitten muuten eroakkaan esimerkiksi Domainin varustuksesta, mutta kaikki petsarit käyttävät sekä raveissa että hiiteillä (jos ei ole laukkatreeni) hobblesseja. Hobbleseiden tarkoitus on siis helpottaa hevosta peitsaamaan ja se myös vaikeuttaa laukkaamista. Ne itseasiassa näyttävät kovinkin monimutkaisilta, mutta niiden virittäminen on ihan yksinkertaista, muutama naru yläkautta ja jalkoihin nuo lenkit ja tadaa! Hieman babyoilia ettei hierrä ja eikun menoksi!

Täällä on myös sallittua ja käytössä niin kutsuttuja ravihobblesseja. Näitä siis käyttävät ihan ravurit ja ihan kilpailuissakin ja ne vaikeuttavat laukkaamista, muttei estä sitä. Niiden tarkoitus on siis helpottaa hevosta ravaamaan. Esimerkiksi entisellä passillani Shilalla oli tämmöiset viimeisellä hiitillä:


Sitten taas esimerkiksi Petran Baby on hiittipäivänä mielenkiintoinen varustaa! Sillä on jaloissa sekä edessä, että takana suojat (tai nykyään pintelit edessä), polvisuojat ja shekkipäävehkeet. Shekkinä oli tällöin kuvanottohetkellä Kanadan sekki, mutta nykyään se käyttää linturautaa. Lisäksi sillä on niinkutsuttu lasso, mikä on siis sellainen musta kuminen lyhyehkö remmi, mikä kierretään leuan ympäri ja kiinnitetään ohjiin. Lisäksi sillä on leukalenkissä kiinni tuollainen leukalevy, joka auttaa sitä hengittämään paremmin. Niin ja se on välillä vähän crazy niin sen kieli sidotaa ulos suusta, sillä yhdellä hiitillä se onnistui siitä puraisemaan palan pois, hyh! Kilpailuissa Babyllä on vielä Murphy-lappu vasemmalla ja ravihobblesit. Eli oikeastaan jos tarkkoja ollaan, niin minun passeilla ei ole vielä paljon mitään varusteita ;)


Ja kyllä, luitte muuten aikaisemmin oikein! Täällä on myös hyvin yleistä treenata peitsareilla laukkaa. Siis kärryillä. Meillä ratsastetaan myös petsareita (vanhempia), mutta kilpailevaa peitsaria Angeliä ei oikeastaan ikinä treenata peitsillä vaan laukalla. Ainut paikka missä sille puetaan hobblesit ja se juoksee tosissaan peitsiä on kilpailut! Minun kesti pitkään tottua siihen että radalla aina laukkasi joku hevosen kanssa. Ja ei, ne ei edes mene kovin hiljaa niillä! Tässä nyt varmaan ainut kuva, jonka satuin nappasemaan Oneidasta laukkatreenissä:


Tuliko lukijoille jotain uusia varusteita vastaan?  
tai iskeytyikö mieleen uusia kysymyksiä?

Kommentit

  1. Olipa kiva postaus näin raviharrastajan näkökulmasta! Saataisiinko joskus videopätkää teidän hiiteistä ja varsinkin tuosta peitsarista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää en varmaan videota ehdi kuvaamaan, mutta voisin koittaa katsoa jos löydän meidän nettisivuilta jonkun kivan videon! :)

      Poista
  2. Ravitädillä häiritsee vähän nuo nimitykset, anteeksi pilkunviilaus mutta yleisemmin obersekki tunnetaan nimellä sekki, shekki on maksuväline ;) päätanko taitaa myös olla suurimmalle osalle tutumpi nimitys kuin pääaisa.
    Tästä pienestä mussuttamisesta huolimatta on todella mukava lukea raviaiheisia blogipostauksia ja toki ihan toooodella kiinnostavaa kun ne vielä kertoo Suomen ulkopuolisesta ravikulttuurista!

    VastaaPoista
  3. Viimeiset kysymylset postauksen lopussa olivat loistavia, kun täällä ainakin ollaan ihan HÄH?! :DD
    kyllä tuli uusia varusteita vastaan, jotain ravimaailmasta vähän tiedän kylläkin.
    Mulle tuli ihan uutena tämä petsari juttu, siitä olisi kivaa saada jotain lisätietoa! Ekana ihan miksi? täh? Mitenköhän se vaikuttaa hevosen lihaksistoon (meneeköhän helpommin jumiin, parempi lihaksille?)

    Todella mielenkiintoinen teksti tälläiselle este ja koulutuupparille! :D

    VastaaPoista
  4. Hieman hirvittää tuo piikeillä varustettu pääaisat.. :( Miksi niissä on piikit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskottavasti etteivät hevoset opi nojaamaan niihin :) Nuo muoviset pääaisojen piikit on vielä ihan kilttejä, vähän kutittelee kaulasta, mutta esimerkiksi täällä osa juoksee sellaisilla pitkillä metallipiikkiaisoilla kilpaa ja jotkut jopa kahdella pääaisalla (molemmin puolin). Hurjasti erilainen kulttuuri sen suhteen! :o

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov