Siirry pääsisältöön

Aluekenttäkatsaukset 2014

Me tehtiin se. Selvittiin kahdesta katsauspäivästä!


En voisi olla ylpeämpi tuosta hevosesta. Se on kyllä semmonen pantteri ettei mitään jakoa! Eilen aloitettiin urakka ja tänään tehtiin todellakin lyönti ällikällä. Aluksi meihin suhtauduttiin varauksella - onhan minulla suomenhevonen. On aina yhtä huikeaa näyttää ihmisille että suomalainen voima onkin nykymaailmassa melko korkealla. Kerta kaikkisen uskomaton fiilis! Jalka kiukutteli tänään mutten antanut sen häiritä. Kaikki postauksen kuvat kuvasi Pilvi, iso iso kiitos!

Lauantai
Lauantai illallta suuntasin hyvillä mielillä kohti keskustaa. Kiire minulle oli jo ehtinyt tulla, mutta onneksi tunnit oli ainakin puoli tuntia myöhässä ja ehdin Pyryn kävelyttämään hyvin ja muutenkin verkkailemaan. Pyry oli alusta asti aivan järjettömän hyvän tuntuinen, laukat pyöri ja jokainen apu kuunneltiin todella hyvin. Ensimmäisenä päivänä oli luvassa koulua/puomeja. 

Meihin suhtauduttiin aluksi ehkä pienellä varauksella eikä varmaan otettu ihan tosissaankaan. Pyry suoritti kyllä vaaditut tehtävät ihan omalla tasollaan, laukassa nyt hieman oli vaikeuksia tänään. Aloitettiin ensin ravilla tekemällä voltit puomien yli toisella sivulla ja toisella sivulla tehtiin ravipuomit ja siitä pohkeenväistö vasemmassa kierroksessa oikeaan ja oikeassa vasempaan.

Pyry väisti älyttömän hyvin ja raviosuus meni meillä muutenkin todella nappiin. Tehtiin paljon siirtymisiä ja oli ihanaa kun pystyi täysin istunnalla tekemään siirtymiset. Vaikeutettiin hieman väistöä niin, että väistön sisällä tehtiin siirtyminen käyntiin ja taas raviin. Nämäkin menivät huikean hyvin. Viimeksi ollaan tehty näitä about 2-3 vuotta sitten Piken koulutunnilla. Ai että olin ylpeä kun ne oli parantunut niin hirmuisesti!




Niin kuin alussa mainitsin, laukka ei lauantaina sujunut verkkalaukkaa pidemmälle, ei sitten yhtään. Pyry otti hirveästi paineita puomista ja oikea laukka ei lähtenyt alustakaan asti pyörimään. Itselle tuli jopa epäreilu olo kun jouduin kääntämään sen pienille volteille ja niistä vielä puomit yli, kun toinen yritti jotenkin saada laukkaa edes pysymään yllä. Pitkällä sivulla piti tehdä siirtyminen raviin, eli puomi laukassa - raviin, uusi laukka - puomi laukassa. 

Oikea kierros oli meillä kyllä ihan katastrofaalinen ja siirtymiset täysin selättömiä ja jännittyneitä. Eikä se laukka lähtenyt ollenkaan edes yrityksen verran paranemaan. Puomi ympyrän jälkeen saatoin saada sen yhden askeleen laukkaamaan ja taas se romahti. En saanut oikeaa jalkaani tarpeeksi ympärille ja Pyry tosiaan huomasi sen ja käytti hyväkseen, senkin pirulainen!

Vasempaan kierrokseen laukka oli aavistuksen parempaa mutta herranen aika se otti kipinää niistä pitkän sivun puomi siirtymistehtävästä! Raviin siirryttiin kyllä, mutta sitten tarjottiinkin kaikkea muuta kun ravia, tuli laukanvauhtoa, uutta nostoa, takapuolen sivulle heittoa. Ja vieläkään en saa tuota kipeää oikeaa jalkaa tarpeeksi vahvasti kiinni (kyllä, juuri se kylkeen puristaminen vihloo niin julmetusti!!) ja tähän kierrokseen Pyry myös käytti sitä hyväkseen. Lopulta tehtiin siirtyminen raviin, voltti ja uusi laukannosto ja se meni niin hyvin että jätettiin siihen. Super tyytyväinen olin kuitenkin herraan, ensimmäisiä kunnon treenikertoja sitten onnettomuuden!



Sunnuntai
Sunnuntain treenit ovatkin videolla, joten en niistä selitä sen enempää, vaan saatte itse katsoa videon. Aluksi taas meitä kohtaan oltiin hieman varovaisia, mutta pian valmentaja tosiaan huomasi että tämähän hyppää! Ja Pyry oli aivan loistava!

Tämä oli nyt toinen kerta onnettomuuden jälkeen kun hypättiin ja ensimmäinen kerta kun mentiin maastoesteitä. Aivan huikeaa. Pyry oli niin uskomaton ja me todellakin annettiin tällä kertaa parhaamme. Tuntui että olin taas niin täydellisessa flow tilassa.. Jumppasarjalla Pyry hieman hätääntyy, kun esteitä on niin paljon peräjälkeen ja se yrittää kompensoida vauhdilla voiman sijaan ja sittenhän puomit tulee alas. En kyllä voi sanoa etten silti olisi siihen tyytyväinen, uskomattoman hieno!

Nyt kuitenkaan enempää sunnuntain hehkuttamisesta, katsokaa ihmeessä itse!











Pilviltä jälleen kerran niin paljon hienoja kuvia että valinnanvaikeus oli suuri, kiitos!


Loppuun vielä hauska optinen harha-kuva kuvaajan lisätekstein, on vain huikea kuva! :D

Tähän kuvaan, näihin tunnelmiin.. Näkyillään!

Kommentit

  1. hei, pitikö maija ylihuhtala ainakin tuon estetunnin? ainakin kuulostaisi häneltä.. Jos se oli maija niin en usko että se on kovin varautuneesti suhtautunut suokkiin, koska ei se meidänkään pulleroon mitenkään erityisesti suhtautunut! :D mukava se on. ps. Teidän meno näyttää kyllä ihan huippukivalta! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä piti :) Varautuneella tarkoitan että piti meitä alempi tasoisena, ei olisi uskonut että Pyry hyppää isompaa. Tarkoitan siis että piti meitä "suokkiratsukkona" jos tiedät mitä tarkoitan :) Enkä siis väheksy suomenhevosia, on vain kiva että ihmiset huomaa että suomenhevosellakin pääsee jo isompaa ja ketterästi! Nykyään nämä sporttisuokit on jo niin kovasti yleistynyt!

      Ja kiitoksia :)

      Poista
  2. Jes hienosti meette! Ai vitsi te saitte pitää jalustimet jalassa lauantaina? :D Oli kyllä semmonen rääkkiviikonloppu taas että huh huh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisluvalla! Ilmoitin etten ota pois, jalka ei kestä sitä vielä :D Tänään se olikin hypätessä niin H**vetin kipee, sen takia se tossa puskeekin kokoajan oikeelta vastaan kun jalka ei vaan saanu voimaa sanoo että meneppäs suoraan :D

      Kiitoksia :3

      Poista
  3. Hyvä te! Sanoin jo äidille kotimatkalla että sulla on ihan pirun kova pää kun uskalsit näinkin nopeesti jo hyppäämään ja vielä maastoesteille :) Puhumattakaan tosta risumökistä kun se oli ainakin mulle ihan järkytys kun näin sen tuolla tönöttämässä ja sen jälkeen en uskaltanutkaan enää yhtään mitään ;D Hatunnosto kuitenkin sulle ja tietty Pyry the lentsikalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiitos :) Itseasiassa oo itekkin yllättyny miten olin noin kylmäpäinen :D Ei tuntunu mikään este mitenkään jännittävän, huisia!

      Poista
  4. kiva postaus! Mun mielestä on ihanaa että suomesta viellä löytyy tämmöisiä potentiaaliseja suokkeja, kun jotku luulevat että ne eivät voi menestyä kilpailemisessa :) Oli muuten aluekisoissa tuomarin ilme näkemisen arvoinen kun luokassa(110cm) oli vain kolme puoliveristä ja suokkeja ;)

    VastaaPoista
  5. Oletko koskaan miettiny mikä suokeissa on että ne eivät useinavaa takaa kovin hyvin? Omakin entinen putte ruuna oli edestä tosihieno, mutta takajalat sitten vetasi aina täysiä mahan alle, Aika samantyylinen hyppy ku pyryllä videon perusteella (laukka sillä oli huomattavasti huonompi) . Ja mitä olen muitakin suokkeja katsellut niin harvassa on ne jotka osaa avata takaa. NYt olen törmännyt yhteen tammaan, joka avaa hienosti, vieläkö sen hyppyinto saataisiin sytytettyä :D Hienosti meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa ole asiaa jaksanut miettiä, ajattelen sen niin että suomenhevosia on vielä jalostettu niin vähän ratsupuolelle ettei niiden tekniikka varmasti ole vielä niin kehittynyt. Pyryllä esimerkiksi on tuo jalkojen kippuraan laitto todella ilmeistä silloin kun se yrittää nopeasti saada takajalat maahan tai sillä on paljon tehtäviä edessä. Esim juuri tuo jumppa :)

      Poista
  6. tolla jumpalla tottakai ne puomit tulee helpommin alas jos jäät jälkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä oli ainut asia mitä keksit sanoa?

      Totta kai jään liikkeen taakse. Muuten oltaisiin nenällämme seuraavalla puomilla :) Mieluusti matala hyppy ekalle kun lentäen puomien sekaan jalat rikkoen. Tuota treeniä Pyry tarvii, että se oppii hyppään pystyt ylös, ei pelkästään eteen, mitä se tekee innostuessaan. Eiköhän valmentaja osannut neuvoa tämänkin ongelman eikös? :)

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! :) Pilvikin ottanut upeita kuvia taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja todellakin, Pilvi on jälleen kerran ottanut upeita kuvia! :)

      Poista
  8. pyry näyttää kyllä just sellaselta kun nykyajan sporttisuokin kuuluukin, mun silmään näyttää siltä et olisi just eikä melkein hyvässä kunnossa ja oi että! oot kyllä tehny niin hyvää duunia sen kanssa!

    VastaaPoista
  9. Hieno pyry! Ja sä kans ;) Toi vika kuva on mahtava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeee, kiitos :) Ja toi kuva on kyllä ihan huippu! :D

      Poista
  10. Kiva postaus.:)
    Aiotko vielä klipata pyryä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vielä Pyryä joudutaan kolmannen kerran klippaamaan :)

      Poista
  11. Noi hyppykuvien (missä t.sininen huopa) housut. Mitkä/mistä? :) Oon jonku aikaa ettinyt simppeleitä mustia housuja kontrastitikkauksella mutten oo vielä löytänyt etsimääni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HV Polon vanhan malliset ratsastushousut :) Ostin joskus alelaarista, ei ole näkynyt enää vastaavia.. :(

      Poista
  12. Mikä on Allin tilanne, koska Allin ja sun se "vuosi kulunut" postaus tulee ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaus tulee tietenkin kun vuosi on kulunut, siihen on vielä pari viikkoa :)

      Poista
  13. Hienoja hyppyjä oksereilla. Vähän pystyiltä putoili mutta taisi pyry olla innokas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyt ovat aina olleet hankalempia :) Kiitoksia!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov