Ensin minun piti kirjoittaa hieno, iso, pitkä, laaja postaus siitä miten on vuosi mennyt. Kuten yhteenveto. Mitä tapahtunut ja miksi. Sitten sain mahdottoman ketutuskohtauksen mikä on jatkunut kolmesta asti ja ei, siihen loppui into. Siksi tämä vuoden viimeinen postaus on sellainen missä kerron siitä mitä olen itsestäni ja ympäristöstäni oppinut. Liittyen niin hevosiin kun elämäänkin.
Opin tänä vuonna itsestäni etten pysty olemaan täydellinen. Kukaan ei pysty. Minulla oli kuitenkin pala täydellisyyttä. Maailman rakkain Lurppa. Se oli pala sitä minun täydellisyyttäni. Pala sitä missä uskoin siihen että minusta tulee vielä jotain. Pala sitä mikä valoi uskoa. Vaikka Lurppa ei fyysisesti ole enää minun luona, se usko minuun on sisälläni. Se kertoi minulle sen ettei täydellisyyttä ole. Muut eivät näe Lurppaa täydellisenä. Koska heille se ei ollut täydellinen. Minulle se oli.
Lurpan lähtiessä pois, opin, että en pysty olemaan täydellinen. Aina minusta, niin ihmisenä kuin ratsastajanakin, löytyy virheitä. Kuulen vähintäänkin 7 kertaa kuukaudessa jostain virheestäni. Oli se sitten läski perseeni tai itsetuntoni, aina se sattuu. Mutta en mahda mitään. Olen tälläinen ja ymmärsin etten voi muuttua muuksi. Minut joko hyväksytään tai ei, mutta (kiitos maailman rakkaimman luppakorvan) ymmärsin että minua ei voi muuttaa muuksi ihmiseksi kuin olen.
Ratsastaessa olen oppinut että kaikki lähtee oikeasti motivaatiosta. Saatan harmituksessani itkeä matalaa estekorkeutta. Hei ihminen, haloo. Jos olen motivoitunut, jaksan jatkaa pienillä, jaksan jatkaa teknisillä harjoituksilla. Kun yritän ja keskityn, osaan ja opin. Ratsastuksessa ei ole kyse siitä kuinka korkean esteen ylitän tai kuinka vaativan liikeen suoritan. Siinä on kyse hevosen ja ratsastajan kommunikoinnista. Lurppa opetti senkin minulle.
Tämä postaus on siis täysin omistettu Lurpalle. Maailman ihanimalle hevoselle joka opetti minulle paljon tärkeitä asioita näiden lisäksi. Kuten kärsivällisyyttä, tärkeyttä ja rakkautta. Niitä ei voi sanoa osaavansa ikinä. Minäkin opin kokoajan, lisää ja lisää. Itseäni harmittaa että kirjoitan tälläisen asian vuoden viimeiseksi postaukseksi. Tämä kuitenkin on ollut niin paljon nyt esillä joulukuussa että päätin purkaa sen. Kaiken sen, mitä olen miettinyt itsestäni. Sen ettei täydellisyyttä tavoita rahalla tai maineella. Sille on aivan muut kriteerit.
Kiitos kaikesta mitä opetit minulle!
Karats 1998-2011
Aivan ihana postaus!
VastaaPoistahuhhu, ihan kyllä vierähti kyynel! Mahtava postaus ja kirjoitat tosi hyvin!
VastaaPoistaKirjoitat niin ihanasti Lurpasta. Kyyneleet valuu täälläkin! ♥
VastaaPoistaTämä postaus sai minut tajuamaan että minulla on nyt se oma täydellisyyshevonen.
Ihana postaus :)
VastaaPoistahttp://team-n-l.blogspot.com/
Hei tässä kysymyksiä sinulle, joihin toivoisin vastauksia!
VastaaPoistaEli itse olen miettinyt kauan kenttäkilpailuihin osallistumista. Miten voin aloittaa? Onko seuratasolla semmoisia vai? Ja miten se rata menee oikein? Onko se joku lenkki jossain metsässä vai semmoinen rata niinkun että katsojat näkee suunnilleen kokoajan? jne.... jaja.. onko rataantutustuminen ennen lähtöä ja missä verkataan? ja sitten niin pois päin.. kerro kaikki! :D nimittäin haluaisin niiiin kovasti tietää. ja onko samana päivänä yleensä koulu ja esteosuuskin?
Aivan ihana postaus, itken. Samoja tunteita täälläkin, kukaan muu ei voi ymmärtää miten täydellinen se oma hevonen on juuri itselle.
VastaaPoista