Siirry pääsisältöön

Voiko blogissa kehua?

Tänään vietin aivan uskomattomat pari tuntia Ruusukestudiolla ihailemassa aivan uskomattoman kauniita ruusukkeita ja suunnitellen omat desing-ruusukkeet. Omia värejä, kokoja, kontrasteja, koristeita. Kaikki viimisen päälle. Samana päivänä postiin kilahti kaksi aivan uskomattoman ihanaa pakettia ja kamerassa lojuu kuvia vielä kolmannesta tuotteesta joita blogissa haluan esitellä. Mutta saanko minä?

voittamani Bates Innova Mono+ Cair koulusatula joka meni vaihdossa Allin satulaan

Aina kun olen ostanut tai vaikka saanut tuotetestaukseen tavaraa, kuten satulan tai loimen, olen rehellisesti kertonut mielipiteeni tai asiani tavaran suhteen. Mistä pidän vai pidänkö mistään. Vaihtaessamme muutamia kuukausia sitten hamppuun, kerroin tyytyväisenä miten onnistunut vaihto olikaan. Sen jälkeen alkoi spekulaatio siitä, että olen joko a. saanut hampun ilmaiseksi jos puhun siitä vain hyvää tai b. nuoleskelen kieli ruskeana seuraavan satsin saadakseni ilmaiseksi.

Mutta ei. Mitä jos yksinkertaisesti olenkin tyytyväinen siihen mitä olen ostanut ja haluan näyttää sen blogissani, kertoa sen koko maailmalle ja suositella sitä kaikille? Onko se pois minulta tai keneltäkään muulta? Jos joku pohtii kannattaako ostaa Batesin satula ja googlettamalla löytää postauksen missä kerron siitä, uskon, että siitä saa paljon irti. Ehkä uusia näkemyksiä tai kokemuksia muilta käyttäjiltä.

Se että jotain kehuu blogissa, ei ole automaatio siihen, että se olisi saatu ilmaiseksi tai mahdollinen sponsori vaatii pelkkää kehua. Minun blogini on aina ollut sellainen kun on. Sanon sen mitä ajattelen ja mitä mieltä olen. Se onkin ehkä yksi niistä syistä miksi blogissa ei paljon tuotetestauksia näy: jos jotain otan, siitä kerrotaan niin hyvät kuin huonotkin puolet yhtään sen enempää kiertelemättä.

On siis minusta iso onni, että olen löytänyt paljon tavaroita joita voin innoissani teille esitellä. Pakko sanoa että yhtään ei ole viime aikoina turhaa rojua nurkkiin tullut, vaan kaikki mitä posti on pihaan kantanut on myös saanut ison hymyn huulille käyttökokemuksien myötä. Eikö se silloin ole vain positiivinen ja hyvä juttu? Asia mitä voin suositella teille?

Voiko siis blogissa kehua?
vai onko se heti pelkkää mainokikkaa?

Kommentit

  1. Voi, jos joku vain olisi blogissaan kertonut, että hänen Canonin rungossaan (samassa kuin omani) toimii Hähnelin puolet Canonia halvempi akku moitteetta, olisin ollut todella kiitollinen tästä tiedosta ja säästänyt pitkän pennin tai saanut edes kaksi akkua yhden hinnalla. Asiantuntevalta vaikuttanut myyjä puolestaan esitti minulle, ettei tämä halvempi akku ole toiminut rungossani ongelmitta ja minä päättelin, ettei köyhän auta laittaa vähiä rahojaan halpaan ja mahdollisesti huonoon. Mutkien kautta pääsin kuitenkin testaamaan tätä halpaa, ja se osoittautui vähintään yhtä hyväksi kuin Canonin vastaava. Siinä, missä joidenkin mielestä tuotteiden kehuminen on inhottavaa kaupallisuutta, minä olisin lukijana ottanut sen kehupostauksen ilolla vastaan: Onhan se kiva, kun ei itse tarvitse testata kaikkea erikseen, vaan voi lukea toisten käyttökokemuksista ja hyödyntää niitä tarvittaessa omia ostopäätöksiä tehdessä. Vaikka se satulan kehuminen ei juuri minua hyödyttäisikään, jollekulle toiselle se saattaa olla kullanarvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tähän saattaa liittyä joku esimerkiksi nettikauppakin! Eli jos jostain nettikaupasta / myymälästä on hyviä kokemuksia, miksei niitä saisi jakaa blogiin ilman että heti ollaan karvat pystyssä sormella osoittelemassa että nyt haetaan vaan ilmaisia tavaroita tolla tavalla kehumalla. Kun jos vaan on johonkin tuotteeseen / ostokseensa tyytyväinen, kai sen saa kirjoittaa blogiinsa? :)

      Canonin akuista puheen ollen, silloin kuin vuonna nakki ja keppi ostin tuon oman runkoni, silloin myyjä suositteli tuollaista halpaa akkua akkukahvan toiseksi akuksi. Toimii erinomaisesti! :)

      Poista
  2. Totta kai saat! Blogi on sun ja sä teet siitä just oman näköisen etkä lukijoiden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai kirjoitan mistä pidän ja silloin siihen kuuluu ehdottomasti ne tavarat joita ostelen, paikat joista tavaroita ostan ja joita suosittelen :) Mutta onko se sitten heti mainostamista, takapuolen nuolemista tai "ilmaisen tavaran perään juoksemista" jos olen tyytyväinen siihen mitä ostin? Eli tämmöistä kevyttä pohdintaa torstai-päivää! Voiko tavara/ostopaikka/ylipäätään kirjoitettava olla vain niin hyvä että sitä haluaa kehua blogissa ilman minkäänlaisia alennuksia tai muuta itsensä hyväksi saatavaa toimintaa? :)

      Poista
    2. Minusta ei, toisaalta missä menee se raja jolloin se menee mainostamiseen? :D Onko se sit siinä että linkittää kaupan että tavaran vai ei?? En usko että kuulut niihin ilmaisen tavaran perässä juoksijoihin! Joten silloin se ei pitäisi olla heti myöskään mainostamista, toisaalta minusta on myös hyvä jos ilmoitetaan mikä on omaa mielipiteitä ilman ns. yhteistyö kumppania ja mikä taas niiden kanssa tehtyjä. Tulipas sekava vastaus :D

      Poista
  3. Minusta on kiva lueskella myös postauksia, joissa kehutaan jotain tuotetta tai asiaa ihan vain siksi, että bloggaaja on sattunut sellaisen ostamaan ja on tyytyväinen. Sama pätee myös sellaisiin postauksiin, joissa kerrotaan jostain asiasta, joka oli huono ostos. Näin itse saan tietää, kannattaako kyseisiä asioita / tavaroita ostaa. Ehkä satuloiden kehumispostaukset eivät itseäni niin kiinnosta, mutta esim. joku kauppa, tavara tai vaate, joka on ollut hyvä ja kestävä, on kiva tietää etukäteen, ennenkuin menee itse ostamaan. Välillä ennen tuotteiden ostamista esim. verkkokaupoista, selailen blogeja ja palstoja, joissa olisi jonkunlaista käyttökokemusta esim. kyseisestä verkkokaupasta tai tuotteista. Tulipas sekava teksti :D Mutta siis itse en ajattele sellaisia postauksia minään mainoskikkoina tai ilmaisen tavaran toiveena. Kyllä mainospostauksen erottaa, enkä usko, että monikaan suuri yhtiö lukee blogeja ja antaa pienen kehun takia ilmaista tavaraa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. satula nyt oli vain minun köyhä esimerkkini ja ainut nopea kuvani jonka kuvittamaan löysin, heh :D Mutta niin se vaan on, että mieluusti itsekin luen käyttökokemuksia blogeista jostain tuotteista, varsinkin jos sellaiset on ostoslistalla tai ollut ainakin suunnitteilla! :) Erinomaisena esimerkkinä luin joitain aikoja sitten Roosan blogista (http://roosajacolorado.blogspot.com/) Vereduksen magneettisuojista. Nyt kun on tarkoitus hankkia magneettisuojat, mieleen oli iskostunut nämä jo tuon postauksen takia ja tottahan toki sellaiset on hankittava kun omaa silmää miellyttivät ja lisäksi oli lukenut niistä jo käyttäjäkokemuksia! :)

      Poista
  4. Sa kehua, mutta mielestäni olisi lukijan kannalta reilua ilmoittaa mahdollisista sidonnaisuuksista/sponsoroinnista.
    Silloin lukija voisi itse päättää, mitä mieltä hän on. Uskooko tuotteeseen itse, vaikka kirjoittaja on ehkä saanut ko asian ilmaiseksi.
    Aivan kuten lehdistö joutuu kertomaan sidonnaisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaisin lukeneeni, että piilomainonta on blogeissa kielletty? Eli eikö silloin jokatapauksessa jos on saanut sponsorointia / jotain sidonnaisuuksia olla siitä velvollisia ilmoittamaan.

      Mutta sitä mietin että miten se, että jotain saa ilmaiseksi, toteaa sen hyväksi ja kehuu sitä muuttaa sen tavaran arvoa? Yhtäläillä ainakin minä kerron tuotteista on se sitten omalla rahalla ostettu tai jostain jotain toista kautta saatu :) Eli eikö hyvää "ilmaistuotetta" saa kehua?

      Poista
    2. Hei Senni

      Kiitos kun nostit kissan niin sanotusti pöydälle! Minusta saa ja pitääkin kehua, kun kohdalle osuu hyvä tavara tai erinomaista palvelua. Yhtä lailla odotan kyllä kuulevani sitten niistä vähemmän onnistuneista hankinnoistakin.

      Lukijan tulee saada tietää mahdollisista sponsori- tai muista kytköksistä. Minulle oli uusi tieto, että piilomainonta on blogeissa kielletty - mutta olenhan vielä suhteellisen uusi tulokas täällä blogimaailmassa. Se, mikä sitten määritellään piilomainonnaksi, onkin varmaan hieman vaikeammin määriteltävissä - tai sitten ei, en tiedä.

      Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei tavaran arvo riipu siitä, onko sen saanut lahjaksi, ilmaiseksi vai hankkinut omalla rahalla - kunhan kertoo rehellisesti hyvät ja huonot puolet. Minun silmiini on valitettavan harvoin osunut suomalaisissa hevosalan lehdissä tuotevertailuja. Ruotsalaisista ja erityisesti brittijulkaisuista näitä löytyy (mm. loimet, ratsastushousut, -saappaat, kypärät). Joten jos ei blogeista löydy tuotearviointeja, niin mistä me niitä löydetään?! Minä siis ainakin jatkossakin toivon lukevani useammastakin blogista myös nk. tuotepostauksia.

      Aurinkoista viikonloppua!
      Maarit L.

      Poista
  5. hommaisit tolle hevoselles selkälihakset edes oikeinpäin ratsastuksella, selkäranka paistaa, siinä hyvä syy miksi kipeytyy helposti...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov