Erikoispostaus nro 3: Hevoset kautta aikain

HUH! Tuntuu että itse koneiluun jää opiskelun, hevosten ja töiden jälkeen niin vähän aikaa, etten enää edes muista mistä piti kirjoittaa! Koska mitään kummallista ei vielä ole tapahtunut (innolla odotan viikonlopun kilpailuita!) saatte nyt lukea minun ratsastusharrastukseni varrella olleista tärkeimmistä hevosista! Toivottavasti tämä edes jota kuta kiinnostaa. Ja huomatkaa,  kaikki hevoset eivät ole minun, vaan tässä on nyt kyse niistä hevosista, jotka opettivat ja olivat ja ovat minulle tärkeitä!

Minä, niinkuin varmasti moni muukin, aloitin ratsastusharrastukseni ratsastuskoulussa. Pääsin vuotta aikaisemmin alkeiskurssille (ikäraja oli silloin 7 vuotta) koska olin pienen ikäni jo viettänyt tallilla äidin helmassa. Siitä se ura urkeni! Tärkein, ja edelleen itselleni erittäin ihana, poni oli ehdottomasti Tyttöjen Yster eli Ykä! Ykällä ratsastin aina ja kävin puomiluokissa, tehtäväradoilla jne.. Sitä ponia suorastaan rakastin! Pieni ja pippurinen ruuna, säkää taisi olla vain 90 cm pintaan.. Ratsastin ja hoisin sitä niin kauan, kunnes muut asiakkaat alkoivat valittamaan että olen liian iso sille (kasvoin jo nuorena erittäin pitkäksi, olin ikäisiäni huomattavasti pidempi). Siitähän tietenkin alkoi itku, mutta eteenpäin oli mentävä..

Ykä ja silloinen tallikaverini Kaisa

Koska Ykän kanssa sattuneen välikohtauksen takia tunsin itseni suureksi kaikille poneille, siirryin täysin isoihin (yli 170 cm) puoliverisiin. Tallissa oli silloin miltein 180 senttinen torinhevosruuna Simon ja pian talliin hankittiin myös n 170 senttinen tamma Dakar. Simonilla kilpailin pienissä 40-50 sentin luokissa ja vuonna 2000 minut palkittiin  Yllättäjänä. Tämä perusteltiin siis hevosen vaihdolla 90 senttisestä aina 180 senttiseen! Meno oli edelleen hyvin ratsastuskoulumaista, maastoilin, kävin tunneilla, hoisin hevosia. Dakarin myötä äiti alkoi kilpailemaan enempi ja itse pääsin pikkuluokkiin. Eikä aikaakaan kun ratsastuskoulutoiminta Forssan Ratsastajilla miltein loppui, Äiti jatkoi kuitenkin talutus ja alkeiskurssien pitoa. Tässä vaiheessa siirryin Reskaan, jonka sain hoitoponikseni. Kävin Reska-ponin kanssa muutamassa valmennuksessa (en saa päähäni sen miehen nimeä, muistan vain iäisyyden miten hän huusi aina kentän keskellä "eteen eteen eteen, raippaa raippaa" ja kerran jopa rikkoi raippani kun näytti miten sillä raipalla lyödään -> löi nahkasaappaaseensa ja sen raipan pää lensi kaaressa hiekkaan :'D Ja ei ollut kuin juuri 1 päivän vanha raippa.. Mutta ihan tosi, oli todella hyvä valmentaja!) ja kisattiin pikkukisoja.

Reska ja minä, Äiti ja Dakar

Mutta niin siinä kävi. Eipä ratsastuskoulu enää halunnut pitää hevosia vain alkeis/talutustunneille, vaan kaikki myytiin pois. Siinä vaiheessa aloimme miettimään omaa hevosta. Kaikki muut mutta EI suomenhevosta, EI shetlanninponia, EI lämminveristä. Harkitsimme Dakarin ostoa, mutta koska tamma oli jo vanha (-88 syntynyt) päädyimme lukemaan myynti-ilmoituksia. Katselin kaikenmaailman hienoja puoliverisiä, millä ajattelin hyppääväni 60 sentin luokkia ja laukkailevani maastossa (eikai mistään huomaa että vielä tuolloinkaan ei kilpaileminen kiinnostanut?). Äiti kuuli kuitenkin tallilaisten puhuvan eräästä suomenhevostammasta, nimeltä Mollamari. Ja no.. Se oli jo nimen perusteella meille ostettu. Käytiin myös kokeilemassa, missä se vei minua kiitoravia peltoa ympäri ja pian se oli jo tallissa! Ja tästäkin jo on 8 vuotta!

Molla 2004 koulukisoissa tallikaveri Heidin kanssa

Forssan Lehti Cup 2004

Heh, en laita nyt Mollasta uusia kuvia, niitä kyllä löytää postauksista muutenkin ;) Nostalginen tunne tuli näitä kuvia kyllä selatessa.. Mutta matka jatkuu. Mollan jälkeen äiti jatkoi talutustuntien pitoa, mutta koska hevoset vähentyivät kokoajan, tarvittiin lisää.. Niinpä remmin jatkoksi hommattiin Arttu alias Hitler-poni! Arttu oli silloin vasta 4 vuotias ja sitä käytettiin säästeliäästi, lähinnä ajettiin ja toimi hyvänä talutusponina. Myös Meeri ratsasti Artulla ja vei sitä eteenpäin. Arttu kisasi Meerin kanssa pieniä estekisoja, mutta stressaantui tallissa tosi pahasti. Olihan poni söpö, mutta rupesi aivan hirviöksi kun tallissa oli hälinää.. Niinpä pian jo muutettiin Ypäjälle, samalla kun ratsastuskoulutoiminta Forssassa tyystin loppui.

Ypäjälle muuttaessa alkoi tuntumaan tympeältä maastoilla yksin. Ratsastajilla oli aina ollut kaveri mukana ja hauskaa maastoilla. Nyt tuntui tylsältä ja Arttukin jos lähti kärryjen kanssa mukaan, ei ollut samanlaista fiilistä. Niinpä alettiin suunnittelemaan toisen hevosen ostoa. Tai lähinnä laitettiin vain ajatukseksi kun jo seuraavana päivänä Äidin hyvä ystävä soitti ja kysyi kaivattaisiinko puskaheppaa meille? Ja niinpä.. Käytiin kokeilemassa ja mukaan sitten lähti lämminverinen ruuna Whinny Swallow alias Wini. Ollut kouluratsastajalla, osasi hyvin kaikkea ja oli todella kiva hevonen! Ainakin sen pienen hetken.. Pian kuitenkin alkoi hyppimään maastossa pystyyn, mistä koitui välillä vaarallisia tilanteita. Kisoissa (tässä vaiheessa kun itseä alkoi kilpaileminen kiinnostamaan) ruuna kuumi ja aloitti pomppimisen. Viimeiset kisat jäi siihen kun hevonen oli muuten suorittanut radan siististi, mutta viimeisellä sarjalla hyppäsi yllättäen pystyyn ja molemmat jalustimet irtosi. Silloin päätimme myydä Winin kotiin, missä ei olisi niin paljoa tavoitteita tai aikaa työstää se pois tuota ongelmasta. Tykkäsin hirmuisesti Winistä, mutta se vain ei ollut soveltuva meidän tarpeillemme.

Wini ja Miia -07

Winin myynnin jälkeen kaikki asiat lähtikin vähän alamäkeen. Meidän 4 kk ikäinen omakasvatti pentu kuoli aivovaurioon, kissa ammuttiin, isoveljen koulu lähti alamäkeen ja hänet erotettiin ja kaikesta tästä äiti sairastui niin pahasti että joutui pyörätuoliin ja opettelemaan kaiken uudestaan, aina puhumisesta ja kirjoittamisesta juoksemiseen ja ratsastamiseen. Tänä aikana itse hoidin tallin ja opiskelun, joten resursseja uusiin hevosiin ei ollut. Ja KIITÄN ONNEANI että olimme saaneet Winin myytyä! Talvi oli todella rankka. Ihminen jota todella rakastaa yrittää sanoa yksinkertaisen lauseen, kuten "saisinko maidon", mutta sen sanomiseen menee yli 2 minuuttia. Mutta onneksi aurinkopaistaa myös risukasaan. Äidin sairaus saatiin ohitettua ja oli aika uusiin haasteisiin. Äiti kuntoutu kohisten ja pian oli taas hevosen selässä. Seuraava uusi tuttavuus oli naapurin nuori puoliveriruuna, Pablo Paco. Olimme halukkaita ottamaan ruunan ylläpitoon ja pian se seisoikin pihassa. Valitettavasti yhteistä taivalta oli vain 2 viikkoa, jonka jälkeen omistajan tytär halusi hevosen takaisin ja jouduin siitä luopumaan. Mutta jo sinä kahden viikon aikana opin ruunasta paljon. Yritin löytää muutamat kuvat, harmi kun vain yhdeltä kuvaus kerralta kuvia ruunasta..

Pablon jälkeen aika pian talliin saapui Winin myyjän kouluruuna, mikä piti saada taas myyntikuntoon. Ruuna Charlie Brown opetti paljon kuukauden sisällä! Siinä oli hevosella luonnetta ja todellakin hevonen jonka kanssa en halunnut maastoon lähteä. Charlie oli ihan kiva iso herra, jolta on kuitenkin etujaloista hermot katkaistu jonka tähden sillä ei siis voinut hypätä vain oli täysipainoitteinen kouluhevonen. Hieno tapaus, hieman iäkkäämpi ja todella vahva mikä silloin aiheutti minulle melkoisesti ongelmia.. Lopulta Charlie myytiin opetusmestariksi johonkin Varsinais-Suomen suuntaan, jollen ihan väärin muista.

minä ja Charlie

Pian Charlien pois lähdön jälkeen menin lukioon ja sitä kautta jo pidempään valmentajana olleelle Tiina Vähämäelle töihin. Siellä ratsastin ja valmentauduin useilla upeilla puoliverisillä ja suomenhevosilla ja siellä tosiaan alkoi tapahtumaan muutosta. Pääsin hyppäämään kunnolla, aloin oppimaan itse enemmän ja oikeasti tähtäsin korkeammalle. Pian ajankohtaiseksi tuli hevosen osto ja rakastuin täysin Valetta tammaan! valitettavasti tamma loukkasi itsensä tarhassa ja jäi siitokseen vammansa vuoksi. Kohtalo osoitti siis muualle ja tässä tapauksessa se oli elämäni hevoseen, luppakorvaiseen Lurppaan. Se ei ollut häppönen, hirvittävä hoitaa, lihakseton ja sanotiin sitä ihan meneväksi seura- ehkä hyvällä tuurilla aluetason peliksi. Töillä (13 tuntia / päivä, 5x viikko) maksoin Lurpan karsinan ja valmennukset ja tähtäsin kisoihin. Ja pian Lurppa myös meille ostettiin. Sukset menivät kuitenkin ristiin Vähämäen kanssa, joten Lurppa muutti kotiin ja aloin käymään Piken valmennuksissa. Ja niin kehitystä taas tapahtui.. Pääsin hyppäämään ensimmäiset yli metrin radat, ensimmäiset kenttäkilpailut, sain ensimmäisiä sijoituksia koulukilpailuita.. Pääsin tosissani treenaamaan! Lurppa kuitenkin jouduttiin lopettamaan 1. Elokuuta 2011 jalkojen takia. Rakastan ja muistan aina tuon hevosen, se oli elämäni rakkaus <3

ensimmäinen kenttäkilpailu sijoitus 2010

viimeiset yhteiset kuvat 2011

Lurpan jäädessä ensimmäisen kerran sairaslomalle jalkojensa takia hain ylläpitoon itselleni hevosta. Projektia. Tarjolle tuli pieni suomenhevostamma, jolta löytyi ruutia, Hessin Lempi! Lepa opetti minulle paljon! Vaikkei loppujen lopuksi yhteistyö käynnistynyt toivotulla tavalla, opin Lepan kanssa ainakin miten kuumaa hevosta ratsastetaan! Moni tuskin uskoo kun sanon että se oli kuuma, mutta sitä se todella oli.. Ja radan jälkeen kiitin aina onneani että olin hengissä.. Mutta monia hyviä muistoja ja melkoisen kasan jopa ruusukkeita Lepa jätti jälkeensä :)

Lepan lähdettyä takaisin omistajalle, keskityin Lurpan kanssa siihen asti mitä se meillä oli, kouluratsastukseen. Esteet jäivät kokonaan pois ja treenasin lähinnä koulua. Jossain vaiheessa hyppäsin muutamat pikkukisat, mutta pian Lurppa sai taas tarhassa telottua itsensä ja oravanpyörä jatkui.. Kesällä 2011 sain ylläpitoon Pyryn ja meidän taival jatkuu vielä tällä hetkellä, toivottavasti mahdollisimman pitkään. Pyry on jo nyt opettanut minua paljon ja toivon mukaan tulee jatkossakin opettamaan!

Mutta tässä tälläinen pieni erikoispostaus, toivottavasti joku jaksoi edes lukea ;)