Siirry pääsisältöön

Ongelmana itseluottamus

kylläpä se kuulostaa omituiselta kun sen sanoo ääneen..

kiitos Roosa kun kävit testailemassa heppoja, arvostan :)

En edes itseasiassa tiedä mistä moinen ongelma olisi minulle kehittynyt, mutta eilen tosiaan sen kunnolla tajusin. Olen kotona treenaillut molempien kanssa ahkerasti, mutta tällä hetkellä käyn Mikon valmennuksissa lähinnä Allin kanssa. Ai miksikö? Sitäpä juuri aloin tässä enemmän pohtimaan.

Voisin sanoa että Merjan pohja ei sovi Pyrylle tai etten näe siinä järkeä miksi kävisin. Tämä on vain itsensä huijaamista ja siksi totean sen tosiasian: itselläni on luottamusongelma - oman itseni kanssa. Luotan kyllä täysin siihen että ratsastustaitoni ovat täysin riittävät, luotan siihen että hevoseni saavat hyvää vaihtelevaa liikuntaa. En kuitenkaan luota enää itseeni sen suhteen että ensi kaudella kisattaisiin isoja ja tehtäisiin maailman valloitusta.

Pyryhän on kieltämättä minun ykköshevonen. Alli on minulle kuin "projekti", sen kanssa on vielä paljon töitä ennen kun päästään samalle tasolle edes Pyryn kanssa. Kovasti puhun siitä että ensi kaudella olisi tarkoitus kilpailla avointa helppoa ja hypätä avoimia 120 cm luokkia. Nyt kuitenkin alan epäilemään jo omia puheitani. En puhuisi niinkään rimakauhusta, mutta itselle tulee sellainen epäluottamus itseeni. Jos teenkin väärin kun yritän pärjätä ja tehdä parempaa tulosta myös isommassa luokissa. Onko minusta edes siihen?

Takuulla tämä johtuu myös siitä valmennuksen puutteesta. Tarvitaan ehdottomasti Pyryn kanssa estevalmennus kerta viikkoon ja sen rinnalle huimasti koulua. Tuntuu kuitenkin että valmennuskuviot hajoo käsiin heti kun ne saan koottua. Soittelen ja sovin ja silti ei lopulta onnistu tai viestit katoilevat matkan varrella. Huoh, sanokaa minun sanoneen! Nyt ryhdistäydyn tämänkin asian kanssa ja otan heti huomenna luurin taas käteeni ja vaadin jotain katsomaan lisää perääni - niin koulu- kuin esteasioissakin. Seuraavaan Mikon valmennukseen menen myös Pyryn kanssa, eli innolla odotetaan sitäkin!

Minulle teki siis järjettömän hyvää kuin Roosa hyppäsi Pyryllä. Näin ettei se hyppääminen ole ongelma ja kuinka hienosti se - edelleen - hyppää ja liikkuu. Nyt pitää saada vielä oma pää kuntoon ja se hoituu lähinnä tuolla valmennuspuolen hoitamisella. Olen kuitenkin niin onnellinen kun Roosa suostui hyppäämään, sillä itselle tuli niin paljon motivaatiota ja inspiraatiota miten lähteä taas parantamaan sekä omaa että hevosen luottoa!

Nyt minä lähden metsästämään itseluottamusta!
mites lukijoilla, onko teillä koskaan ollut ongelmia oman itsenne kanssa?

Kommentit

  1. Ai että onko?! :D pahimmillaan se iskee kisojen verryttelyssä kun huomaa kanssakilpailijat. "Noi on niinh irnoja, mitä mä täällä teen...?? ei meistä ole Interiin, ollaan ihan puskailijoita" :D
    Mikä ihme siinä on että pitää tuijottaa toisten menoa, eikä keskity vain itsensä uskomiseen. Tää on mun pahin ongelma, pitäisi unohtaa itsensä vertaileminen muihin :p

    Hyvä aihe! Tykkään tälläsistä pohdinnoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja korjaan automaattisen tekstinsyötön typot... Tuolla pitäisi lukea "hienoja" :)

      Poista
    2. Heh, tää on kyllä niin totta.. Itse harrastan juuri tätä kanssakilpailijoiden tuijottamista koulukisoissa, ei oo hyvä juttu alkuunkaan! :D

      Poista
  2. No huhhuh, ai että onko ja arvaa onko mun pitänyt kirjottaakin tästä blogiin, mutten uskalla =D nimimerkillä 1,5vuotta pysynyt poissa kisa-areenalta, vedonnu millon mihinki syistä............. osa tosin oikeesti päteviä syitä, mutta silti.

    Huoh, jos mä voisin esittää radan vaan tuomareille, niin ok, mut ne arvostelevat pikku räkänokka hötönettiläiset saa mun aivot kiehuu sen verran, vaikkei oikeesti pitäis edes välittää!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä se tulee pikku hiljaa, mikä kiire sinne radoille olisi!? :)

      Poista
  3. Saman ongelman kanssa täälläkin painitaan. Samaan aikaan kun huoltojoukot ja valmentajat koittaa sanoa, että meiltä ihan oikeesti sitä kapasiteettia ja kehitysvaraa löytyy, oon itse ihan maassa kotona pyörimässä itsesäälissä ja toitottamassa itselleni, että ei meistä koskaan mitään tuu ja että "kaikilla muilla menee niin paljon hienommin, helpommin jne." :D Mistä me näitä alakuloisia ajatuksia oikein ammennetaan?

    Te ootte Pyryn kanssa ihan superpari enkä yhtään yllättyisi jos teidät 120cm radoilla kesällä näkisin :)! Tsemppiä, treenaamaan vaan ja onnistumisten kautta lisää itseluottamusta hakemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia paljon! :) Kovasti nyt yritetään päästä taas vireeseen, pikku hiljaa ylöspäin!

      Poista
  4. Itseluottamus ja -tunto-ongelmia myös täällä aina aika-ajoin. Kisakaudella tulee vastaan juuri tätä "kun muut ovat niin paljon parempia, että mitä minä täällä teen" ja kotona sitten tuntuu, että vaikka päällään seisoisi ei kehitystä tunnu tapahtuvan. Ittellä on esteillä ollu nyt sitä, että en oikeen saa tuotua oiken esteelle; joko lähetän lian kaukaa tai tuon liian juureen. En tiä, että pitäiskö istuu perse penkissä vai kevyemmässä istunnassa... Jotenkin nappulat ihan sekasin ja sit ku tulee monta huonoa hyppyä, ni alkaa epäillä että osaako tässä yhtään mitnään. Hevospiirien ilkeys, ulkopuolisten negatiiviset arvostelut eivät ainakaan edesauta siinä, että tää harrastus mukavalta tuntuisi. Mutta onneks ympärillä on pääosin mukavaa ja ihanaa porukkaa ja ne, jotka tekee päinvastasta yrittää olla välittämättä tai poissulkea kokonaan elämästä- jos mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niiiin minulta ja minun ongelmilta! Argh, ehkä se tästä taas! :)

      Poista
  5. Pois se sinusta! Täällä ainakin pidetään peukut pystyssä sua varten :)
    Itse en ole kokenut tälläistä itsetunto-ongelmaa, sillä olen onnekas kun valmentajakuviot ovat hyvissä käsissä ja voin luottaa heihin. Valmentajien kanssa on hyvä pähkäillä ja miettiä tavotteita ja menoa, joten sitä kautta en saa itselleni rimakauhua. Lisäksi valmentaudun kerta viikkoon, niin tämä takaa myös onnistumisia - voin kyllä sanoa että pienikin tauko näkyy heti mussa, ratsastus näyttää siltä että en olisi koskaan istunu hevosen selässä! Tsemppiä teille, toivottavasti saat valmentaja-asiat kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos! :) Eiköhän tästä taas pikku hiljaa ylöspäin!

      Poista
  6. Täällä kans kamppaillaan aika-ajoin itseluottamuksen kanssa..Itsellä vuoden ratsukäytössä oleva projekti. Sitä välillä pysähtyy miettimään ja joutuu kasaamaan itseluottamuksen kasaan taas jatkaakseen. "muut kehittyy nopeemmin,muut osaa paremmin, tää kehittyis paremmin toisella" vaikka totuushan on se että projekti on minun ja minä teen siittä itseni näköisen ratsun, sitä vain joutuu välillä muistuttaa itselleen :)

    Olen seurannut vähänaikaa tätä sun blogiasi,on ollut ilo lukea postauksiasi ja toivotan vain paljon tsemppiä, hyvältä näyttää ! Hyvä postaus ja aihe,näitä on kiva lukea !:)

    http://rakaspikkuriivio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niiin totta mitä sanoit! :)

      Kiitoksia ja toivottavasti jaksat pysyä pitkäänkin mukana :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov