Siirry pääsisältöön

Arkistoista: Kenttäratsastuksesta

Vuonna 2010 kirjoitettu esitelmä kenttäratsastuksesta


Kun vuonna 1912 kenttäratsastus liitettiin kesäolympialaisiin este- ja kouluratsastuksen rinnalle, oltiin asiasta hyvinkin hanakasti kahta mieltä. Toinen puolisko halusi tämän ”mielipuoliseksi” ja ”aivan järjettömän vaaralliseksi” kutsuttavan lajin pois päiväjärjestyksestä heti, kun taas toinen osapuoli, kenttäratsastajat itse, eivät voisi ilman tätä lajia toteuttaa itseään, unelmiaan tai kovan työn tuloksiaan. Itse olen pienestä asti ratsastanut ja joutunut tekemään paljon töitä saavuttaakseni tavoittelemani. Ilman kovan työn uurastusta en harrastaisi nyt kenttäratsastusta. Suodaan näille vaaroja uhkaaville, vauhtia rakastaville kenttäratsastajille mahdollisuus näyttää, mistä todellinen ratsastaja on tehty!

Miksi ihmeessä kenttäratsastus olisi laji joka tulisi kieltää? Monia mielipiteitä lukeneena ja itse lajia harrastavana voin vain todeta, ettei kenttäratsastus ole kokemattomille eikä pelkureille. Se, että yksi osa-alueista on hypätä hevosella alueella, missä ei ole seiniä tai aitoja, vielä sellaisella vauhdilla, joka saisi herkemmän vatsan sekaisin, on suurin syyllinen siihen, että kenttäratsastusta kritisoidaan. Kenttäratsastus ei ole kuitenkaan pelkästään laukkaamista aroilla, vaan siihen kuuluu myös kaksi muuta osakoetta: rataeste- ja kouluosuus. Kuitenkin ihmiset, jotka eivät lajiin ole perehtyneet, käsittävät kenttäratsastuksen vain kiinteiden, vaarallisten esteiden yli kaahaamisena, mitä kenttäratsastus ei kuitenkaan missään nimessä ole. Itse en vielä ole kenttäratsastuksen takia joutunut tapaturmiin. Hyvällä ennakoinnilla vältetään turhat onnettomuudet.

Kenttäratsastus vaatii ratsastajalta taitoa ja rohkeutta – sekä hyvät vakuutukset. Vaikka riskejä minimoidaan Suomen ratsastajainliiton ja Maailman ratsastusliitto FEI:n kautta mahdollisimman tehokkaasti, ei aina voida täysin välttyä tapaturmilta. Eniten vahinkoja kenttäratsastuksessa tapahtuu kestävyyskokeessa eli juuri kenttäratsastuksen tärkeimmässä osakokeessa, ja tästä syystä lajin tulevaisuus olympialaisissa on kyseenalainen. Joskus kenttäratsastajia sanotaan jopa hulluiksi heidän lähtiessään suorittamaan vaativaa kestävyyskoetta, ja rohkea saakin olla mutta ei hullunrohkea. Itsesuojeluvaistoa pitää olla eikä treenaamatta kilpailuihin ole mitään asiaa. Vakuutukset kannattaa olla kunnossa niin hevosella kuin ratsastajallakin tapaturmien varalta. Kun valmennus on kunnossa ja hevonen ja ratsastaja ovat niin henkisesti kuin fyysisesti valmiita kolmen osakokeen vaativiin kilpailuihin, on aika tutkia seuraavaa ongelmaa – rahaa.


Kenttäratsastus, siinä missä tavallinenkaan ratsastus, ei ole halpaa touhua. Jos ei ole kroisos tai Roope Ankka vaan tavallinen tallaaja, voi kenttäratsastuksen kilpaileminen vuoden ympäri olla haastavaa. Kilpailut, osallistumis- ja lähtömaksut unohtamatta eläinlääkäri- ja ensiapumaksuja, jotka kenttäkilpailuissa ovat pakollisia, ovat melko kalliita verrattuna palkinnoiksi saataviin rahasummiin. Suomessa kenttäkilpailukausi kestää vain toukokuusta syyskuuhun ja loppukauden joutuisi kilpailemaan ulkomailla, mikä ei ole halpaa, kun menestyksestäkään ei ole aina varmaa tietoa. Vaativampiin luokkiin edetessä riittävän hyvän hevosen ostaminen on myös haastavaa. Hevosen hinta kun on helposti 17 tuhannesta eurosta 25 tuhanteen euroon, joskus jopa vielä enemmän. Joten köyhät ihmiset luopukoot haaveistaan tai tehkööt töitä saavuttaakseen niitä – vaikka sitten lehtiä jakamalla kilpailurahoja saadakseen.

Kenttäratsastuksen kiehtovuus piilee juuri siinä, ettei voittaja ole nopein vaan taitavin. Ratsastajan pitää olla hyvä kaikessa mitä tekee: kouluratsastuksessa, esteratsastuksessa kuin kestävyydessä. On mielestäni uskomatonta katsoa ratsukkoa, joka suorittaa vaaditut kiemurat harmonisesti, hyppää rajatulla alueella puomeista kootut esteet virheettömästi ja samassa kiitää laajat alueet vauhdikkaasti mutta kuitenkin taitavasti ja tarkkuudella. Silloin, kun on suorittanut kolme osakoetta, selvinnyt vaativimmistakin olosuhteista taidolla ja pystyy tekemään sen vielä uudelleen, voi sanoa olevansa todellinen kenttäratsastaja. Itse innostuin kenttäratsastuksesta juuri osakokeiden takia. Ensimmäiset kenttäkisani olivat menestys. Menin omalla ponillani Suomenpienhevosten Suomenmestaruuden vuonna 2009 ja lopulta kotimatkalla mukana oli hopeinen mitali sekä todella tyytyväinen ratsastaja. Silloin todellisuudessa tajusin mitä haluan harrastukseltani ja miksi juuri kenttäratsastus oli kutsumukseni.

Kenttäratsastus vaatii paljon rahaa, aikaa, taitoa ja rohkeutta. Mutta mitä kenttäratsastus sitten antaa? Konkreettisesti kenttäratsastuksesta ei saa mitään aikaisemmin mainitsemiani pieniä rahasummia lukuun ottamatta, mutta rahaakin arvokkaammat asiat kyllä. Se antaa kokemuksen, jonka takia haluaa aina uudestaan lähteä suorittamaan kestävyysosuutta kilpailuissa. Se antaa adrenaliinin juosta läpi kehon sellaisella voimalla, että joskus itsekin hämmästyy. Se luo ratsastajan ja hevosen välille vahvan luottamuksen ja ymmärryksen. Laji antaa vapauden tunteen, jota kaikki ihmiset havittelevat jossain vaiheessa elämäänsä. Kenttäratsastus antaa elämyksen, jonka kaltaista ei voi sanoin kuvailla, jota ei voi konkreettisesti koskettaa, mutta jonka tuntee niin elävästi, että haluaa aina uudestaan sen kokea ja uskoa siihen.


Provosoiduitko? Teksti on kirjoitettu alkuvuonna 2010
En ole samaa mieltä kaikista asioista ja nostan itselleni hattu, koska olen tämän joskus palauttanut
Mitä mieltä sinä olet kenttäratsastuksesta?
Yhdestä olen samaa mieltä:
Kenttäratsastus antaa elämyksen, jonka kaltaista ei voi sanoin kuvailla, jota ei voi konkreettisesti koskettaa, mutta jonka tuntee niin elävästi, että haluaa aina uudestaan sen kokea ja uskoa siihen.

Kommentit

  1. wau! tosi hieno, avartava ja ihana teksti! :)

    VastaaPoista
  2. wau, nyt alko itekki mieli kenttää menee!

    VastaaPoista
  3. mihin tämä on kirjoitettu? tuli flashback jonnekin ala-/yläasteen suunnille, kun yritti juuri provosoida ja olla jotenkin "raju" :D

    VastaaPoista
  4. Hieno kirjoitus ja pakko myöntää että mahtava laji! En provosoitunut vaan tykästyin :D

    VastaaPoista
  5. teksti ei mielestäni ollut mitenkään provosoiva.hyvin ja sujuvasti kirjoitettu ja omien kokemustesi kautta annoit kenttäratsastuksesta hienon ja innostavan kuvan.teksti sai ainakin minut ajattelemaan lajia eri tavalla ja ymmärtämään kuinka haastavaa mutta selvästikin antoisaa se on.-L-

    VastaaPoista
  6. Ai oikein kenttäratsastus kutsumus ja kenttäratsastajat todellisia ratsastajia :DD

    Anna mun kaikki kestää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov