Siirry pääsisältöön

Tviit Tvööt!

Kiiirjoitusintoa, ei kirjoitusintoa..


Olen mahdollisesti tosi tylsä ihminen, sillä en ole kirjoittanut tänne nyt siitä miten kehnosti on mennyt. Tekisi mieli hihkua kaikkia kivoja asioita, mutta samalla lannistaa ja masentaa kun olen munaillut muuten ympäriinsä. Ensinnäkin menin tunaroimaan Petran blogia (tai oikeastaan perustamaan koko blogin, kyllä ketuttaa!) ja ratsastuskin on mennyt persiilleen osittain. Heppa on tosi vino ja itseä on alkanut epäilyttämään satuloiden sopivuus. Kouluratsastuksesta "Petra koittaa kestää Senniä"-päivinä ei ole tullut muuta kuin turhautumista, itkua ja huutoa - minulta aikuiselta ihmiseltä. Kai sitä on niin turhautunut, vihainen, hämmentynyt ja väsynyt sekä tietoinen siitä että homma ei skulaa niin palaa lopulta propu kokonaan. Olipas siinäkin lause!

Kuitenkin käytiin Pyryn kanssa tiistaina maneesissa jumppailemassa. Haimissa oli todella kivoja jumppatehtäviä ja ristikkosarja sekä ristikko okseri. Lopuksi Pyry suoristui hieman ja tekikin todella hienoja hyppyjä vaikka olikin pienet esteet! Kyllä se tästä taas lähtee. Eilen oli talon siivouspäivä, sillä tänään tulee talon katsojia, samoiten lauantaina. Jospa nyt tärppäisi, pliis? Tänään Petra käy jumppaamassa Pyryä ja sunnuntaina olisi hieronta herralla ja samalla otan ensimmäisen kerran satulakysymyksen esille. Pelottavinta on se että tosiaan osaisin jo itse sano ettei kumpikaan ole sille _aivan täydellinen_ mutta kun ei rahaakaan olisi nyt tonneja pistää uuteen satulaan.. No, se näkyy sitten sunnuntaina!

Kisakalenterin suunnittelu on tuskastuttavaa! Olen todella huono suunnittelemaan ja kaiken lisäksi unohdan pyytää aina vapaat. Onneksi "kotikisat" on niin kivoja että voi vaikka illaksi hipsiä vielä töihin. Tosin taas oli ongelma kun en osaa päättää mitä 15.-17.2. Ypäjä kisoissa menisi! Menisikö vain lauantaina 90 cm ja 100 cm vai sekä lauantaina että sunnuntaina pelkän metrin? Kuljetus ei olisi nyt ongelma ja mielestäni metristä olisi enempi hyötyä, mutta samalla en tiedä menisinkö vain säästäen rahaa yhden päivän vai kaksi päivää kalliimmalla. HUOH! Sitten menin pyytämään töistä Kurtna viikonlopun vapaaksi. Olisi tosi hieno tilaisuus tällä hetkellä päästä kaverin kyytiin Kurtnaan Viroon hallikenttäkisoihin maaliskuussa, mutta aina mietityttää ja nyt varsinkin se että mites tuo raha puoli? Onko varaa, kannattaako mennä.. Tai no, on minulla nyt rahaa sinne lähteä ja sieltä tulisi takuulla kokemus, mutta mutta.. Enpä tiedä liian hankalaa tämä pähkäily!

Huoh, pureskelemaan näitä pähkinöitä sitten!

Kommentit

  1. Jos vaan rahatilanne antaa periksi, niin mä lähtisin tonne Kurtnaan! Kuulostaa sen verran kivalta :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Ei mun tarvinnu kattoo ku Ypäjän kisojen hintaa ja todeta että 92 euroo kahen päivän osalta on niin paljon et meen vaan yhen metrin ja säästän mielummin Kurtnan reissuun! ;)

      Poista
  3. Kurtnaan vaan!! nyt kun on mahdollisuus lähteä, niin ilman muuta lähdet! huikea kokemus sinulle ja hevoselle! ja miksei myös petralle :D varmasti myöhemmin harmittaa enemmän se että et lähteny kuin se että lähdit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ääää, niin mä tiän et harmittaa jos en mee mutmut.. en mä tiä :D

      Poista
  4. ai lähtisitkö kurtnaan katsomaan vai ratsastamaan? mutta lähde ilman muuta! :)

    VastaaPoista
  5. Saako kysyä Kurtnassa olevan tallin nimeä, jolle menisit?
    Suosittelen kyllä ihan ehdottomasti. Kurtna on mielettömän kiva ja rauhallinen kylä. :) Ja Tallinnasta vain noin puoli tuntia ajomatkaa (ainakin sille tallille, millä itse käyn Kurtnassa). Tosiaan itse käyn Kregleni nimisellä tallilla, mutta sen tallin naapurissa on joku hienompi kisatalli, ettei olis sitten se minne menisit. :)) Mutta siis ehdottomasti suosittelen. Virossa hinnat useimmiten ihan naurettavan pieniä näissä heppajutuissa, ainakin kun vertaa Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tiedä missä tallilla on, ensimmäistä kertaa menossa :) Kutsuakaan ei mielestäni ole vielä tullut, joten en voi vielä tarkistaakkaan :D

      Poista
  6. Jos tarviit hoitajaa kurtnaan ni meitsi lähtee ;D noei, en edes tiedä että koska se on mut lähe ehdottomasti!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tere tulemast ;D ja maaliskuussa, 15.-17. päivä :)

      Poista
  7. Jos menet Raul Kaunan tallille tai näet ni sano terveisiä ;) Kurtna on huippu paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä kanssasi. Kurtna on niin mahtava paikka! Sinne voisi koska tahansa lähteä :)

      Poista
    2. Kaunan tallille sanoisin että ollaan menossa jos en ihan väärin muista (todennäköistä sekin..) :D Toivon mukaan on kiva paikka!

      Poista
  8. Mistä löysit tietoa Kurtnan kisoista? Itseäkin kiinnostaisi lähteä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin kautta sain tietää, itsellä ei ole siitä vielä ainakaan tarkempaa tietoa :/

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov