Siirry pääsisältöön

Aivan HUIKEA viikonloppu!

niin innoissani tässä olen teille sitä tulossa selostamaan!


Siis aivan mielettömän kiva viikonloppu takana ja nyt lisäpuhtia menoon tuo se että omakin olo alkaa jo nyt (!!) kohenemaan! Jes, ehkä tää tauti oli tässä. En edes tiedä ihan mistä aloittaa, mutta koitetaan vaikka ihan aloittamalla sieltä itsestään. Eli alusta.

Perjantaina oli viimeinen ilmoittautuminen Ypäjä Arctic Showhun. Tilanne oli sinällänsä ikävä, sillä meillä piti olla torstaina estehyppelyä ja perjantaina koulua, mutta koska en voinut vielä perjantainakaan ratsastaa, jouduttiin hieman arpomaan osallistumisten kanssa. Lopulta HeadCoachin kanssa saatiin päätettyä seuraava suunnitelma: Alli käy hyppäämässä lauantaina ja sunnuntaina 90 cm luokat ja Pyry menee sunnuntaina metrin ja kympin. Epäilin itseäni kovasti ilmoittautuessani, sillä meillä on estetreeniä vähän takana, mutta jos metri menee tosi huonosti niin jätetään sitten kymppi menemättä.

Lauantaina kärsin vielä hieman pahaa oloa, vaikka hieman oli jo parempaan suuntaan menossa. Uhmasin oloani ja lähdin puolet tallista hoidettuani kuvaamaan kenttämaajoukkueleiriä. Oli kiva päästä kuvaamaan, vaikka heikko olo näkyi myös heikkona laatuna kun ei meinannut oma käsi jaksaa niin hyvin kantaa kameraa eikä keskittyminen riittänyt täydellisiin kuviin. Pakko hehkuttaa mun ehdotonta suosikkia, lehmän pikkuversio (ja tuhat kertaa parempi!!) Johannan Dahi-ponia! Aivan mieletön poni - ja sen kuski -, skouppia on mielettömästi ja venyy kyl semmosiin suorituksiin et.. huh! Oispa meitsin Lehmäkin noooin hieno... No, ehkä se on kans tommonen sit isona!

Johanna ja sen super-poni!

Ehdin kuvaamaan valmennuksia aina puoli viiteen asti, jonka jälkeen piti lähtee kiireen vilkkaan kotiin katsomaan suomen pronssiottelua. Onneksi se päättyi niin hyvin kun päättyi, hyvä Jellonat! Maneeseille ei kuitenkaan päässyt ennen seitsemää, joten lähdettiin vielä myöhäiselle maneesireissulle, koska minun oli pakko saada hyppyjä alle ennen kisoja ja tämä päivä oli siihen ainoa mahdollisuus. Pistin siis pikaisesti kaikki kolme heppaa kuntoon ja lähdettiin äidin ja Pilvin kanssa vahdilla opistolle päin.

Tarkoitus oli ensin mennä opisto-hallissa, mutta koska sinne alettiin rakentamaan koulurataa, mentiin sitten kipin kapin haimille ja aloin heti rakentamaan esteitä. Tein itselleni hieman haastaviakin tehtäviä, lyhyellä lähestymisellä Okseri-askel-pysty sarjan ja siitä kaareva linja (5 askelta) pysty tai suora linja (6 askelta) pysty. Vapaalle pitkälle sivulle heitin vielä yhden portti esteen ja sitten ei muuta kun verkkailemaan. 

Kun valvova silmä saapui, tehtiin melko nopea ja reipas verkka. Pyry tuntui tosi hyvältä, hieman reippaammalta kuin normaalisti, mutta ihan ratsastettavalta. Oli niin ihanaa kun joku pitkästä aikaa valoi minuun uskoa ja samalla muistutti ratsastamisesta. En meinannut taas aluksi uskoa ettei vauhtia tarvitse olla niin paljoa, mutta muutaman toiston jälkeen aloin pikku hiljaa muistamaan miten tää homma oikein toimii. 

Verkan jälkeen tultiin ratana okseri-pysty-sarja, siitä suora linja, kaarevalinja + sarja ja erikoiseste. Kaikki meni superhyvin ja nostettiin sitten esteitä. Itse nostin pystyt ja huomasin niitä nostaessani että aika kunnianhimoiseksi kävi homma.. Nostin tosiaan niin reippaasti että aloin itsekin epäilemään itseäni. Sarjakin nousi aivan mielettömän kokoiseksi ja kun kiipesin takaisin selkään en pystynyt muuta kun nieleskelemään paniikkiani! 

Minun takamustani kuitenkin potkittiin ja käskettiin vain ratsastaa ja ajatella todella paljon vähemmän. Ensimmäisellä kerralla lähestyttiin hieman silmät kiinni, otettiin koko sarja alas. Sain komennon kuitenkin hypätä pystyn ja herramandeeras! Pyry alkoi skarppaamaan aivan mielettömästi ja korjasi tosi hienosti ja ennen kaikkea se oli aivan mahtava... Tämän jälkeen tultiin vielä uudestaan sarja, jonka onnistuin sitten kieltämään kun jäin pelkäämään sitä aikaisempaa tiputtamista. Kolmannella kerralla muistin pitää jalat kiinni ja jumantsuikka taas tuli mieletöntä, aivan järjettömän terävää ja hienoa hyppyä! En tiennyt miten päin olisin istunut kun niin innoissani olin, tehtävä oli meille kuitenkin todella vaikea (lyhyellä lähestymisellä tosi isolla okserilla sarjan sisään) ja tehtiin se useampaan kertaan ja ihan mielettömän hyvin. Fiilis oli ihan järjettömän onnellinen! Tämän jälkeen tein nopean loppuverkan, annoin Pyryn äidille käveltäväksi ja kiipesin Allin selkään. Allilla oli hieman liikaakin energiaa ja emme tosiaan paljoa saaneet irti. Toivotaan että kisoissa tammakin olisi hieman kuuliaisemmalla päällä!


Sunnuntaina suunnattiinkin Merjalle seurakoulukisoihin! Menin Pyryllä tutun KN Specialin ja Alli debytoi koulukisoissa Helppo C:1 ohjelmalla. Luokat oli käännetty niin että ensin starttasi Pyry ja vasta tosi paljon myöhemmin Alli. Aamulla taas lähtö hieman viivästyi kun letittäminen veikin enemmän aikaa kun kuvittelin. Lisäksi olin hukannut kamman johonkin ja tammalla oli aivan liian paksu harja ja leteistä tuli niin kammottavat että ihan itketti..

Perille kuitenkin päästiin ja aika pian jo otettiin Pyry alas. Verkka-aikaa oli maneesissa 15 minuuttia, mutta kentällä sai myös verkkailla. Kenttä oli kuitenkin vielä hieman jäinen, joten tein vain suurpiirteistä ravaamista ja taivuttelua. Yritin kokoajan muistuttaa että vasen ohja, vasen pohje. Verkassa Pyry tuntui ihan ookoo hyvältä ja radallekin suunnattiin ihan hyvällä mielellä.

Radalla unohdin kuitenkin pitää tarpeeksi hyvin vasemmalta ja päästiin liirailemaan. Lisäksi Pyry oli tänään hieman kiireinen ja en saanut sitä ihan tarpeeksi hyvin rauhalliseksi. Oli silti radassa paljon hyvääkin ja olin lopulta ihan tyytyväinen. Tuomarilta saatiin kehuja muodossa "kivan energinen SH" ja mielestäni se oli niin ihanasti sanottu! Tuomari oli myös todella tiukka - minkä tiesin jo etukäteen - ja olinkin positiivisesti yllättynyt kun saatiin prosenteiksi 61,8%! Tällä tuloksella ei päästy sijaan kiinni, vaan jäätiin toiseksi ei-sijoittuneeksi. Pyryyn kuitenkin olin kaikin puolin tyytyväinen.





Virheitä siis löytyy mutta tyytyväinen olen kauden avaukseen! Suurin ongelma tällä hetkellä on satulan päällä. Omat jalat on niin jumissa (varsinkin lonkat, yff) että jään puristamaan sisäreidellä ja heitän satulan takakaarelle. Pyryllä pysyn jossain tilanteissa ihan hyvässä ryhdissä ylävartalolla, mutta Allin kanssa jännitän vielä ylävartalon eteen eli istun aivan järkyttävästi. Tämä on siis tiedossa ja onneksi se on myös korjattavissa! 

Pyryn suorituksen jälkeen pistettiin se koppiin ja palloiltiin reilu tunti ympäriinsä ja syötiin. Jossain vaiheessa mentiin pistämään Allia kuntoon kun se oli saanut häntänsä paskottua aivan kauheaksi! Pistettiin tamma rauhassa kuntoon ja menin sitten verkkailemaan sen kanssa kentälle. Alli tarvitsee yleensä tosi pitkän verkan, eli olin vähän kauhuissani kun en tiennyt mitä tapahtuu. Alli oli kuitenkin tosi kivan oloinen ja se ei vaikuttanut mitenkään erikoiselta. Mennessämme 15 minuutin verkkaan se yhtäkkiä alkoi pomppimaan (joku 10 senttiä jalat maasta) mutta sen jälkeen se oli taas tosi hienosti. Mitä lie jännitystä silläkin ilmassa ;)

Allin radasta en osaa sanoa mitään. Itse istuin tosi huonosti niinkuin kerroin, mutta Alli teki ihan siistin radan. Laukoissa oltiin hieman pulassa ja toinen laukka nostettiinkin pukin kautta.. Siitä jatkettiin risti laukalla ja sitten ympyrällä vasta vaihtui laukka. Tämä tietenkin laski pisteitä, mutta olin tosi yllättynyt kun saatiin 62,5 prosenttia ja 2. sija! Hieno tamma se on, nyt vaan enemmän treeniä alle niin hyvä tulee!





Aivan huikea fiilis! Allin kanssa tuli nyt niin hyvään paikkaan onnistuminen. Mietitään että silloin kun se tuli mulle niin kaikissa siirtymisissä se kiskasi mut kokonaan irti satulasta ja ei osannut peruuttaa ja nyt se piru vie meni Helppo C-radan! Kyllä mun lehmästäkin vielä hieno tulee!

Nyt aivan loistofiiliksillä kohti ensi vkl kisoja!

Kommentit

  1. Hyvä Senni, hieno Pyry ja Aili! Ootte kehittynyt kaikki valtavasti! Tsemppiä ensi viikonlopun kisoja varten! (:

    VastaaPoista
  2. Onpas Pyryn ravista tullut entistäkin tahdikkaampaa ja ilmavampaa! Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on kyllä tullut joo, huomasin tuossa viikko sitten saman! :D

      Poista
  3. Mielenkiinnolla kyllä seuraan Allin kehitystä! :) Nyt jo niin hienosti oot saanut sitä paljon alkua paremmaksi. Tsemppiä treeneihin!! :)

    VastaaPoista
  4. Olet hirveän negatiivinen. Pyry varsinkin meni todella nätisti! Voisit korjata hieman omaa asennettasi etkä aina alleviivata täällä virheitäsi ! Olisi mukavaa joskus lukea positiivisempia postauksia. Vaikka nyt hehkutat onnistumistasi niin se ei kyllä välity tekstistä kun kuvailet kaikkea vaan hirveäksi ja alleviivaat virheitäsi.. ei täällä tarvitse anteeksi pyydellä. Sinulla on todella hienot hevoset !! Pyry on aarre ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos mielestäsi tekstini ovat negatiivisiä, sellaista kuvaa ei ainakaan tässä tekstissä ole tarkoitus olla. Itse olen niin puusilmäinen omille teksteille etten valitettavasti huomaa jos teksti on jotenkin negativiisempi :/

      Sitä en tiedä miten asennettani pitäisi korjata, sillä olen kyllä positiivinen ihminen, vaikka erittäin kriittinen omista tekemisistäni olen. Ehkä minussa on häiväys turkulaista kun käytän negativiisiä sanavalitoja myös positiivisissa merkityksissä, heh! Olen kyllä todella ylpeä molemmista hevosistani ja myös itsestäni, varsinkin lauantain osalta, aivan mieletön fiilis tuli onnistumisesta!

      Anteeksi en pyytele, mutta perustelen jo postauksessa mieluusti ne virheet, ennen kuin joku ehtii olemaan se ensimmäinen negatiivinen kommentoija ja musertaa sen pienen onnistumisen tunteen mitä silloin sai. Vaikka ei minun tarvitse anteeksi pyydellä, viime vuoden lopussa käynyt mellakka sai minut sen verran varoivaiseksi että mielummin alleviivailen ne virheet itse ja kerron (vaikka sitten useampaan otteeseen) että tiedän ne ennen kuin joku muu tulee kärkkäästi ja hyvin ikävään tapaan kommentoimaan siitä :)

      Minun piti postaus kirjoittaa jo sunnuntaina, mutta pääsin niin myöhään kotiin etten enää yksinkertaisesti jaksanut ja kirjoittaminen venyi aina tiistaille asti. Tiistaina kirjoitin postauksen "väkisin" loppuun ajatuksella "mun on pakko kirjottaa tää ennen ku unohdan miten mahtava fiilis oli!". Eli varmaan myös se asennoituminen ja mielentila siihen kirjoittamiseen sillä hetkellä ei ollut oikeasti niin huikea kuin silloin viikonlopun lopulla, mikä takuulla vaikuttaa myös tekstin laatuun.

      Pakko todeta että Pyry on kyllä aivan yltiö mahtava! En enää keksi tarpeeksi ylistäviä sanoja sille, en tiedä mitä tekisin ilman sitä :)

      Toivottavasti löydän teksteihin sen positiivisemman kipinän!

      Poista
  5. Samaa mieltä kuin edellinen,heitä tuo liian jotenkin nöyrä ja anteeksipyytelevä asenne pois ja ole ylpeä itsestäsi ja hevosistasi!sulla on hienot hevoset, pyry on niin makia suokki ja alli on kyllä supermielenkiintoinen projekti. Lyhyessä ajassa kehittynyt kovasti,innolla odotan mitä tästä hevosesta vielä tuleekaan.-L-

    VastaaPoista
  6. Ootte kehittyny Allin kanssa niin paljon! Ei ikinä uskoisi että toi on sama hevonen, kuin se joka hyppi pystyyn kauheasti. Ei voi muuta kun ihailla teitä! :) tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  7. Niin eri tavalla voi eri ihmiset nähdä saman tekstin :) Postauksestahan huokuu onnistumiset, ja mulle tuli hymy tätä lukiessa. Kehittyäkseen täytyy myös osata pohtia virheitään, ilman sitä ei voi tulla paremmaksi.

    Sulla on mahtavat hevoset, tsemppiä! Teidän taivaltanne on kiva seurata :)

    VastaaPoista
  8. Sun blogista saa kyllä mahtavaa inspiraatiota, mulla kun on itsellä suunnilleen allin ikäinen ja tasoinen ratsu. Luinkohan ihan ajatuksella tuon tekstin vai mitä kävi, mutta siis kuka se kolmas heppa oli?: D käyttekö te maastoilemassa ollenkaan, jos käytte niin miten alli ja pyry käyttäytyy yksin? Oon kyllä ihan koukussa sun blogiin, joka päivä käyn useamman kerran kurkkaamassa oisko jotakin uutta postausta tullut ja nappaan täältä vinkkejä omaan treeniin! Hyvää työtä (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan sitä kummoisemmin maininnut tuota enempää, mutta Molla oli mukana ja Pilvi meni sen kanssa :)

      Meillä käydään varmaan 4-6 kertaa viikossa maastossa kohottamassa kuntoa ja tekemässä vaihtelevissa maisemissa treeniä. Molemmat hepat on yksin ja porukassa tosi helppoja ja ei pelkää oikein mitään :)

      ja kiitos vielä mukavasta kommentista!

      Poista
  9. Mun silmääni Allin laukka olisi saanut edetä vähän paremmin, mutta kaikki kuitenkin aikanaan :) Muuten aika super! Tasainen ja siisti rata kokonaisuudessa. Hyvä pieni Lehmä hänestä tulee kunhan saatte luottamuksen ja yhteistyön hiottua samalle tasolle kuin Pyrynkin kanssa :)

    VastaaPoista
  10. Aivan yli ihana tuo eka kuva pyrystä! :3 pyry taas teki hyvän ja siistin suorituksen ja allikin meni tosi hyvin kun muistaa mitä "ongelmia" ja haasteita sulla on sen kanssa ollut! :)
    Pärskikö alli koko radan ajan vai tuliko se ääni jostain muualta? Taisi allilla olla vähän jännitystä ja energiaa ilmassa :D

    VastaaPoista
  11. kuinka isoja on tuttarin maastoesteet? miten ne menee mikä on pienin luokka ja mikä suurin ja kuinka isoja ne esteet on? mitä luokkia yleensä niitä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttarin maasto on 90 cm. Kannattaa lukea säännöistä tarkat korkeus ja pituusmääritykset, löytyy SRL materiaalisalkusta osoitteesta http://www.ratsastus.fi

      Poista
  12. Hienosti kulkee hevosesi! Huippua, että Allikin alkaa olla jo juonessa mukana :). Tuo Pyryn laukkakuva radalta on super!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov