Siirry pääsisältöön

Long time no see!

Todellakin pitkästä aikaa.. Välillä minulla tulee semmonen olo, että tekee mieli palata kirjoittelemaan ja en usko että kovin moni enää todellisuudessa edes seuraa tätä blogia, mutta tosella kädellä sanottuna on kiva välillä purkaa tänne ajatuksia. Ja samalla ehkä muistella miten sitä suomenkieltä pitäisikään kirjoittaa ja puhua. Kun joka päivä käyttää ainoastaan englantia, on pakko myöntää että joskus vaan tuppaa oikeasti unohtumaan jo suomalaiset sanat. Siispä paluu blogin ääreen sillon tällöin on ehkä ihan mielenkiintoista, vaikkei kukaan koskaan näitä postauksia tulisikaan lukemaan :)


Mitä sitten viime postauksen jälkeen onkaan tapahtunut? Osasin odottaa että tulen olemaan todella kiireinen koko kesän kunhan muutetaan takaisin pohjoiseen, mutta en kyllä osannut odottaa ihan tätä kaikkea tapahtuneeksi. Kuukausi tai puolitoista viime postauksen jälkeen tosiaan ajeltiin takaisin pohjoiseen, Pennsylvaniaan, Floridasta. Kaikki alkoikin siellä ihan hyvin, itseasiassa tein todella hyvin rahaa, sillä parhaimmillaan minulla oli 10 hoitohevosta ja saamme palkkaa sen mukaan montako hevosta kullakin on. Yleensä siis oma palkkani huiteli 700-900 dollarin hujakoilla. Satunnaisesti sain ajaa ja treenatakin, mutta raveihin pääsin lisenssien puuttumisen takia vain harvakseltaan.

Kevään vaihtuessa pian jo kesäksi alkoikin sitten ongelmat. Treenari ajettiin kokonaan ulos bisneksestä, joten viikon sisällä 46 hevosta kutistui viideksi. Kolme second traineriä ja 6 groomia jäi aivan yllättäin tyhjän päälle - minä mukaan luettuna. Toki minun pomoni kysyi voisinko jäädä hänelle hoitajaksi, sillä hänellä oli vielä kolme omaa hevosta. Niinpä hoidin pomon kolmosia seuraavat kaksi viikkoa kun hän oli lomalla miettimässä seuraavaa siirtoaa.

Viking oli yksi niistä ex-pomoni omista hevosista, jota sain jäädä vielä hoitamaan

Lomalta palattuaan hän kuitenkin ilmoitti minulle, ettei hänellä ole nyt varaa hoitajaan, koska hän ei pystynyt hetkeen kilpailemaan ja hänellä oli ainoastaan kolme hevosta. Niinpä jäin vapaille markkinoille. Sain yhden päivän aikana ainakin neljältä eri treenarilta työtarjouksia ja seuraavina päivänä niitä tuli vain useampia. Ehdottomasti olisin halunnut mennä yhdelle treenarille, mutta sen valittaessa en olisi päässyt Floridaan. Ja nykyinen pomo pyysi minua kolme kertaa hänelle töihin (ja vielä henkilökohtaisesti tuli pyytämään) ennen kuin sanoin että tulen sinne. Itseasiassa sanoin että haluan ottaa viikon vapaata ensin ja miettiä mitä teen. Pallottelin sen viikon ajan kahden eri paikan välillä - molemmat olivat tulossa Floridaan toinen keski- ja toinen etelä-Floridaan. Lopulta tämän "vapaa viikon" aikana kävin kuitenkin kaksi vaiko jopa kolme kertaa raveissa ja kerran autoin muuten radalla ajamassa. 

Se miksi lopulta päädyin nykyiseen paikkaani oli aika pitkälti palkkakysymys. Toinen erittäin mielenkiintoinen paikka olisi tarjonnut 4 hoidettavaa hevosta ja lisäksi hölkkäämistä niillä ja välillä hiittaamista. Viikkopalkka olisi ollut noin 500 dollaria. Kun taas tämä minkä sitten lopulta valitsin oli second trainerin paikka (650 dollaria), mikä tarkoittaa että pääasiassa olen ainoastaan radalla, hölkkäämässä ja hiittaamassa, kuskaan hevosia raveihin ja lämmitän ne siellä. Lisäksi tämä paikka oli huomattavasti isompi treenari, joten silloin voisi ajatella että työpaikka on hieman vakaampi, vaikka myös pienempi treenari oli todella vakaa vaihtoehto.

Jouduin tähän aikaan miettimään aivan hurjasti mitä oikeasti haluan. Olin puolitoista vuotta ollut hoitajana ja nyt minulle avautui second trainerin paikka. Lisäksi tällä treenarilla oppisin aivan varmasti lähes kaikkea, hänellä kun on nuoria, vanhoja, ravureita, peitsareita, hulluja, laiskoja, kilttejä.. Ihan kaikkea. Päätin siis että jos haluan koskaan oppia enemmän tai olla parempi myös ajajana, olisi tämä työpaikka todella hieno tilaisuus siihen. Toki olin kuullut myös paljon negatiivistä paikasta, kuinka treenari on hieman tiukka ja vaikea tulla toimeen. Otin kuitenkin haasteen vastaan ja itseasiassa en ole näiden 3-4 kuukauden aikana vielä kertaakaan katunut päätöstäni - en edes vaikka joku on sitä koittanut päähäni istuttaa.


Siispä hieman jännittynein mielin aloitin uudessa paikassa, mutta en kohdannut yhtäkään ongelmaa. Itseasiassa pomo oli - ja on edelleen - aivan uskomattoman mukava minulle, tsemppaa ja tarvittaessa opettaa. Toki jos asiat ei hoidu kun hän niin sanoo  niin totta kai hän saattaa seuraavalla kerralla sitten sanoa hieman kärttyisämmin, mutta kukapa ei - jos jotain sanoo sen pitää tapahtua eikös?

Ensimmäinen kuukausi tässä paikassa oli ihan super mahtava. Pääsin ajamaan ensin hölkkää, mutta pian myös jo laukkahiittejä ja lopulta ihan hiittejäkin. Ja vielä enemmän tykkäsin siitä miten paljon pääsin raveja kiertämään! Toki yleensä se mihin minä menin oli pitkien ajomatkojen päässä, mutta silti en voinut olla kuin tyytyväisempi. Ja opin taas jotain uutta kun pääsin lämmittämään hevosia raveissa. Ensimmäiset ravit missä olin yksin hoitajien kanssa oli kyllä aika jännittävä - minä olin vastuussa oikeastaan kaikesta: hevosten lämmityksestä, se että ne olivat oikeaan aikaan valmiina, saivat mahdolliset lasixit ja oikeat kilpäkärryt löysivät oikean hevosen. Ja pakko muuten sanoa että sillä kerralla meillä oli 4 hevosta raveissa, joista kaksi voitti, yksi oli toinen ja yksi kolmas. Ei siis huono ilta mitenkään päin ;)

Kesän kääntyessä syksyksi, saapui isot kilpailut ja finaalit. Itse olin todella onnekas, sillä pääsin ensin New York Sire Stakes finaaleihin meidän hevosten kanssa ja sieltä jatkoin suoraan matkaa kahden hevosen kanssa Ohioon, Little Brown Jug tapahtumaan, joka on Ohion suurin ravikilpailu. Sinne minulle tuli vielä yksi hevonen hieman myöhemmin, mutta sain koko viikon pitää näistä huolen, hiitata ja hoitaa. Tuntui uskomattoman hienolta miten minuun luotettiin näin paljon, vaikka en ollut työskennellyt tässä työpaikassa kuin vain kuukauden verran!


Noh, onni kääntyi kyllä yllättävän pian, sillä Ohiossa ajoin pahan auto-onnettomuuden. Olen ollut todella "tylsä" täällä ollessani ja en oikeastaan ole ollut kiinnostunut niinkään siitä biletyspuoleta. Tällä kertaa kuitenkin Ohiossa puolituttuni pyysi minua tulemaan Jugette-bileisiin, jotka olivat siis eräänlaiset after race partyt, mutta kuitenkin ennen isointa lähtöä joka oli päivä tämän jälkeen. Hotellini oli noin 35-40 minuutin ajomatkan päässä ravipaikalta jossa tämä juhla oli, joten olin kahden vaiheilla lähdenkö. Ja lopulta päädyin lähtemään. 

Ja itseasiassa minulla oli ihan kivaa. En juonut kuin muutaman oluen jonka jälkeen vaihdoin veteen ja lopulta ennen puolta yötä olin suuntaamassa kotiin. Matkalla autolle tapasin yhden puolitutun tytön joka oli aivan pohjattoman humalassa. Hän ja hänen kaverinsa eivät tienneet minne mennä, joten perussuomalaisena kilttinä tyttönä sanoin, että voin varata teille hotellin läheltä minun hotelliani ja ajaa heidät sinne. Siispä tyttö ja kaksi miespuolista kaveriaan hyppäsivät lava-autoon jota ajoin ja lähdettiin ajamaan hotellille. 

Hotellille menevä tie oli melko pieni (ei nytten mikään hiekka tie, mutta sellainen pieni asfaltoitu tie) mutkainen tie. Nauru raikasi ja kaikilla oli autossa hauskaa. Kunnes mutkasta tuli henkilöauto joka ajautui mutkassa minun kaistalle. Muistan kaiken onnettomuudesta, mutta se tapahtui vaan niin äkkiä etten edes tiedä ehdinkö osumaan jarruun. Salamana havahduin äkkitörmäyksen jälkeen. Autossa haisi kamalalle ja pelästyin kun tyttö vieressäni makasi liikumatta - hän ei ollut käyttänyt turvavyötä, kuten ei takana olleet miehetkään. Nopeasti tyttö kuitenkin tokesi ja aloin kasaamaan ajatuksiani. Ensimmäinen oli että voi helvetti - kolaroin pomoni auton. Seuraava että voi helvetti kun mun käsi sattuu. Tässä vaiheessa muut autossa olevat olivat jo poistuneet autosta ja istuin siellä yksin. Ulkona oli jo muita autoja kerääntynyt ympärille. Avasin turvavyöni ja koitin päästä ulos, mutta ovi ei auennut. Koska takanani istuneella isolla miehellä ei ollut turvavyötä, minun penkkini oli vääntynyt oikealle. Ratti oli lyönyt polveeni. Vasen käsi sattui hulluna. Vääntäydyin irti penkistä ja kiipesin takapenkin kautta pihalle, missä tipahdin maahan.

Olin niin shokissa etten edes itkenyt. Itseasiassa sanoin kaikille että kaikki on hyvin. Joku oli jo soittanut ambulanssin ja poliisi oli jo paikalla. En tiedä kauanko istuin maassa kun ambulanssi miehet ottivat minut ambulanssiin. En tiennyt mitä vastaan ajaneelle oli käynyt, mutta tilanne näytti todella pahalta.

vasemmalla minun ajama auto ja oikealla vastaan ajaneen

Sairaalassa vasta härdelliä olikin. Ambulanssista minut kiidätettiin huoneeseen missä oli ainakin seitsemän eri lääkäriä tai hoitajaa, mitattiin paineita ja väänneltiin raajoja. Otettiin verta ja tutkittiin silmiä ja korvia. Kyseltiin mihin sattuu ja sitten taas mentiin. Kuvattiin päätä, kylkiä, kättä.. Ultra, magneetti, röntgen.. Lopulta hoitaja rullasi minut ensiavun huoneeseen, jossa odottelin verikokeiden tuloksia.

Tähän aikaan sain vihdoin puhelimeni, sillä minulla ei ollut hajuakaan missä se oli. Poliisi oli löytänyt sen autostani ja toi sen minulle. Samalla kysyi mitä tapahtui ja kerroin kaiken. Olin juhlissa, join pari kaljaa, lähdin kotiin ja joku ajoi päin. Kaiken minkä muistin. Poliisit ottivat lisää verikokeita tarkistaakseni minun alkoholipitoisuuden määrän. Kello taisi olla täällä noin kolme yöllä kun vihdoin sain aikaa soittaakseni äidille. Ehkä kamalin puhelu ikinä, mutta pakko sille oli kertoa ennen kun se saa sen tietoonsa jostain muualta. 

Noin puolitoista tuntia ensiapuhuoneessa olon jälkeen minulle ilmoitettiin etten voi lähteä kotiin. Itseasiassa en saanut edes nousta vessaan, vaan minun oli oltava makuuasennossa. Pernani oli turvoksissa, joten olin vaarassa joutua leikkaukseen. Poliisit olivat saaneet kuulustelunsa valmiiksi, joten minut rullailtiin tällä kertaa omaan huoneeseen, jossa en itseasiassa tehnyt muuta kun nukuin. Tai ainakin yritin. Joka paikkaa vain särki niin paljon etten pystynyt edes nukkumaan. Jossain vaiheessa pomo soitti ja kysyi mitä tapahtui. Kerroin kaiken ja hän lupasi tulla katsomaan minua myöhemmin päivällä.

Muistan melko hyvin koko sairaalajakson. Sain kuitenkin välillä tosi pahoja kipukohdauksia jolloin minulle annettiin vahvempaa lääkettä. Ja olin niin iloinen kun pomoni vaimo ja hänen poikansa tulivat vierailemaan. Itseasiassa olin niin iloinen ja niin pahoillani että aloin itkemään ja sain uuden kipukohtauksen ja pelästytin poloiset. Kuulin tässä vaiheessa että vastaan ajanut kuljettaja oli vahvasti humalassa ja edelleen hengissä. Vain muutama murtunut luu ja aivotärähdys.

Pernani alkoi onneksi laskemaan turvotusta ja 15 tunnin jälkeen sain vihdoin ensimmäisen vesilasini. Ja itseasiassa myös hyytelöä. Sain kuitenkin syödä vain nestemäisiä asioita. Seuraavana aamuna sain vihdoin nousta sängystä ja mennä vessaan omin voimin (voin kertoa että pissaaminen siihen saatanan astiaan on todella inhottavaa). Ensimmäisen kerran sain myös syödä ihan muutakin. Sen jälkeen asiat etenivät nopeasti, pääsin käytävälle kävelemään, eri ihmiset kyselivät jälleen tapahtumia, oli sosiaalityöntekijää ja erilaisia lääkäreitä. Kun tämä onnettomuus tapahtui torstai aamuyöllä, pääsin vihdoin perjantai-illalla pois sairaalasta. 

Ja jälleen en voi kun nostaa hattua minun pomolle joka auttoi minua vaikka kuinka paljon. Pomon kaverin vaimo kävi noutamassa minut sairaalasta, josta menin hänen taloonsa seuraavaksi yöksi. Seuraavana yönä Pomon vaimo ajoi puoleen väliin vastaan, ja minut siirrettiin näin ollen Kentuckyyn. Lexingtonin Red Milella oli meidän hevosia about kymmenkunta ja pomo ja hänen vaimonsa halusivat minut sinne etten aloittaisi töitä liian nopeasti. He ottivat minulle hotellin aivan radan vierestä, joten pystyin oman jaksamiseni mukaan kävellä aina tallille. Teinkin sen joka päivä ja 5 päivää onnettomuudesta hölkkäsin ensimmäisen hevosen. Itseasiassa se oli todella huono veto, sillä tulin siinä neljän mailin aikana niin huonovointiseksi että meinasin oksentaa. Ja seuraavana päivänä olin niin kipeä etten pystynyt kuin itkemään ja kun itkin en pystynyt hengittämään koska sattui. 

Suomalaisella sisulla kuitenkin jatkettiin. Reilu viikko onnettomuuden jälkeen auttelin pienissä tallihommissa ja kaksi viikkoa onnettomuudesta hiittasin ensimmäisen hevosen. Toki en pystynyt ajamaan tähän aikaan yhtäkään voimakkaampaa hevosta sillä vasen käteni ei toiminut ollenkaan, se oli täysin voimaton. Onneksi kuitenkin nämä hevoset olivat aivan täydellisiä molemmilla kerroilla.

Artie's Idealin kanssa hölkällä kaksi viikkoa onnettomuuden jälkeen

Kentackystä siirryin sitten takaisin Pennsylvaniaan ja sain kertoa ainakin sata kertaa tapahtumat. Ja korjata ne kaikki huhut mitä oli lähtenyt liikkeelle. Pennsylvaniassa en ehtinyt olemaan kuin muutaman viikon kun jo siirryin sitten Floridaan. Ja täällä sitä ollaan, kaksi kuukautta onnettomuudesta tuli muutama päivä sitten täyteen. Tänään olen itseaisiassa juuri menossa lääkäriin sillä polvi ja käsi ei vieläkään toimi kunnolla. Mutta en voi olla silti iloisempi, sillä olen hengissä ja vältyin suuremmilta vammoilta!

Ainiin ja sairaalalaskukin saapui. Onneksi sain sen kuitenkin lähettää eteenpäin, sillä se oli yli 35 tuhatta dollaria.. Poliisitutkimusten perusteella vastaan ajanut kuljettaja oli vastuussa kaikesta (itseasiassa oli melkein kolaroinut toisen auton ennen meitä..) joten hänen vakuutuksensa kattaa kaiken. Minun sairaalalaskuni, pomoni auton, jos tarvitsen fysioterapiaa tms. Ja itse en siis tosiaankaan saanut edes sakkoa tai huomautusta, vaan olin ihan täysin "sivullinen". Väärässä paikassa, väärään aikaan.

Ja nyt sitten täällä Floridassa meillä on tällä hetkellä 64 vuotiasta, jota aletaan pikku hiljaa treenailemaan kohti kilpauraa. Vanhempia hevosia meille tulee joulun jälkeen vielä muutamia joten lopputulemaksi on ennustettu 86 hevosta tälle vuodelle Floridaan. Kokonaishevosmäärä meillä on noin 100 tuntumassa, osa kun jää pohjoiseen talveksi.

Olen kyllä nauttinut olosta täällä ja en voi olla kuin kiitollinen pomolleni ja hänen vaimolleen. He ovat auttaneet minua niin paljon vaikka olin ollut heillä töissä vasta niin vähän aikaa. Minut on otettu tänne vähän kuin perheeseen ja se jos mikä tuntuu mukavalta. Lisäksi sain pienen ylennyksen, sillä olen nyt myös virallisesti valo-ja videokuvaaja sekä facebook sivujen päivittelijä! Aikamoinen ylennys eikö?!

Mutta sellaista ajatusten purkamista tällä kertaa. Nyt suuntaan seuraavaksi lääkäriin tarkastuttamaan polveni ja ehkä palailen tänne hieman useammin kuin kerran tai kaksi vuodessa. Kuvia ainakin tulee otettua niin paljon, että eiköhän niitä tännekin saada näytille ajan kanssa ;)


Hyvää lähestyvää viikonloppua kaikille!

Kommentit

  1. Huh aika hurja juttu! Kiva kuulla koko tarina vaikka sosiaalisesta mediasta on jotain tapahtumista voinut päätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä melkoinen epätoivottu yllätys! Onneksi kuitenkin kaikki kääntyi parhain päin :)

      Poista
  2. Kauhealta kuulostaa tuo onnettomuus! Onneksi vakuutus korvaa. Onhan sinulla kuitenkin olemassa myös oma terveysvakuutus, joka korvaa jos vaikka hevosten kanssa käy jotain tai sairastut?

    Mutta ihanaa että olet löytänyt hyvän paikan työskennellä. Kyllä esimiehellä on hirmuinen vaikutus työssä viihtymiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pomon puolesta on vakuutus tyotapaturmille ja omassa autossa vakuutus auto-onnettomuuden varalta. Muuta sairasvakuutusta ei minulla ole tällä hetkellä varaa ottaa, sillä se kustantaa vähintään 450$ kuukaudessa 😬 Koitan siis enemmän säästää rahaa ja jos sattuu jotain niin maksaa vaan omasta pussista. Onneksi täällä on kuitenkin tosi hyvät maksutavat ja pitkän ajan maksuajat jos jotain tosi pahaa sattuu ja joutuu esim sairaalassa olemaan pidempään 😊

      Ja olet oikeassa, pomo ja työkaverit ovat kyllä suuressa asemassa!

      Poista
  3. Huomasinkin kun kerroit tästä onnettomuudesta aikaisemmin somessa! Hyvä kuitenkin ettei mitään sen pahempaa sattunut, ja laskut menivät vakuutukseen. Toivottavasti myös käsi ja jalka saadaan kuntoon! :)

    Apua, luulin että noissa hevosmäärissä oli kirjoitusvirhe. Varsinkin pieniin kotitalleihin tottuneena tuo hevosmäärä vaikuttaa ihan hullulta ajatukselta!

    Kiinnostaisi tietää, että millaiselta tieto- ja taitopohjalta lähdit ulkomaille? Oliko sulla kokemusta ravipiireistä jo aiempaa, vai ootko oppinut kaiken siellä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on kyllä melkonen määrä hevosia! Kun tänne tulin niin olin ihan varma ettei voi millään muistaa kaikkia, mutta aika hyvin jo muistaa nämä reilu 60 varsaakin ja mitä kukin tarvii heh.

      Itsellähän oli Herkku ainoa kosketus ravimaailmaan ennen kuin tänne tulin ja sekään ei ollut harjoitusraveja kummempaa tehnyt. Hiitannut olin sen kanssa varmaan kertaalleen, joten sen kannalta mitään suurta tietotaitoa ravimaailmasta ei ollut.

      Toki täällä on myös tosi erilainen ravimaailma kun suomessa, joten toisaalta oli ehkä hyvä että otin sen ensikosketuksen täällä ja opin sen "kerralla oikein" maan tavalla. Toki todella pitkälle on pärjännyt ihan maalaisjärjellä. Hevosiahan mulla on ollut iät ja ajat, joten kun toimin hoitajana se oli melko tuttua puuhaa ja lähinnä maalaisjärjen käyttöä. Ja nyt taas second trainerinä sitten oppii enemmän ajamista ja muuta kuten erilaisten kengitysten vaikutusta, bliistrausta (toki tätä tein hoitajanakin) ja enemmänkin sellaista päätösten tekemistä; eli minulla on vastuu tietää ja opastaa hoitajia.

      Aika nopeasti olen kyllä tänne asti ylentynyt, eli välillä vähän jännittää miten näihin pitäisi suhtautua, mutta toisaalta oppinut olen täällä kyllä hurjan nopeasti etten voi olla kuin kiitollinen :)

      Poista
  4. Ihana kuulla sun kuulumisia! Ihan kamala onnettomuus, luojan kiitos kenellekään ei käynyt pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla! Ja joo oli kyllä melkoinen tärsky, onneksi selvittiin melko vähällä :)

      Poista
  5. Kamalaa tommonen kolari! Toivottavasti toivut ennallesi! Kyllä täällä lukijoita vielä piisaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo oli kyllä! Itseasiassa en ole ikinä ennen edes ollut sairaalassa joten oli kyllä melko jännittäväkin kokemus, vaikkei mitenkään toivottava..

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov