15. huhtikuuta 2011

Aurinko paistaa ja hevoset nauttivat nakuilusta..


Hohhoijaa, niin se kevät vain sitten tulla tupsuttaa! Kenttäkin on jo sula, joten nyt pääsee taas kunnolla ratsastamaan, jipii! Lurpan jalka tosin edelleen lämpönen, mutta ei kuitenkaan turvoksissa ja muutenkin riehuu ja poukkoroi normaalisti. Kevyttä liikuntaa yritetty tehdä, mutta herralla on hieman tuota energiaa ja kevättäkin taitaa hieman olla ilmassa.. Kuvia tähän postaukseen on tulossa, mutta en kehtaa (en todellakaan..) laittaa videota, oli sen verran jäätävää menoa, hevonen hieman pöllöili ;) Kuvat ovat kuitenkin sitä surkeaa videolaatua, sillä äiti tykkää enemmän videokuvata kun ottaa kuvia (pelkää rikkovansa kameran :D).

Torstaina siis pääsin vihdoin ratsastamaan, tiistain kun olin kipeä ja keskiviikkona kuljettamassa Austraalialaisia Poriin. Iida oli Torstaina hyppäämässä Mollalla keskiviikkokisoissa, 70 cm ja 90 cm. Itse en päässyt katsomaan, mutta kuuleman mukaan ja videoiden mukaan meni kuitenkin ihan kivanpuoleisesti! Yritän saada siitäkin videota mahdollisimman nopeasti esille, kunhan keksin jonkun kivan keinon editointiin. Ehtivät äiti ja Iida sitten kotiinkin tulla ennen kuin Lurpan kanssa kentälle pääsin, joten äiti sitten otti Leevin (videokamera siis) kainaloon ja pyöräili sitten kentälle. Käveltiin koko matka kentälle, sillä Lurpan jalkojen kanssa on nyt todella tärkeää että saa veren kiertämään kunnolla ennen kunnon rasitusta. Varsinkin kun toisessa jalassa on hieman arpikudosta! Mutta siis, käveltiin sitten koko matka kentälle ja sinne päästyä sitten aloittelin hieman taivuttelemaan ja väistämään. Ja tähän kohti siis pitää sanoa, että kuolaimina oli pelhamit, sillä äitiä se kuuleman mukaan oli hieman kiikutellut kentällä, joten varoiksi laitoin ;)


Aluksi Lurppa oli tosi hieno! Hieman kiireinen, mutta rento ja haki eteen ja alas. Tein siirtymisiä ja paljon voltteja ja väistöjä pehmittääkseni sitä ja pikkuhiljaa se sitten pehmisikin. Itse huomasin (TAAS) että jalka valuu eteen ja muutenkin tuntuu tuo istuminen olevan taas hakusessa, mutta ihan ratsastamattomuuden piikkiin laitan senkin! Kuitenkin ihan kohtuu kivasti meni ja muutenkin, KUNNES Lurppa sitten keksi jotain kivaa.. Sen mielestä yksi kentän nurkka olikin yhtäkkiä, viidentoista minuutin jälkeen, erittäin pelottava ja se ei uskaltanut sinne mennä. Ihan rautakangeksi muuttui sitten koko hevonen ja ei toiminut kyllä yhtään toivotulla tavalla -.- hohhoh.. Siinä sitten aikamme tutkittiin nurkkaa, yritettiin olla välittämättä siitä ja muutenkin yritin saada hevosen vielä rennoksi, mutta eipä se sitten enää tupannut onnistumaan, harmi!




Ensimmäisessä kuvassa tosiaan tultiin keskiravia lävistäjää, kun herra yhtäkkiä päätti ottaa äkkijarrutuksen, kääntyi kuvaajaa kohti ja pukitti :'D Joo ei sieltä tosiaankaan alas ollut tulossa, mutta ihmeellistä pelleilemistä kuitenkin.. Kaksi muuta onkin sitten kulmaan tutustumista. Tai sitten Lurppa vaan haluaa harrastaa vaativaa kouluratsastusta ja tehdä hienoja levadeja :D No ehkei kuitenkaan, kunhan herralla on hieman kevättä rinnassa ;) Toivon mukaan kuitenkin nyt alkaisi hieman rauhoittumaan, sillä pitäisi niitä kisoja alkaa hiljalleen katsomaan, enkä tuollaisen sekopään kanssa kyllä mihinkään suostu lähtemään..

Lopuksi sitten katsottiin muutama keskiravi. En tiedä mikä siinä on, mutta Lurppa ottaa lyhyempää askelta keskiravissa juuri oikealla jalalla. Ja ei siis ole pelkästään tämän vamman jalkeen, vaan ihan ollut jo koko sen ajan kun on minulla ollut! Varsinkin jännittyessään se saattaa hieman innostua ja yrittää laukalle heti. Muutama onnistunut keskiravi pätkä tuli, mutta huomaa kyllä ettei herralla ole ihan vielä lihaksia täydellisiin raveihin :/ No kuntoutus jatkuu! Hyvin kuitenkin suunnilleen meni, tietenkin olisin toivonut enemmän kontrollia, nyt kun Lurppa tuppasi juoksemaan kaikkien apujen läpi ja rikkomaan keskiravit.. Mutta pikkuhiljaa, eiköhän päästä taas yhteisymmärrykseen :)





Ja hah, könötän.. Mutta annetaan se anteeksi, eikös? Ensimmäiset kisat Lurpan kanssa olisi tarkoitus mennä 20.4, keskiviikkokisoihin, jos vain joku kiva luokka olisi :) En nyt tiedä haluanko heti B:hen mennä kun kuitenkin ollaan aika harjoittelematta menty nyt.. Valmennukseen olisi myös tarkoitus päästä, siitä sopimaan siis Piken kanssa. Lauantaina on myös Chevaluxilla tunti, joten iiks, jännittää! Rossoa tarkoitus myös alkaa liikuttelemaan piakkoin, toivon mukaan, mutta katsellaan katsellaan ;) Ja vielä kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille! Jo 32 lukijaa, pakkohan tässä joku pikku skapa on varmaan pakko pistää pystyyn! Mutta katsottan sitäkin sitten jossain vaiheessa :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti