12. toukokuuta 2016

Kisamatkalla Champion 2016: hyväntekeväisyys, talkoohenkisyys

On jotenkin pysähdyttävää ajatella, että Kisamatkalla Champion on kuukauden kuluttua! Vielä hetki sitten puhuin suurimmasta unelmastani, siihen oli vielä yli 13 kuukautta aikaa. Mihin se 12 kuukautta onkaan hävinnyt? Tuntuu että olen ihan paineissani ja vähän jopa stressaantunut ja pelko takapuolessa että saan kaiken onnistumaan. Parhaani yritän ja toivon todellakin että se riittää.

Tällä kertaa ajattelin puhua yhdestä Kisamatkalla Championin tärkeimmästä asiasta, nimittäin Hyväntekeväisyydestä sekä talkoohenkisyydestä. Koko tapahtuma järjestetään talkoilla. Se tarkoittaa mieletöntä määrää ihmisiä, järjestyksenvalvojia, buffettia, palkintokansliaa, kuuluttajaa, tuomareita, sihteereitä.. Parkkihenkilökuntaa, kansliaa, hevosaluevalvojaa.. Ette uskokaan miten paljon loppujen lopuksi porukkaa tarvitaankaan!

Perimmäinen idea järjestää Kisamatkalla Champion oli saada järjestää jotain omaa. Lisäksi halusin samalla tukea vähävaraisten lasten ratsastusharrastusta. Itse en ole mistään varakkaasta perheestä. minulle on aina opetettu, että saadakseen jotain, sen eteen pitää tehdä viisinkertainen työ. Kyynerpäitä myöden töitä onkin tehty kaiken tämänkin hetkiseen saavuttamiseen. Joka päivä on toivetta hyvästä huomisesta ja pelko huonommasta. Silti haluan antaa edes tästä minun vähästäni jotain muillekin. Sen takia me olemme hyväntekeväisyys match show.

Olen saanut myös paljon palautetta tuomarivalinnoistani. Itse olen valintaani todella tyytyväinen. Minulla on kaks aivan uskomattoman ispiroitunutta, innokasta nuorta aikuista, jotka tosissaan ovat kiinnostuneet tästä hommasta. En voisi olla tyytyväisempi. On myös tullut sanomista näyttelyidemme virtuaalisuudesta mikä on mielestäni lyötetty aivan turhaan negatiivissävvytteiseksi. Itsellä pitkä virtuaalitausta ja aivan normaaliksi ihmiseksi olen kasvanut. Tahallaan väärinymmärretty harrastus, mikä väkisin yritetään samalla yhdistää negatiivissävytteisesti näyttelyihimme. Tavallaan erittäin surullista..

Ken on heistä kaikkein kaunein? Playsson.net lahjoittaa koko näyttelyiden parhaille rehusäkit.

Mutta palataan hyväntekeväisyyteen. Jokainen muistaa miten paljon pidän hyvistä palkinnoista. Sen takia meillä on erittäin hyvät, aivan huippuluokkaiset palkinnot. Kaikki osallistujat saavat ruusukkeen lisäksi arvostelun, hevoselle mieleisen namipussin sekä kunniakirjan. Sitten on kasapäin pokaaleita, kaulanauhoja, heinäpaaleja, rehusäkkejä... Mitä ikinä voidaankaan tarjota! Edelleen kannustan myös lähtemään pidemmältä, kannattaa!

Mutta aivan kaikkein parasta tässä on se, että saan tuoda näiden upeiden palkintojemme lisäksi hyvän mielen vielä jollekin vähävaraisen perheen lapselle. En pelkästään lahjoittamalla rahaa. Sillä koko tapahtumamme lippulaiva on vasta nyt tässä: Minuun otti hiljattain yhteyttä yrittäjä. Tallinpitäjä. Oltiin samantien samalla aaltopituudella ja sain aivan upean porkkanan: saan lahjoittaa leiripaikan (arvo 360€) hänen tallillaan, vähävaraisen perheen ratsastusta harrastavalle lapselle! Tämä on aivan uskomaton, hieno ja käsittämättömän avokätinen tarjous. Aivan uskomattoman iso kiitos tästä siis Mia Käri sekä Kuusikorven Hevostila. Tälläisiä yrittäjiä tarvitaan lisää, heitä jotka haluavat tukea vaikeallakin hetkellä!

Pistän siis haasteen pystyyn! Saadaanko ostettua myös toinen leiripaikka? Saadaanko me osallistujia niin paljon, että myös joku toinen vähävaraisen perheen lapsi pääsee leirille? Saadaanko rahaa kokoon niin paljon, että saamme lisäksi heille sopivat, uusien määräyksien mukaiset kypärät mukaan leirille? Pystymmekö siihen?

Voitko sinä tukea ilman hevosta? Vastaus on tässäkin kyllä! Meillä on tapahtumassa myös Kisamatkalla Kirpparipöytä, mihin saa tuoda tavaraa ja minkä tuotto ohjataan lyhentämättömänä tukikassaan. Jos siis sinulla ei satu olemaan hevosta, mutta hevostavaraa.. Voit tuoda sen kirpparipöydällemme! Tule samalla tutustumaan monipuoliseen tapahtumaan, vink vink ;)

Enää vain reilu viikko aikaa osallistua! Jos et ole sitä siis vielä tehnyt, klikkaa itsesi vaikka tästä tutustumaan tapahtumaan vielä enemmän ja osallistu! Käynnissä myös osallistu ja voita kampanja, missä joka viides osallistuja voittaa pienen tuotepalkinnon!

6 kommenttia:

  1. On kyllä hyvä paikka olla kesäleirillä. T: kahdella leirillä ollut

    VastaaPoista
  2. Hienoa Mia! Ihana paikka ja hevoset, itse olen leirillä viihtynyt :)

    VastaaPoista
  3. No niin, siitä vaan muut ottamaan mallia!! Haastappa team Eurohorses myös mukaan ��

    VastaaPoista