Siirry pääsisältöön

HIHS tuli, HIHS meni

Ei niitetty mainetta ei kunniaa, mutta fiilisteltiin Pyryn kanssa esteradoille paluuta ja loppu viikonlopusta ihailtiin vauhdikasta ratsastusta ja shoppailtiin tili (melkein) tyhjäksi. Mutta sitä ennen kerrataan mitä tapahtuikaan ennen kuuluisaan Hissiin änkeytymistä.

Ennen kun polkaisemme HIHS kuulumisiin, ajattelin tulla poikkeamaan Suomenhevosherra Herkuleksen kuulumisien kera. Ensinnäkin, viimeisimmän postauksen jälkeen ei viikonloppu alkanut ihan niin hyvin, sillä Molla alkoi ähkyilemään aamulla ja päivä menikin aikalailla tarkkaillessa. Sunnuntai puolestaan vietettiin sitten kotikisoissa toimihenkilönä. No hevostelua sekin.
Mutta Herkules. Herkku on kesän laihtumisesta toipunut erinomaisesti, energia on palautunut normaaliin, ilmojen viiletessä on tullut ori esille ja mitähän muuta. Edelleen se on yhtä kiltti kuin ennenkin ja tänään olivat Elsan kanssa olleet lenkillä ja vielä ihan kaksisteen, eli kukaan ei ollut heitä irroittamassakaan. Välillä sitä unohtaa että herra on vasta kolme vee ja vielä ori kun se on niin simppeli tapaus!

Herkku on myös päässyt ratsun alkeissa eteenpäin ja ottipa muuten ensimmäiset laukka-askeleensakin! Ja kaikista suurin yllätys oli että se oppi laukkapohkeet kutakuinkuin kerrasta. Yhtään kiihdyttelemättä, siitä vaan naps. Herttinen miten ylpeä siitä voikaan olla! Ja tästähän on kohta sitten tulossa ratsu, heh. No ei kai sentään.

Lisäksi Herkku pääsi koittamaan jopa hyppäämistä irtopomppimisen merkeissä ja on saanut myös kuluttaa energiaa kentällä irti juosten. Seuraavaksi Herkulla on tärkeä meno 1.11. kun on Ypäjällä varsanäyttely. Viimeinen mahdollisuus osallistua joten pakkohan se on. Ja onhan sitä kiva taas saada arvio kun alkaa pojasta tosiaan kasvaa mies. Vai mitä mieltä olette?




Kommentit

  1. Olisiko mahdollista, että voisit laukan noston opettamisesta tehdä ihan oman postauksen, sellaisia hyväksi havaittuja käytännön vinkkejä?

    Herkku on kyllä komistunut ja aikuistunut 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Herkun kanssa kaikki kävi ikäänkuin vahingossa joten ei oikein postausta riitä siitä :D

      Mutta yleensä ensin liinassa opetetaan käskyt (laukka, ravi, käynti, seis jne) ja sitten kun on aika ottaa ensimmäiset laukka-askeleet niin maastossa kaverin kanssa. Ensimmäisen kerran yleensä kaarteessa tiputetaan tasapaino laukalle ja tästä esimerkiksi herkku heti sen hiffasi. Kentällä ei olla vielä laukatti, eikä sinne kiire olekaan :)

      Pääasia kuitenkin on, ettei saa antaa juosta ennen nostoa vaan oppii tekemään sen hallitusti rauhallisestakin ravista ja näin ei pääse sekoittamaan sitä ravitouhuihin. Tosin Herkku on tosi laukkaherkkä, joten siksi vältellään vielä ratsastaessakin laukkaamista ja keskitytään enemmän ravihommiin.

      Herkku on kyllä kasvanut hienosti, herra kiittää ❤

      Poista
  2. Vautsi, näin Herkuleksesta joskus keväällä tai kesällä kuvan ja nyt nämä kun tulin katsomaan joko sä olet palannut bloggaamisen pariin. Vitsi tästähän on tullut ihan törkeen komea nuori mies! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookki! Mää oon aina pitäny sitä jotenki rumana, mut nyt se alkaa pikkuhiljaa komistumaan!! ❤

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov