Siirry pääsisältöön

Pääsiäisviikonlopun hevosrikkaus

Joopa joo, en keksinyt mitään hyvää otsikkoa oikein tälle, mutta tosiaan hevosia ratsastin ihan normaalisti tai jotain ;) Iida tuli meille pääsiäiseksi torstaina, kävin sen hakemassa samalla kun poikien kanssa käytiin ajelemassa. Iida oli siis sunnuntaihin asti ja sunnuntaina mentiin kisoihin. Mutta eipäs hötkyillä. Palataan vielä hieman taaemmas, meinaan Perjantaihin. Perjantaina kävin Chevaluxissa hyppäämässä ja hyvin se meni! Menin taas Mario hevosella ja oli kyllä toodella kiva. Hienosti innostui heppa, mutta silti kuunteli hyvin pidätteitä. Aluksi mentiin ihan normaali alkuverryttely, hieman kevyttä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin. Sitten tehtiin sellaista tehtävää, missä piti molemmille pitkille sivuille asetettujen puomien yli tehdä voltti ja toiseen päätyyn reippaammin ympyrä. Tätäkin tehtiin niin ravissa kun laukassa ja tuntui kivalta kun sai hepan toimimaan hyvin. 

Sitten hypättiin ihan pieniä alkuun, vähän sain tuntumaa miten käyttäytyy. Muutaman kerran ihan yksittäisenä keltainen pysty kohti nurkkaa ja sitten keltainen pysty, voltti ja uudestaan. Ja huh, hiki tuli jo tässä ihan kunnolla että sai hevosen suoraksi ja kuuntelemaan juuri halutulla tavalla! Sitten hypättiin toisesta suunnasta keltainen ja okseri ja lopuksi neljän hypyn rata : keltainen pysty kulmasta, kaareva 5 laukkaa okseri, pysty ja kaareva 5 laukkaa pysty. Tämä hypättiin ensin pienempänä ja sitten vähän korkeampana (max. taisi olla 90 cm..). Mario toimi hyvin ja muutenkin tuntui erikivalta hepalta! Ja oli tosi kiva päästä taas pitkästä aikaa hyppäämään, vaikkei mitään hurjia hyppyjä tehty! Harmi kun loppuraveissa Mario tönkötti ja oli selvästi epäpuhdas.. Sillä oli molemmissa kainaloissa ruvet, mitkä huomasin jo harjatessa ja mihin laitettiin salvaa + vyöhön karva, mutta silti ne oli auennut ja selvästi kiusasivat. Niinpä hyppäsin alas selästä ja satula pois ja kävelin sitten loppuverkat, ei huono idea ollenkaan :)

Loppuun vielä video tunnista. Pahoittelen omia virheitä, hyppäämisestä kuitenkin reilusti taas aikaa ;)

Perjantaina omat hevoset sitten pääsivät piiitkälle maastokävelylle kun sekä minä että Iida oltiin jo oltu tunnilla. Hieman rennompi meno siis meidän hevosilla. Lauantaina puolestaan mentiin sitten kunnon kouluvääntöä kentällä ja no.. Lurppa oli mikä oli. Toki sillä on ollut pari löysempää päivää, joten nyt taas ei olisi halunnut ollenkaan kuunnella, huoh. Mutta sitten vaan lyhensin jalustimet ja kevyttä istuntaa harjoittelemaan. Siinä sitten muutama kymmenen minuuttia laukkailtiin molempiin suuntiin ja heppa tuli edes hieman takaisin. Lopuksi vaihdettiin vielä Iidan kanssa heppoja, Iida sai mennä Lurpalla ja itse hyppäsin Mollan selkään. Ja oli ihan holjaa! Molla on niiiiin pieni :D Huh, eipä taas ole meinaan pariin kuukauteen silläkään mennyt, pieniä poniaskeleita meni, mutta todella nätisti kuitenkin, hieno tamma! Mollalla on myös kiima, joten nyt sitten tässä pohditaan pitäisikö se astuttaa vai ei, iiks!

Lauantai ilta menikin sitten varusteita pestessä ja pakkailessa sunnuntain kisoihin! Oltiin siis lähdössä sunnuntaina Sastamalaan seuraestekilpailuihin, Iidan ja Mollan oli siellä tarkoitus pomppia 80 cm ja  90 cm. Sunnuntai aamuna oli siis herätys kello 6 ja lähtö matkaan klo 7. Matkaan PITI mennä eniron mukaan n. 2 tuntia, mutta kas kummaa, olimme jo alle puolentoista tunnin perillä.. No siinä sitten odottelemaan ja ihmettelemään pikkuluokkia. Jossain vaiheessa sitten äiti ja Iida menivät laittamaan Mollaa ja itse perässä.. Ja kuinkas kävikään. Olin ottanut ruskeat suitset mitkä olivat liian isot, samoin rintaremmimartingaali ja lampaankarva romaani oli jäänyt kotiin, minkä johdosta satula oli aivan liian leveä.. Enkä tietenkään ollut nahkapaskaakaan muistanut ottaa mukaan.. No siinä sitten viritettiin suitset ja martsari sekä tuunailtiin satula ja kyllähän me ne oikean kokoiseksi saatiin! Ei sitten muuta kun Iida kävelemään rataa ja ei muuta kun verkkailemaan. Rata ei ollut teknisesti vaikea, mutta kyllä siellä oli muutama vaikeampi kohta, joista nyt 80 cm oli kapea pysty kulmasta. Siihen oli lyhyt ja kaareva lähestyminen ja jos jäi vinoksi tai tuli liian kovaa, se takuulla tuli alas. Verkassa katsoin hetken ja sitten menin kuvaajan paikalle (= retkituolin päälle seisomaan ja aidan yli kuvaus :D).

Iida ja Molla 90 cm. Hieman lähelle tuli, mutta hyvin poni nosti koipensa yli! :)

80 cm meni miten meni. Kuvaajakin unohti kuvata kolme ensimmäistä estettä.. Se pahuksen kapea sitten tuli alas, kun oli hieman kiire ratsukolla ja ohjatkin valuivat pitkäksi. Radan jälkeen analysointi ja seuraavaa luokkaa odottamaan. Ohjeistin hieman miten nyt muutetaan ratsastusta ja 90 cm radan tarkoitus oli siis olla siisti, pitkillä teillä ja tähdätä puhtaaseen suoritukseen. Molla starttasi 3 joten pääsi heti verkkaamaan ja Iidan ei tarvinnut kävellä rataa kun oli sama kuin 80 cm. Verkassa hyppäsivät vahingossa metrisen okserin, mutta mikäs siinä, eipä enää radan hypyt tuntuneet missään! Nyt pysyi hyvin ohjat kädessä ja poni oli huomattavasti parempi! Poni lenteli esteiden yli innoissaan ja kuski sai hyvin tultua pelottavillekin esteille! Molla kyllä edes luokan pelottavinta taloestettä katsonut, hih! Mutta upeat 0-0 suoritus tuli ja sillä sitten lopulta 4.sija! Ja tosiaan ihan nollasuoritusta vaan lähdettiin hakemaan, hyvä tytöt! Videokin tietenkin tuli otettua ja sen tein.. Musiikki on mitä on, ei valituksia siitä. Ja kuvasin yläviistosta, siksi osa esteitä näyttää niin pieniltä kun olin kuitenkin tuolla aidan yläpuolella kuvaamassa ;) Mutta tässä vielä video siis:


Ohhoh kun tuli sitten pitkä päivitys! Mutta loppuun vielä hyviä ja ihania ja muutakin uutisia! Meidän ei tarvitsekkaan muuttaa! Isäpuoli katseli meidän nuorten menoa viikonloppuna ja sanoi ettei täältä mihinkään voi lähteä. Lisäksi oltiin hieman laskelmia tehty ja kuulemma asuminen vuokralla + hevoset tulisivat kuitenkin kalliimmaksi, tällä hetkellä kuitenkin kun kuukauden heinätkin maksaa vain 60 euroa! Joten tämä ehkä hyvä uutinen, ei tarvitse heti lähteä ainakaan, jipii! Toinen asia on että Lurppa mahdollisesti annetaan vuokralle muutaman kerran viikossa. Ihan vain katsotaan jos sellainen ratsastaja ja käsittelijä löytyy jonka minä että Lurppa hyväksyy ;) Tämäkään siis ei missään nimessä pakollista, joten ihan vain katsotaan löytyykö kiinnostuneita ollenkaan :) Mutta niin, sellaista tällä kertaa, seuraavassa postauksessa sitten lisää, adios!

Kommentit

  1. "Isäpuoli katseli meidän nuorten menoa viikonloppuna ja sanoi ettei täältä mihinkään voi lähteä."

    ^Niiiiiiiin totta, ette te mihinkään voi muuttaa! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov