Oikeastaan ei ole kummoisempaa postaamista omalta hevosrintamalta, mitä nyt Molla rokotettiin ja raspattiin tänään ja Jalli katsoi samalla sen etujalan. Ja hyviä uutisia! Nyt voi pikkuhiljaa alkaa hyppäämään pieniä ja siitä sitten edetä! JES! Nyt ensin vain hieman mahaa pois ennen kun laitetaan edes pikkuesteitä, niin päätettiin. Ja koska nyt suunnittelin omankin aikani paremmin, niin eiköhän tässä kohta jo pääse oikein treenaamaan! Joten kohta alkaa taas tulee treenipostauksia, jo on aikakin kun vuosi kohta vaihtuu!
Mutta tosiaan ajattelin ottaa puheeksi aina ja ikuisesti puhuttavan aiheen Kallis vai Halpa. Voiko edullinen olla hyvää, kannattaako satsata? Tässä nyt muutama omakohtainen kokemus missä itse olen säästänyt ja missä taas ostanut mieluusti kalliimmat tai ns. laadukkaammat.
Suitset
Tässä kohtaa voin ihan kylmästi mainita ettei merkillä ole väliä. Tietenkin jos ostaa heti kalliimmat suitset on laatu takuulla jo pehmeämpää, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa että meillä on tallissa tälläkin hetkellä ehkä kahdet "merkkisuitset" ja muut ns. halpiksia. Aina kun meille tulee uudet suitset käsittely on sama, merkistä riippumatta: 1. öljyäminen. Annetaan kuivua yön yli, seuraavana päivänä uusi öljyäminen tarvittaessa (halvemmissa suitsissa 2-3 kertaa kunnon kerros öljyä ja on pehmeät takuulla!). 2. puhdistaminen ratsastuksen jälkeen. Pienellä määrällä nahkasaippuaa putsataan suurin likakerros. Pehmittää vielä samalla uusia suitsia. Ja kyllä, uusimmat suitset taitavat olla 2009 ostetut... Että hyvin on pärjätty!
Tuomio: Säästä!
Loimet
Niin hevoskohtaista kun voi olla, mutta sen verran pitää mainita että tässä suhteessa kyllä pitää panostaa. Siinä missä satulan sopivuus on tärkeää, on myös loimen sopivuus! Oikean mallinen ja kokoinen loimi ei hierrä eikä purista. Kalliimmissa malleissa on yleensä myös paremmat kiinnitykset ja muotoilu yleensäkin. Meiltä löytyy niin kalliita kun halpoja loimia merkkejä nyt on esimerkiksi Jackson, Horseware, Showmaster, Horse Comfort... ja monia monia monia muita. Varsinkin ulkoloimissa (toppa- ja sadeloimet) on tärkeää hyvä istuvuus ja malli. Itse tykkään kovasti highneck ja fullneck loimista ja yleensäkin kaulakappaleellisista ja niitä onkin meillä kun klipattuina hepat ovat. Hyviä loimia miltein kaikki, mutta tässä asiassa kyllä kannatan panostamaan!
Tuomio: Panosta!
Satulahuovat
Olen aivan mieletön satulahuopafriikki! Ostelisin kokoajan huopia jos vain saisin, mutta onneksi osaan jo hieman hillitä itseäni. Huopaa ostaessa ensimmäisenä kiinnitän huomion väriin ja kuvioihin. Jos silmiin osuu kivan värinen huopa tai siinä on vaikka kiva kuvio, tutkin tarkemmin. Seuraavaksi vaikuttaa muotoilu. Millainen säkätila, onko muotoiltu vai ei. Tähän voidaan sanoa että yleensä muotoillut ovat tyyriimpiä, totta kai! Mutta halvallakin saattaa tehdä melkoisia löytöjä kunhan vain jaksaa etsiä. Ja en nyt tarkoita pelkästään alelaaria, vaan yleisesti tarkoitan huopia, oli sitten oikein MerkkiMerkkiä tai tuntemattomampaa. Eli tarkkaile, tunnustele, fiilistele. Halpakin voi joskus yllättää, uskokaa! Kallis huopa taas saattaa tuntua hyvältä, mutta käytössä helposti nukkaantua tms. Eli tässä on ja ei ole merkillä väliä. Ulkonäkö ja fiilispohjalta kannattaa harkita.
Tuomio: Tarkastele, tutki, tunnustele!
Jalustimet
Tämän halusin ottaa sen tähden koska itsellä on jinien "kopiot", eli hööksin "halpikset". Ja en voi kun kehua. Valmentajaa myöten on jalustimista tullut vain kehua. Yleensä kuulee sanottavan että ovat "raastinrautaa" ja "väri kuluu". Itseltä löytyy siniset ja mustat. Molemmat hyvässä kunnossa, sinisestä lähtenyt sisäsyrjästä hieman väriä, mutta sitä ei kukaan muu kuin itse pestessä huomaa. Jalustimet ovat erittäin hyvät jalassa ja valmentaja kehunut yhtä hyviksi kuin jinit. Eli varmaan moni arvaakin mikä on tuomio?
Tuomio: Säästä!
Ratsastushousut
Itsellä on ollut monenlaisia housuja. Mountain Horse, Pikeus, Ma-nu.. Ja parhaimmat ovat ehdottomasti Horzen. Lisäksi mustat kalliimmat jonka merkkiä en juuri nyt muista (ostin alesta -50% ja maksoin niistä 70 euroa) on palvellut ihan kohtalaisesti. Mutta aivan pohjanoteeraus oli kyllä ostaa Mountain Horsen valkoiset farkkuratsarit. Voin sanoa että ehdin niillä housuilla meneen 6 kisat kun ne oli paikoista kuluneet PUHKI! Aikaisemmat Horzen housut oli palvellut minua jo 3 vuotta ja sitä ennen käytössä oli äidin vanhat Ma-nut jotka oli ollut käytössä ja lähemmäs kymmenen vuotta. En voi kun sanoa olevani järjettömän pettynyt. Muuten housut olivat aivan loistavat päällä. Uusiksi housuiksi ostin Horzen miesten GP housut (valkoiset) ihanat päällä ja kivan näköiset!
Tuomio: Tarkkaile, merkki ei takaa laatua!
Nahkasaappaat
Panosta, panosta, panosta, panosta! Älkää tehkö sitä virhettä minkä minä. Halusin nahkasaappaat, ostin halvimmat mitä löysin. Ensimmäiset tosiaan oli Börjesin satasen nahkasaappaat. Kivat kotisaappaat kyllä, mutta väri kuluu kuukauden sisällä jos niillä ratsastaa useamman kerran viikossa. Ja tosiaan ei vähää, vaan menee ihan kokonaan sisältä harmaavihreäksi ja näyttää homeiselta. Eli ei hirveän edustavaa. Ja enpä tästä mitään oppinut. Ostin seuraavaksi vähän reilun parin sadan saappaat Hööksiltä.. Nahka jo aivan liian pehmeää, ei pysy kasassa ja ei tue saapasmaisesti jalkaa. Menee nilkasta ruttuun ja tuntuu inhottavalta. Muuten siistit ja kivat saappaat, sisäpinta pysyy parempana. Ehkä seuraavat saappaat osaan jo ostaa enkä mene halpislinjalla..
Tuomio: Panosta!
Kypärä
Tämä myös hyvin ihmiskohtaista. Toisille sopii jotkut merkit, toisille ei. Yleisesti voin sanoa että merkki ei takaa sen enempää turvallisuutta. Kaikissa kypärissä missä on sama turvaluokitus, on testattu samalla tavalla. Hintaeron tekevät vain ja ainoastaan merkki. Eli tosiaan tähän voisin sanoa että merkillä väliä, kunhan kypärä istuu päähän kuin toinen iho. Itsellä esimerkiksi GPA ei ole oikein kokoinen, mutta halusin itselleni "merkkikypärän" niin ostin. Tyhmäähän se on, on sekin tullut kantapään kautta opittua. Kun Lepan kanssa mentiin ympäri ja kypärä tippui niskalle kun oli liian iso.. Olisi voinut sattua vaikka mitä! Eli
Tuomio: Se mikä istuu päähän, merkistä ja hinnasta viis!
Oliko aivan turhaa täynnä?
Kyllä, kaikilla on omat mielipiteensä ja tässä nyt esittelin sitten teille minun. Ainakin vihdoin tuli joku kivempia postaus toivon mukaan! Nyt vaan sitten komentoimaan ja postausehdotuksiakin otetaan jälleen vastaan, vaikka itsekin tosiaan pursun niitä taas..
tämä oli kiva postaus:) samoilla linjoilla mennään varusteiden suhteen:d
VastaaPoistamiks ostit miesten housut? o.o njäääh täst sai sellasen postauksen et kaikki on paskaa esim siltä merkiltä jos joku on menny rikki, ja että sun käyttämä "systeemi", eli missä millonki halpa jatai kallis ois ainoo oikee:d yleinsä pidän tälläsist mut nyt tää oli oli jotenki negatiivinen
VastaaPoistamä tykkäsin tästä postauksesta tosi paljon! (:
VastaaPoistaItse meen melkein samoilla linjoilla, paitsi suitsiin satsaan enemmän. Ostin hööksiltä 20eurolla suitset kun halvalla sain. Kovasti olen rasvaillut ja hoitanut mutta hihnat lähtenee tavallaan 'irtautumaan toisistaan' + edelleen super jäykät! :s
Oli mukava postaus,
VastaaPoistatuo loimi juttu on kyllä totta, siihen kannattaa torellakin panostaa,
kerran ostin jonkun halppis merkin ja toisella käyttö kerralla päästi jo vedet läpi..
Loimet on vaan pirun kalliita kun haluaa laatua, huh!
Ano, aijaa, en kyllä mitenkään negatiivisesti kirjoittanut, lähinnä omien kokemusten perusteella :D Ja siksi koska ne miesten housut oli kivemmat, takataskut ja kaikkee ;)
VastaaPoistaViipi, jep, kalliita on!
Kiva postaus, eikä tod mitenkää negatiivissävytteinen :D Itse tykkään mun jineistä nii paljon että en voisi ajatellakkaan ratsastavani höökseillä :D
VastaaPoistaLoimia en enää osta ku weather beetaa, horsewarea tai bucasta. Kaikki horzen yms loimet roikkuu päällä ja "kulahtaa" tosi nopeesti. Noi vähän laadukkaammat on kestänyt mulla jo kolmen hevosen ajan :D
tää oli kiva postaus ja mielenkiintosia näkökantoja! :)
VastaaPoistaTodella kiva postaus!! :)
VastaaPoistaitsekin tykkäsin postauksesta! :)
VastaaPoistaHuippu postaus, ihanaa kun sulta alkaa taas satelemaan lisää postauksia! :)
VastaaPoistaTätä oli todella kivaa lukea! :)
VastaaPoistaKiva postaus ja kiva postausidea myös! :)
VastaaPoistaAika samoilla linjoilla olen sun kanssa (etenkin nahkasaappaissa!) mutta suitsien ja loimien kaa meni taas päinvastoin...oma heppa on semmonen ruipula että oli merkki mikä tahansa, sillä roikkuu kaikki päällä yhtä lailla kun loimia ei ole suunniteltu kai silakanmuotosille hevosille, niin halvinta olen ostanu ja hyvin on kestäny...suitsissa taas olen todennut että laadun on oltava superior jos haluaa, että ne näyttävät käyttämättömiltä käytön jälkeen...mutta on mullaki Tarjoustalosta 16,9e ostetut suitset 4,5v takaa jotka vieläki viikottain käytös, et sikäli käyttötavaraa jos hakee niin ei kannata tosiaan panostaa hintaan :D mut hifistelystä saa sit maksaa...
ps. Horzen housut on mun lempparit, jotenki muotoiltu suomalaiselle keskivertotakamukselle? Itellä ainoot melki ku istuu :D