Siirry pääsisältöön

MT-Teamin seurakoulukilpailut 27.10.

Janni julkaisee halutessaan omat radat blogissaan, klik!




Olen niin monta kertaa ollut aloittavinani tämän postauksen kirjoittamisen. Ja kun lopulta avaan sen tähän näytölle, tuojotan tyhjää valkoista pohjaa hetken ja totean etten nyt tiedä mitä kirjoittaisin. Ei siis ole kyse siitä etten oikeastaan tiedä mitä vaan ehkä että miten tai äh, en minä tiedä! Joku ihmeellinen ongelma ja vaikeus aloittaa kirjoittamaan vaikka olisi ihan hyvä tatsi vielä näihin kisoihin! Nyt kuitenkin kiitos energiajuoman ja pyörällä kotiin saapumisen töistä - olen pirteä vielä hetken -, päätin tehdä jonkun rästihomman pois alta! Joten nyt vihdoin tulee selontekoa MT-Teamin seurakoulukarkeloista!

Janni kertoo siis mahdollisesti omista radoistaan omassa blogissa, joten en lähde sen enempää puimaan niitä. Muuten kun siten, että teimme taas pienoisen virhearvioinnin kun vaihdoimme hevosia ennen kuin Janni meni Mollalla. On päiviä kun meidän hevoset ovat niin riippuvaisia toisistaan ja tietenkin tämä sunnuntai oli niitä päiviä. Kun sitten mokasimme tuomalla ne hetkeksi yhteen, ei enää mistään tullut mitään: Molla huusi Jannin radan aikana maneesissa ja Pyry skitsosi pihalla. Hyvät lähtökohdat siis aloittaa oman suorituksen verryttely, eikös?

Voin sanoa että oli tuskaa ratsastaa sellaista hevosta, joka on kuin atomipommi. Vaikka tajusimme virheen heti, peli oli jo menetetty ja heti kun Molla häipyi näkyvistä, alkoi hirveä huutaminen ja skitsoilu. Verkassa yritin saada sitä keskittymään edes hieman minuun, mutta se pakeni ainoastaan kuolaimen taakse ja kauas tuntumasta ja pohkeista. Välillä se huusi, välillä se pomppi ja välillä se muuten vaan ei tiennyt pitäisikö sen kuunnella minua vai etsiä tammaa.. Kymmenen minuutin ravaamisen, volttauksen, kaarroksien, väistöjen ja tosissaan ratsastamisen jälkeen aloin saamaan hieman tuntumaa edestä, vaikka välillä se katosi ja taas palasi. Laukkailun jälkeen Pyry alkoi keskittymään ja loppuverkassa sainkin tosi kivaa pätkää ja huokaisin jo hieman helpotuksesta.

Tosin huokaisu taisi tulla liian aikaisin! Sillä siinä välissä kun käveltiin verkka-alueelta maneesille 50 metriä, ehti Pyry jo hermostumaan kun ei tammaa taaskaan näkynyt. Maneesissa olisin tarvinnut sen toisen 20 minuuttia saadakseni se edes takaisin tuntumalle ja siinä 4 minuutissa mitä minulla oli, ei kauheasti ihmeitä tehty. Niinpä rata koostui melko jännittyneestä, tuntumasta irti olevasta, mutta tavallaan melko tasaisesta suorituksesta. Laukassa jäin liikaa käsijarru päällä meininkiin kun hevonen oli taas kuin aikapommi ja en uskaltanut ratsastaa sitä tarpeeksi jalalla vaan tyydyin vain istua möllöttämään ja toivomaan että se laukkaa koko ympyrän. Silti en missään nimessä olisi uskonut yltäväni edes 60% ja yllätyin todella suuresti kuin saimme 63,6%! Olimme ihan loppuun asti 1. sijalla, mutta toiseksi viimeinen ratsukko meni todella siistillä radalla ansaitusti meidän ohi. Olin kyllä melko puulla päähän lyöty sijoituksesta, koska heppa oli kaukana rennosta ja hyvästä!


Pyryn radan jälkeen tehtiin hevosvaihto. Janni hyppäsi sekoilevan Pyryn selkään ja itse kipusin - huudahtaen jälleen kerran "miten pieni tää Molla on!" - ponin selkään. Lähdin Mollan kanssa kisoihin ihan vain sillä ajatuksella että on kiva käydä "pienissä" (lähtöjä oli päälle 40) kisoissa. En viitsinyt enää perua vaikka porukkaa olikin enempi, vaan kylmäpäisesti riipaisin ponin kanssa nopean KN Special radan.

Verkassa poni oli aivan mieletön! Kulki mielettömän rentona ja hyvin ja en sitten lopulta viitsinyt verkata paljoakaan. Maneesiin päästyämme yritti ensin aloittaa sen saman huutamisen mitä teki Jannin kanssa. Olin kuitenkin tässä suhteessa tamman kanssa päättäväinen - yhtään hirnumisia ei sallita! Ponia on jotenkin niin paljon helpompi komentaa huutamisesta kun se lopettaa sen tajutessaan että sen pitää oikeasti keskittyä. Toisin kun Pyry, jos sitä komentaa, se menee vain enemmän sekaisin ja sitten se ei ainakaan keskity.. Tamma on kuitenkin tamma ja kun se huomasi ettei se saa hirnua, se sitten päätti pistää liisteriä kavion pohjiin ja liimautua Merjan tallin maneesin pohjaan. Eikä muuten auttanut kannuksella monaisu, häntä vaan heilahti, muttei sitten muuta reaktiota tapahtunutkaan. Laukassa jatkoin käsijarru meininkiä vaikka olisi pitänyt kaasutella (nyt oli kyllä totaali kuskimunaus!), mutta ihan ookoo tasainen rata täksi harjoitusmääräksi! Lopulta hieman laiskanpulskealta radalta raavittiin kokoon 59%.


Ja ennen kuin kukaan karvanaama alkaa kitisemään että olen ponille liian iso niin voin sanoa jo tietäväni sen! Aijon silti rääkätä sitä menemällä sen kanssa jatkossakin seurakoulukisoissa, sillä on hyvä että poni joutuu välillä kurinpalautukseen kun helposti kusettaa nuorempia.. Vanha rouva osaa jo temput siihen, joten tarvitaan välillä pientä näpäytystä takaisin!

Mutta loppupeleissä ihan hyvillä mielin lähdettiin kotiin. Muutama rusetti tosiaan tuli matkaan ja tästä on taas hyvä jatkaa treenejä ja katsella lisää pieniä seuraskaboja!

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov