tahdon susta kiinni pitää vaikken sua oikeasti enää nää
Kaikkina aikoina ei pysty kirjoittamaan Lurpasta. Joskus kun menee erittäin hyvin, muistelen Lurppaa erilaisessa valossa, se on minun sisällä, minun omassa mielessä lämmittämässä. Se hyppää keskusteluihin ja puhun siitä avoimen positiivisesti. Sitten tulee niitä aikoja, jolloin alan kaipaamaan sitä todella paljon. Aikoja, jolloin joku tietty "ärsyke" tai tilanne saattaa laukaista minulle sen tuntee mistä yritän taas koota itseni. Tällä hetkellä tilanne on siinä henkisessäromahduksessa ja ärsykkeenä aivan turha pieni juttu, joka on minulle kuin puoli elämää. Huolestun pienestä ja kaikkien sanoja lainaten mitättömästä asiasta. Minulle asia on suuri ilman että se on muille.
oot valona mun tiellä silloin kun on vaikeaa. hullummaksi olisin tullut vielä jos sua ei ois ollutkaan
En halua kirjoittaa blogiini asioita joista voidaan vetää naurettavia johtopäätöksiä. Siksi kirjoitan vain siitä mitä tunnen ja että tällä hetkellä tunteeni on hyvin surullinen ja ahdistunut. En ole mielestäni ketään pakottanut lukemaan blogiani enkä ole myöskään tilivelvollinen kaikista asioista. Blogini kertoo kenttäratsastuksesta ja ihanista suomenhevosistani, sekä käsittelee asiaa joka on minulle arka ja herkkä: Lurppaa. Joskus elämässä tulee näitä aikoja, jolloin olen surullinen ja kaipaan isoa miestä, silloin myös kirjotan siitä blogiini. Jos tätä ei kestä, eikä sitä että postaukseni saattavat olla salaperäisiä eikä heti kerrota mitä nyt tapahtuu, voi skipata tämän. Tämä blogi on minulle myös päiväkirja ja omien tunteiden ja ajatusten purkauskeino.
olet jokaikinen yön ääni kukkamerestä poimin sut, hyvä ajatus sisällä mun pääni kun elämä on suuttunut
Kukaan ei olisi voinut uskoa millaiseen hermoromahdukseen olen tässä asiassa joutunut. Pienestä asiasta vitsaillaan, mikä on oikein enkä tuomitse, mutta sisälläni kasvaa mieletön musta möykky ja eilen illalla se pääsikin ulos. Itkusta ei ollut tulla loppua ja kyllä vitsailu ja nahistelu kotonakin loppui siihen kun mainitsin Lurpan. Olen tänään jo selvittänyt asiaa ja hommat jatkuu eteenpäin suunnitellulla tavalla kunnes toisin sanotaan. Eli tilanne ei ole hälyyttävä eikä mitään järkyttävää ole toivottavasti edessä. Haluan vain varmistua kaikesta ennen kuin kerron kokonaisuudessa mitä on tapahtunut, jos voidaan edes sanoa että mitään on tapahtunut.
jos sua ei ois ollut niin olisin keksinyt sut, ois susta samanlainen tullut mitään en ois muuttanut
En ikinä kuvitellut että joudun luopumaan elämäni hevosesta niin miten lopulta kävi. Taluttamaan sen tuttuun autoon ja viemään sen viimeiselle matkalle. Kuvittelin aina miten vielä Lurppa 21-vuotiaana laukkailee vihreillä kesäpelloilla itse keikkuen selässä ilman satulaa. Itse nauraen ja nauttien siitä hevosesta joka on minulle koko elämä. Ilman tuota hevosta en olisi ikinä oppinut sitä mitä nyt osaan. En ilman Lurppaa olisi pystynyt tähän mitä nyt teen. Lurpan takia olen vahvempi ja tiedän mitä minun pitää tehdä ja miksi. Taistelen, niinkuin Lurppa taisteli kanssani. Tällä hetkellä ikäväni on kova ja en halua että joudun enää ikinä kokemaan tuota tuskaa ja surua jota joudun kokemaan menettäessäni elämäni tärkeimmän.
Rakastan nykyisiä hevosiani todella paljon ja toivon että ne ovat rinnallani vielä pitkään. Mikään ei korvaa sitä näkyä, kun aamulla herään ja ikkunasta katson pihalle ja näen laiduntamassa kaksi onnellista suomenhevosta. Öisin näiden kanssa on myös tuo ihana luppakorva, vaikka aamulla se on jo poissa. Olen valmis laittamaan itseni peliin selvityäkseni vaikeista ajoista. Meillä on elämä edessä ja me näytämme muille, niinkuin Lurpan kanssa teimme. Joskus pitää kuitenkin pysähtyä miettimään ja puhumaan. Minä kerron teille Lurpasta, mikä on minulle henkisesti raskasta, mutta samalla se saa minut jaksamaan eteenpäin. Tiedän tehneeni oikeita päätöksiä ja olen onnellinen siitä. Jatkossa toivon pystyväni tekemään päätökset hyvissä ajoin, ilman että kukaan osapuolista joutuu kärsimään.
en tahdo irtikään päästää taas ilmestyt vierellein, on pakko itseään säästää sen velkaa sulle jäin
kiitos kun olit totta hetken, nyt mun täytyy tästä jatkaa. vierelläni teet loppuretken vaikka se olis kuvitelmaa
Minusta on hienoa, kun pystyt luomaan noin vahvoja tunnesiteitä hevosiisi...että ne ovat sinulle tärkeitä kuin muut ihmiset. Siinä on se puoli mikä auttaa luomaan erityisvahvan siteen hevoseen joka näkyy käsittelyssä ja ratsastuksessa, toisaalta kurja puoli on juuri se, että kun luopumisen aika tulee, on se aina liian aikaisin...:/
VastaaPoistaTuttuja tunteita. Tsemppiä!
VastaaPoistaMikään ei tunnu enää oikein miltään, kun on menettänyt elämänsä hevosen... Mutta uskomatonta kyllä, aika tuntuu korjaavan haavoja tässäkin, vaikka pahalta tuntuu.
Melkein itku tuli, kun aloin ajatteleen, että tuollaisia kuvitelmia mullakin on omasta ponista: oon aina ajatellut, miten se tulee vanhenemaan mun kanssa ja näkemään mun lapset ja ehkä jopa oleen niiden ratsuna (tällä hetkellä mä 18v, poni 10v). Mutta tää teksti sai mut todellakin herään; ehkä meidän viimeinen päivä onkin jo huomenna. Kamalan surullista.
VastaaPoistaKirjoitat ihanasti, ja musta on ihanaa miten käsittelet täällä blogissas kaikkia asioita. Nää sun tekstit Lurpasta auttaa varmasti itses lisäksi myös muita saman kokeneita. Tsemppiä sulle ja jatka samaan malliin!
upeaa ja asiallista tekstiä, minä pidän tässä blogissa siitä miten tuot omat tunteesi mukaan tähän touhuun, ei sitä tarvitse puolustella! Itsellänikin samanlainen tarina takana, ja pakko myöntää vaikka iso ihminen jo olenkin niin viikonloppuna purskahdin itkuun kisoissa kun jollain hevosella oli aivan samanlainen erikoinen hirnumisääni kun edesmenneellänikin..
VastaaPoistaKomppaan tätä kommenttia täysin. Oma hevoseni lopetettiin reilu viikko sitten, todella kaunista tekstiä.
PoistaOtan osaa :/ ja olen itsekkin joutunut kokemaan saman tunteen monta kertaa kun,vanha hoitohevoseni lopettettiin vaikka oli aika hyvässä kunnossa vielä. Minun mielestä on oikein kertoa tunteitaan blogissa,jos haluaa. Ja tykkään todella paljon siitä että kerrot tunteistasi täällä. Nyt toivotan sinulle tsemppia jatkoon ja jatka samaan malliin!
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu teksti! itku melkein tuli lukiessa... Tuli ihan mieleen oma hevonen joka jouduttiin lopettaan viime vuonna :(
VastaaPoistaIhana postaus lurpasta!
VastaaPoistaVoi mä olen taas ihan itkun partaalla.. Kirjoitat niin ihanasti. Minäkin olen oman voikkokultani joutunut lopettamaan ja samoja fiiliksiä olen tuntenut, niin iskee tää teksti ihan kympillä, know the feeling... <3
VastaaPoistaMää kiitän todella todella todella paljon kaikkia kommentoijia! Ihanaa että ihmiset ymmärtävät ja tukevat, se helpottaa hirveästi omaa oloa!
VastaaPoista