Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella huono kuski merkityt tekstit.

Epäonnistuminen kuuluu lajiin

Ilman sitä onnistuminen ei tuntuisi miltään Niin kauan kuin ihminen ei ole täydellinen, sattuu sille inhimillisiä virheitä. On ne sitten verkassa tapahtuvia erheitä, huonoja ratoja, askelvirheitä, ajatuskatkoksia. Sattuvat ne treenissä tai muuten hevosten käsittelyssä. Vaikka pyrin itsekin minimoimaan epäonnistumiset, olen kuitenkin vielä niin epätäydellinen että niitä sattuu. Ja tuntuu että tänä vuonna sattui vielä hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina. Jos puhutaan vaikka ihan hevosen selästä tippumisesta. Sanotaan vaikka että etäisyysvirheitä tai verkan ajan arviovirheitä nyt on sattunut satunnaisen epäsatunnaisesti muutenkin. Viimeksi olen kuitenkin hevosen selästä tippunut vuonna 2012. Siis ennen tätä vuotta. Tänä vuonna en jaksanut edes laskea kuinka monta kertaa jalkauduin, niin kisoissa kuin treeneissäkin. Ajattelin hauskuuttaa nyt ennen kaikkea itseäni ja laittaa teille tähän muutaman kuvan ja videon kertomuksineen mitä kaikkea sitä onkaan tänä vuonna sattunut!...

Miksi me käytiin tauolla?

Ja mitä sen aikana tapahtui? Jo aikaa ennen Finnderbyä oma esteratsastus tuntui alavireiseltä. Mikään ei tullut onnistuakseen ja kerta toisen jälkeen tein samoja mokia. Se söi itseluottamusta niin minulta kuin hevoselta. Satuin lukemaan vielä erään sivuston kommentteja siitä miten yksinkertaisesti vain en osaa ratsastaa ja on tuhlausta kun kisaan itse Pyryllä enkä tarjoa sitä ammattilaisille. Halusin tosissani näyttää derbyissä että meistä on johonkin. Ja silti onnistuin senkin mokaamaan näyttävästi ja derbyjen jälkeen sain jälleen kuulla miten hevonen minut aina pelastaa ja ratsastan surkeasti. Se oli siinä, en jaksanut enää vaan halusin tauolle. Kaikesta netin roskasta, myös tässä tapauksessa blogista. Ja olen tosi tyytyväinen että pidin edes tämän pienen breikin jonka aikana en joutunut kertaakaan miettimään mitä kuka sanoo ja mistä. Finnderbyt ei tosiaan mennyt meidän kohdalla ihan putkeen. Fiilis oli aamulla hyvä ja verkassakin Pyry tuntui kivalta. Radallekin menin vi...

Pilvilinnoista tiputaan korkealta

takapakki ei vähän vaan kunnolla.. Jokaiseen aloitettuun ratsastussuhteeseen uuden hevosen kanssa kuuluu takapakkia. Meillä se tuli vain yllättäen ja vähän rajummin. Yksi ajatusvirhe johti askelvirheeseen helpossa jumppatehtävässä ja se päättyi esteen sekaan romahtamiseen niin että oma leuka aukesi niskoille tultaessa. Kyllä oli sen jälkeen taistelemisen takana että päästiin edes jonkun esteen yli, kun kuskilta meni kokonaan luottamus omaan itseensä ja hevonen ei halunnut enää antaa yhtäkään erhettä anteeksi. Mutta koska ei olla luovuttajia, me vielä tästäkin noustaan! ja ensi kerralla mennään asianmukaisin varustein, johon kuuluu kannukset.. ps. Pyry oli aivan mahtava!

Shaiba reissu mutta tulipahan tehtyä

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Aamulla herätyskello soitti klo 7 ja nousin reippaasti tekemään aamutallia. Aloitin hoitamalla Mollan jalat, jonka jälkeen ruokin hevoset ja menin käymään suihkussa. Varttin päästä pistin hevoset takatarhaan hetkeksi mutustamaan vihreää ja menin vielä sisälle torkkumaan hetkeksi - eilen illalla tuli taas möllötettyä tietokoneen ruutua aivan liian pitkään. En tainnut edes varttia torkkua kun pakotin itseni virkistymään, söin yhden sämpylän ja puin päälle. Pilvi kaahasi jo volvollaan pihaan ja minä vielä puuteroin nenääni. Talliin päästyäni pakkasin uljaan mustani - Opelin - kisavarusteilla sillä välin kun Pilvi otti Pyryn sisälle. Auta armias se hevonen oli päästään sekaisin. Yritin epätoivoisesti letittää sitä, mutta varvasparkojen takia letti kärsi, kymmenen alimmaista kun sattui olemaan minun. Päivän teema taisi olla Seko, sekompi, Pyry. Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin, perillä oltiin hyvissä ajoin. Kanslian kautta kisoja hetki ...

Paljon ja vielä vähemmän..

kipeä, kipeä, kipeä ja jos ei tullut selväksi niin kipeä.. keskiviikkokarkelot 20. Helmikuuta - minä & Pyry Tällä hetkellä siis kipeänä olen tattadataaa, minä! Olen nyt viikon potenut inhottavaa keuhkoja raastavaa yskää ja olin koko viime viikonlopun kuumeessa. Nyt pikku hiljaa alkaa palailemaan voimat, mutta eihän tuosta ratsastamisesta täystreenissä mitään tule.. Inhottaa ratsastaa huonosti, mutta pakko mennä, ei hyvä idea! Mitään suuria asioita ei ole tapahtunut. Viime viikon keskiviikkona Petra meni sekä Pyryllä että Mollalla Keskiviikkokoulukisoissa. Molla meni Helppo B:3 ja Pyry Helppo A:1. Pyryyn olin todella tyytyväinen, sillä herra suoritti kaikki eteen annetut tehtävät ja teki jopa vastalaukat! Nyt enää tasaisuutta niin päästään yli 60% tuloksiin, kun tällä kertaa jäätiin 57,5%. Mollan suoritus meni nyt miten meni, tammalla oli vähän pöllöenergiaa joten en viitsi sitä lähteä analysoimaan sen paremmin. Videoitakin olisi radoista mutta en ole niitä nettiin ja...

No jaaa..

no jaa, olihan se ihan kiva.. Eilen meillä oli Piken estevalmennus. No, mites tätä sitten lähtisi purkamaan. Tein lyhyen videon, en jaksanut laittaa edes kaikkia klippejä ja ei ole mitenkään muokattu. Pyry oli koko tunnin melko kuumakalle, vaikkei se videosta välttämättä tule ilmi, se oli valmis singahtamaan heti kun sai tilaisuuden. Hirmuisesti sen takia puomitkin kolisevat koska herra ei millään malttaisi keskittyä pieniin esteisiin kun on niin innoissaan! Valmennukseen itseensä olen hieman pettynyt. Tai se voi johtua siitäkin, että juuri viimeksi kun käytiin hyppäämässä, tehtiin todella paljon kavaleteilla ja pienillä esteillä ja sattumalta vielä hypättiin vinolähestymiselläkin. Tuntui että kaikki tehtävät olivat ns. helppoja. Ei ollut siis mitään aivopähkinää ja esteetkin pysyivät matalalla. Ja ennen kun ketään tulee sanomaan että tekniikkaa pitää harjoitella, niin kyllä, minä tiedän! Mutta tarkoitus olisi ensi kaudella mennä 110 cm kun polle on näin hyvässä vireessä, ...

Toisen päivän kriisi = alemmuuskomplekti. INHOAN OLLA HUONO!

Ja ei se valittamalla parane, mutta mitä sit pitäisi tehdä? Aina se sama henkinen taistelu käynnistyy kun tallipäivien määrä vähenee. Kaksi päivää tätä vuotta, mitä tapahtuu ensi vuonna? Tai miksi edes kirjoitan tälläistä turhanpäiväistä, lapsellista kriisipostausta. Taas tänään huomasin sen treenaamisen kovan halun ja samalla sen että oikeasti, rehellisesti, kuinka huono itse olen. Ei riittäisi se reilu tunti päivässä ratsastamista, vaan tarvitsisin vähintään kaksi hevosta joilla pääsisi valmennuksiin vaikka päivittäin. Sitten ehkä olisin kymmenen vuoden päästä edes tasoa Helppo B. On se hieno tunne kun sanotaan että hevonen on kehittynyt. Onhan se, mutta itse en. Jumputan samalla tasolla pääsemättä eteenpäin. Hevonen menee sillä tuhat vuotta edellä koska sitä ratsastaa myös osaavammat ratsastajat.  Onnea, olen siis täysluuseri. Totta se on mitä aijemmin olen puhunut. Positiivinen asenne = hyvä suoritus. Mutta kun ei löydä positiivistä? En edes ymmärrä miksi o...

Huvittavuuden Huippu!

Kyllä on onni että on taas yli vuosi mennyt tästä kuvauksesta Minua pisti hieman hiertämään - vaikka enemmänkin nauramaan ja hilpeytymään - tuo viime postauksen ihmeellinen kommentointi anti. Miksi säädän ja kun on niin epätasainen ja kypäräkin tuli otettua palkintojen jaossa pois. En jaksa puuttua siihen enää, sillä no, kaikki tuli selvitettyä kommenteissa ja itse mainitsin kaiken tarvittavan tekstissä. Nyt kuitenkin päätin vielä hilpeyttää itseäni - ja lukijoita - sillä, miltä Pyryn ja minun meno näytti toisena päivänä kun se oli meillä. Tässä teille kaksi videota, enjoy! Heh! En minä vieläkään täydellisesti sillä ratsasta, mutta ainakin on kehitystä tapahtunut, vai mitä sanotte? ;) Ja voin muuten todeta ettei ollut helppoa silloin aluksi ratsastaa hevosta jolta puuttui oma moottori täysin.. Sekä ennen kuin ketään kysyy niin ei, en tiedä mitä ravi videossa säädän. Näistä klipeistä on aikaa jo reilusti vuosi!

No jo nyt on kumma, Ratsasta äläkä valita!

Mutta kun on niin sukka että tekis mieli sanoa että kiitos ja hei! EI! Minä en luovuta. Tällä kertaa ei mennyt ihan putkeen, mutta hevonen oli ainakin hieno. Monta asiaa tosiaan ei tänään onnistunut. Yksi oli se, että nyt pitää todeta ettei oliivi vain ole Pyrylle sopiva kuolain. Se oli meinaan tänään niin varovainen sen kanssa ja ei uskaltanut yhtään luottaa käteen ja kun kerran otin pidätteen heitti melkein seis saman tien. Eli joo, totuttelua tarvii herra tämän kuolaimen kanssa, mutta nyt seuraavat kisat jatketaan vanhalla, tutulla ja turvallisella ompulla.  Tänään oli siis Artsin valmennus. Yritin saada Pikelle tuntia, mutta oli niin kiireinen ja hyppään oli päästävä, joten sain onneksi Artsin pitämään. Ja kyllä olen tyytyväinen! Tehtiin kivoja tehtäviä, ihan muutamia hyppyjä, ei kauaa. Kuitenkin melko matalalla, yksi este vain metrin, mutta idea oli se että pääsisin tuntumaan. Kaikki mitä Artsi sanoi oli asiaa ja siksi harmittikin kun mokailin itse niin paljon....

Ei osaa, ei kykene, ei pysty, ei ymmärrä.. NYT RIITÄÄ!!

soutaa, huopaa, menee, ei mene - kunnon jojottelua sanoisinko? Kyllä, olen turhautunut ja harmistunut. Tämä on tilapäistä ja kyllä tästä selvitään, mutta silti ajattelin purkaa tunteitani tänne minne niitä alunperin ajattelin purkaa. Keravan jälkeen tulin kipeäksi ja olin neljä päivää kuumeessa. Nuha ja aivan järjetön yskä ovat edelleen riesana, mutta viime torstaina kuitenkin kiipesin Pyryn selkään ja menin rata treeneihin Terhin silmien alle. Lopputulos oli tappelua ja minun kiukuttelua, hevonen tuntui virkulta ja turhankin.. miten sen nyt sanoisi, innokkaalta? No, ajattelin ettei hätä ole tämän näköinen, viikonloppuna olisi Airan istuntavalmennus ja taas menisi palaset paremmin kohdalleen, saataisiin harjoiteltua vastalaukkoja ja peruutusta. No. Sitten tuli lauantai ja sitten sunnuntai jolloin pääsin Airan iloksi. Tai varmaankin suruksi. Olin kyllä maailman surkein oppilas . Mikään ei tunnu, en tajua, en ymmärrä. En onnistunut edes niissä perusasioissa, vaan tuntui ette...