Tuntuu että olisi jo ikuisuus pois lähdöstä, vaikka aikaa on mennyt vasta kolmisen viikkoa..
Kaipaan sinua rakas, unissa höriset minulle, mutta aamulla herätessäni olet pois..
Kaipuu on niin iso ja sattuu edelleen..
Mikään ei korvaa ikinä <3
500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...
Miten sä pystyit tekemään sen päätöksen, että päästä Lurpan vihreämmille niityille? Itse olen samassa tilanteessa ja elättelen vain toivetta, että se paranisi.. Vaikka se on nyt aina parin kuukauden välein ihan jalattomana. Se ajatus, että sitä omaa mussukkaa enään olisi on vaan liian karua tajuttavaksi.. ;(
VastaaPoistaTähän on jotenkin vaikea vastata.. Olin jo vuosi sitten kun Lurpan ensimmäisen kerran meni jalasta hankkari ihan varma että tämä oli tässä. Kun alamäki alkaa se ei lopu. Kokoajan kummitteli takaraivossa se että jos jalat menee uudestaa, jos se ei parane. Lisäksi olen nähnyt MONIA hevosen omistajia jotka eivät osaa päästää irti sairaista hevosistaan. Aina olen sanonut etten ole sellainen, rakastan niin paljon etten halua sen kärsivän. Tietenkin loppuun asti toivoin että tapahtuisi ihme, heräisin tästä pahasta unesta, mutta kun eläinlääkäri totesi jännetupen tulehduksen ja uuden jännevamman, tiesin ettei enää ole mitään mikä voisi herran tehdä täysin kivuttomaksi. Kipulääkkeitä olisi vain lykätty naamaan ja annettu humputella tarhassa. Ei, Lurppa ei ollut sellainen. Oltiin äidin kanssa jo puhuttu että jos näin käy, tiedämme mikä on paras. Se ei missään nimessä ole helppoa, kun se todellisuus oikeasti tulee ja kertoo että hei, nyt on aika päästää irti. Aika ei paranna, se lieventää, mutta kyllä Lurppa takuulla minut aina saa itkemään.
VastaaPoistaMuistelen vain herraa lämpimästi. Tuntuu että jo nyt olisi ollut pois vuosia, vaikka oikeasti ollut pois vasta vähän aikaa. Ikävä on kokoajan kova, tallissa ja varsinkin yöllä nukkuessa näkee jatkuvasti unia..
Mutta tosiaan se on se päätös. Rakkaus on niin vahvaa ettei halua toisen kärsivän. Kärsin mielummin itse (sydänsuruista) kun annan rakkaan ystäväni kärsiä suunnattomista kivuista.