Siirry pääsisältöön

Maailman parasta treeniä!

"Jos hevoseni nyt kuolee, se kuolee ainakin onnellisena"


Sanotaan vaikka heti alkuun että huh, olen innoissani! Tämä tullaan takuulla uusimaan vielä kerran jos toisenkin talven aikana ;) Homma siis lähti jo viime viikon sunnuntaina kun sovimme Petran kanssa että teemme kavaletti treenin. Suunnittelin kaikkia aivan mielettömän hyviä tehtäviä ja tadaa! Puoli viiden aikaan käytiin rakentamassa treeniä ja reilun tunnin päästä halli näytti tältä! Kuvanoton jälkeen vielä muokattiin siksaklinjaa ja hifisteltiin kaikki välit, mutta kyllä, olen ylpeä ;)

En tiedä haluatteko tietää enempää radasta, mutta pohjapiirrosta en nyt ainakaan tee, kertoa voin pikaisesti mitä kaikkea rakensimme. Eli tosiaan kuvan vasemmassa reunassa (suurimmassa kuvassa) on jumppasarja. Puomi-kaksi kavalettia-pysty-puomi-okseri. Puomi-kavaletit innarina (ja just tuli blackout ja en muista väliä, mutta oli kuitenkin täydellinen) ja muut välit 1 askeleen verran, eli 7 metriä. Seuraavaksi näkyvä ristikko purettiin myöhemmin turhana (jäi vahindossa kuvaan!). Keskellä on siksak linja. Linja hypätään kahdella tavalla: ensimmäinen tapa on hypätä aina este keskeltä suoraan, voltti, uusi este suoraan, voltti, este, voltti.. jne (kysykää jos ei selvitä). Toisella tavalla hypättiin suoraan "vinottain" eli koko linja ihan keskeltä. Tulee harjoiteltua samalla suoraan menemistä ja sitä ettei hevonen pääse valumaan kumpaankaan suuntaan. Välit oli näissä 6,5 metriä. Oikealla yläkulmassa on kavalettiviuhka. Eli päissä puomit ja kolme kavalettia kaarevalla uralla. Vieressä on ristikko, kolme laukka-askelta, 4 kpl laukkapuomeja, määrittelemätön väli ja 7 kpl ravipuomeja lyhyellä välillä. Ja tätä siis hypätään molempiin suuntiin ;)

Innosta hihkuen käytiin varustamassa hevoset ja lähdimme "pakkasta uhmaten" - anteeksi, sisäpiirijuttu.. - maneesille. Haimilta Petra jatkoi Elmon kanssa lämpimille maneeseille ja me purimme päällyskerrastot Haimin nurkille. Ja ei muuta kuin verkkailemaan. Tehtiin tehokas ja reipas alkuverryttely: aluksi ravia muutama kierros + ympyrät ja sitten laukkaa. Silloin maneesissa oli vielä yksi hevonen, joka halusi ratsastaa kouluradan ja me siirryimme siksi aikaa Jannin kanssa maneesin toiseen päätyyn kavalettiviuhkalle. Tulimme sen muutaman kerran molemmista suunnista ja Pyry oli ihan mahti! Se kyllä tykkäsi niin paljon ja samoin kuski! Jannilla ja Mollalla oli aluksi hieman vaikeuksia, mutta kun saatiin kuolaimet viritettyä niin homma alkoi pelittämään taas paremmin. Viimeisellä kerralla kavaletit menivät jo todella mallikkaasti!

Sitten odotettiin hetki että toinen ratsukko oli saanut ratansa päätökseen ja Petrakin saapui jo Elmon kanssa katsomaan meitin menoa. Tultiin siis ensin ravipuomit, laukannosto, laukkapuomit ja pieni ristikko. Koko homma tehtiin kevyessä istunnassa, eli hyvä harjoitus myös ratsastajalle! Pyry meni tosi hienosti ja yritti ristikon jälkeen hieman pukitellakin, niin hauskaa oli! Sama jumppa molempiin suuntiin muutaman kerran. Toiseen suuntaan tehtävä oli huomattavasti hankalampi, sillä Pyry innostui ja ei meinannut tulla takaisin raville ennen ravipuomeja. Kuitenkin kun se joutui töihin lyhyillä väleillä, seuraavalla kerralla se jo selvästi kuunteli paremmin! Tuli taas huomattua kuinka hyvää kontrollitreeniä se on ;)

Tämän jälkeen siirryttiin jumppasarjalle. Sitä myös muutaman kerran. Välit oli Mollalle hieman pitkiä, mutta innoissaan ponikin vain jaksoi painella! Pyry taas oli niin intona ettei meinannut karvoissaan pysyä. Kippuraan koko PP meni kun vauhtiin pääsi ja pukkiakin meinasi heitellä! Hyvähän vaan se on kun innoissaan on. Siinä vaiheessa taisinkin todeta alaotsikossa käyttämäni lauseen paikalla olijoille: Niin intona mies oli, että jos siihen kupsahtaisi niin ainakin olisi onnellinen!

Viimeiseksi otettiin keskitehtävä molemmilla tavoilla. Tavalla yksi mennessä viimeisessä välissä Pyry kävi jo niin kuumana että voltti ei enää onnistunut, mutta muuten meni kyllä mainiosti! Suoraan mennessä PP joutui hieman katsomaan mihin koipensa laittaa koska välit olivat melko lyhyet. Edelleen fiilis oli molemmilla vähintäänkin katossa! Eikä hauskuus edes loppunut siihen, sillä tultiin sitten vielä loppuun rata. Jumpparata oli ihan loistava ja teimme sen vähintäänkin innoissamme! Rata alkoi kavalettiviuhkalla oikeasta laukasta. Siitä puoli kenttää ympäri (oikeaa laukkaa edelleen), ristikko-laukkapuomit-ravipuomit, siksak-linja suoraan ja lopuksi jumppasarja.

Janni aloitti Mollan kanssa ja ensimmäinen este menikin super hyvin, paremmin kuin alussa. Ristikko-laukkapuomit tehtävän kanssa oli hieman ongelmia kun Molla oli niin innoissaan vaan menossa kohti uusia tehtäviä. Niinpä teimme Jannin kanssa aina niin että kun poni innostui, piti siirtyä ympyrälle ja ratsastaa laukka ensin hyväksi ennen uutta tehtävää. Taas kun poni oli kädessä tehtävään niin että malttoi molemmat. Ja hienosti meni loppuun asti! Muutaman kerran hinkattiin loppuun vielä Ristikko-laukkapuomit-ravipuomit tehtävää ja tehtiin aina tehtävän perään pysäytys ja peruutus, tamma kun oli tosiaan niin innoissaan ettei jarrut aina tuntunut olevan paikoillaan..

Mutta sitten menin vielä Pyryllä saman radan! Oli super hyvä mies. Jumppasarjan viimeinen okseri oli reilun metrin (105-110 cm), muuten esteet olivat n. 70-80 cm. Jumppa oli niin loistavaa ja fiilis oli mieletön. Kavalettiviuhka hyvin, ristikko ja puomit ilman ongelmia. Suoralla pääsi hieman karkaamaan vasemmalle, mutta tämä oli niin loistopaikka korjata se niin loppuun mennessä sekin meni jo hyvin. Ja eipä tarvitse varmaan sanoa etteikö olisi jumppasarja mennyt muuta kuin parhaiten! Mieletön mieletön super heppa ja ennen kaikkea meillä kaikilla oli järjettömän kivaa! Pitkästä aikaa tuntui että kaikki meni just loistavasti eikä melkein, pääsi pitämään hauskaa ja hevonen nautti silmittömästi!

HUH, tulipas pitkä sepustus!
Mites te lukijat, onko jotain oikein hauskaa jumppaa mitä teette hevostenne kanssa? ;)

Kommentit

  1. Kyllä menisin tollasta treeniä erittäin mielelläni. Kiitos hyvästä postauksesta!
    T. Adara

    VastaaPoista
  2. olipa kiva lukea tällaista treenisepostusta :)

    VastaaPoista
  3. Tulin jotenkin itsekin tosi hyvälle tuulelle tästä postauksesta :)

    VastaaPoista
  4. Miksei Petra tullut teidän kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm, erittäin vaikeasti selitettävä asia mitä en viitsi netissä puida :)

      Poista
  5. vitsi, miten kivan kuulosta!ja tuo tehtäväkin näytti/kuulosti tosi huipulta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sairaan hauskaa! :D Fiilikset vieläkin ihan huipussa ;)

      Poista
  6. Voi että tuollaista treeniä menisin itsekkin mielellään. Olen itse vaan sen verran laiska laittelemaan puomeja tai no yleensä en vaan keksi mitään kunnon kivaa tehtävää. Ihanan levee ja iso tuo Haimihalli. Onko se jaettu tolleen puoleksi jollakin verholla, kun näyttäis siltä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä kyllä hommaa, mutta onneksi meitä oli kolme ja saimme yllättävän nopeasti tehtyä :) Haimi on kyllä tosi iso, tällä hetkellä tosiaan 3/4 käytössä kun 1/4 on vain Hevosopiston 5-tallin käytössä (ovat karanteenissa jonkun tunnistamattoman tartuntataudin takia), yleensä haimi on kokonaan auki, mutta siis joo, pystyy noin jakamaan :)

      Poista
  7. Heei ! Ootko sie ilmottanu heppas Villivarsan Vuoden hevonen -kilpailuun? :D Siinä oli nimittäi siis ihan teijän näkönen ratsukko, sulla se punanen mekko päällä ja hepan harja loisti :) (eli miltei sama kuva kuin bannerissa) Hieno kuva !

    .. Ja ehdottomasti tulis voitto teille jos minusta olis kokonaan kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllä olen, nyt vain jännitetään tuloksia! ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov