Siirry pääsisältöön

Miksei kisoissa onnistu?

Ja kotona sujuu kuin vettä vaan!




Niin. Sitä tänään taas tuli pohdittua. Ennen kun alan käsittelemään tarkemmin tätä postauksen virallista aihetta pitää kertoa muuten fiiliksiä. Itse olin nyt neljättä viikkoa aamuvuorossa (noin 7-20 vuorossa) en en ehtinyt käymään itse liikuttamassa hevosia. Se tunne kun on viisi päivää aamusta iltaan tehnyt töitä ja lauantaina pääsee hyppäämään kaikkien kolmen mahtavan hevosen selkään.. Uskomatonta!

Tänään tosiaan ratsastin kaikki hevoset, Mollasta aloittaen. Pikkutammalla on nyt mennyt enemmän nuo tallitytöt ja tamma tarvi hieman enemmän läpiratsastusta. Ei muuta kun tamma varusteisiin ja kentälle! Ja aivan uskomaton tamma.. Se yllätti minut niin täysin. Rehellisesti voin sanoa että Molla on minulle vaikein ratsastettava ja pienuutensa tähden, mutta myös muutenkin. Se vaatii todella, todella paljon juuri tietynlaista ratsastusta ja se mitä se vaatii on minulta melkein aina hukassa. Tänään tamma oli kuitenkin aivan huippu. Ravissa se kantoi itsensä hyvin, mutta laukka ei pyörinyt kunnolla. Ensimmäiset kolme askelta meni hyvin mutta sitten loppui kunto ja meni räpellykseksi. Tehtiin siis paljon nostoja ja taivutteluja, peruskauraa. Ja huippu fiilis.

Seuraavaksi hyppäsin Pyryn selkään ja menin myös kentälle ratsastamaan sileää. Haluan nyt panostaa täysillä tuohon sileän ratsastukseen kun ensi viikolla lähdetään Niksulaan. Menin siiis vähän tietyllä "piru vie nyt treenataan täysillä" -asenteella myös Pyryn kanssa. Uskomattoman hienosti herrakin meni.. Olin ihan ällikällä lyöty kun verryttelyn jälkeen kaikki tuntui helpolta. Jotain ihan muuta mitä koulukisoissa viime viikonloppuna tehtiin. Ja tästä sitten lähti päässä se kysymys: Miksei kisoissa onnistu?

Vaikka olen täälläkin puhunut siitä että jännitän, ei se ole ehkä ihan sitäkään. Itseasiassa kyse taitaa olla näyttämisen halusta. Haluaisin jotenkin todistaa sen että alla on huippu hieno yksilö jos toinenkin. Se luo kisoissa aivan järjettömästi paineita ja sietokyky niin ison paineen alla romahtaa ja lähden tekemään vääriä ratkaisuja. Kenen takia sitten kerään paineita ja kenelle haluan näyttää? Ehkä kaikista eniten haluisin todistaa omistajalle miten hieno hevonen sillä on. Vaikka eihän sitä tarvitse edes todistaa, Johanna tietää sen kyllä ilman todistelujakin. Eikä edes vaadi minulta niinkään menestystä, se olisi vain hieno plussa. Silti haluaisin näin ihanalle ihmiselle suoda sen kunnian että pärjään kisoissa. Ja onhan niitä muitakin: äiti, isäpuoli, isovanhemmat, sponsori.. Vaikka kaikki sanoo että älä ota paineita, menestytte jos menestytte, ei se oli tärkeintä.

Parhaiten meillä onkin mennyt kisat mistä ei ole ollut mitään odotusta; kunhan päästään läpi, se on jo puolivoittoa. Ja kun ihmeen kaupalla ne kisat on yleensä olleet ne menestyneimmät! Kun viime vuoden este-SM jännitin niin että radalle lähtiessä polvet tutisi ja henki ei kulkenut, hypättiin kauden parhaimmat radat. Niinisalon kesän kenttäkisoissa maastoon lähtiessä jännitin niin paljon etten maalissa enää muistanut mitä esteitä olin hypännyt. Tavallaan siis tietynlainen jännitys on myös hyväksi?


Mutta miksei siellä kisoissa voi ratsastaa yhtä hyvin kun treeneissä?
vai olisiko se aivan liikaa vaadittu, paineesta välittämättä? 
Onko muilla samanlaisia ongelmia?

Kommentit

  1. Kannattaa kisois ajatella vaan että hakee hyvää suoritusta eikä ajatella voittoa vaan ja jos jännittää niin ajatella vaan kun olisi menossa treenaamaan!:) Kyllä se siitä vielä onnistuu.:) Sulla on hienot kauramoottorit alla ja itsekkin omastamielestä huippuratsastaja!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Niinhän se on, mutta sitten siinä kisatilanteessa kun tuntuukin yllättävän hyvältä ajattelee että jos kuitenkin.. ja sittenhän homma on jo menetetty :D Pikku hiljaa parempaan päin taas!

      Poista
  2. Mulla on täysin samat fiilikse kisojen suhteen! Itse en hevosta omista, mutta viimeiset 15-vuotta olen ratsastustunneilla käynyt, sekä tallilla järjestettäviä seura-/aluekisoja kisannut. Tunneilla kaikki menee parhain päin niin vakkari ratsullani, kuin muillakin tuntihevosilla. Mutta huhhuh kun tulee kisat. Kuski sössii kaiken - jännittyy selässä=hevonen ei liiku, jättää käsijarrun päälle tai unohtaa ratsastaa kunnon paikat=kielto.
    Kisatessani tenavana ensimmäisiä seurakisojani, jännitin hirveesti. Pääsin jännityksestä yli - tai luulin päässeeni. Nykyään onnistun uskottelemaan itselleni, ettei kilpailu tilanteessa ole mitään erikoista, mutta kumminkin sisälläni pikku-mummo hakkaa soppakauhalla kertoen mulle kuinka tilanne on "erittäin vaativa ja vakava".
    Oon ehkä itse tehnyt kaikista huonoimman virheen ja luovuttanut, jättäen kisaamisen määrittömättömäksi ajaksi tauolle. Loppujen lopuksi voin olla lähes varma, että tän tauon jälkeen mua ei kisaradoille enää saada, ehkä vain luovutin liian helpolla, Toisaalta tää tauko on aikalailla pakollinen, sillä näin opiskelijana mulla ei riitä rahat kalliisiin kisamaksuihin, jotka menevät aivan hukkaan radan epäonnistuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi ikävää tuo tietynlainen jännittäminen :/ tavallaan omissa hevosissa on sekin hyvä puoli että joskus ne luottavat niin täysillä että auttavat siitä jännityksestä yli! Toivottavasti sinäkin vielä joskus päädyt kisaradoille jos mielenkiintoa tulee ja saat sieltäkin onnistumisia, tsemppiä! :)

      Poista
  3. Miks sä et oo ostanut pyryä omaksi, vai eikö sen omistaja halua myydä sitä?

    VastaaPoista
  4. Miten olisi henkinen valmennus? Pääset sillä eroon kisajännityksestä, suosittelen.

    VastaaPoista
  5. Varjele et alli on hienon näkönen tossa kuvassa! Mihin majotat niksulassa hevoset? Entä minne ite majotutte? Tuutteko jo pe vai vasta la?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tamma on kyllä huisin hieno kun vaan malttaa! Tekemistä vielä riittää ;)

      Hepat menee Siltakorvelle ja itse nukutaan matkailuautossa ja tullaan jo perjantaina :)

      Poista
  6. Heh, mä lähdin radalle aina sillä mielellä että kunhan hengissä maaliin pääsis. Jännitys pisti aina unohtamaan jotain, yksissäkin kisoissa oli sama rata kahdessa luokassa ja silti unohdin sen molemmissa :-)
    Kaikesta jännityksestä huolimatta sun blogia lukiessa ja varsinkin noita videoita katsellessa tuli kamala hinku vanhalle tädille päästä hyppäämään maastoesteitä. Ja sitten kun oli käyty, niin tuli kamala hinku päästä kisaamaan kenttää, tavoitteena oli päästä harrasteluokka läpi. Sit oltaisiin samalla putella ajettu raveissa kilpaa, kisattu koulua, esteitä, matkaa ja kenttää. Ikävä kyllä jäi pelkäksi haaveeksi kun ähky vei rakkaan ruunan ennen aikojaan.
    Eli nauti niistä huonoistakin reissuista, muistoja ne on sitten joskus kaikki :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ihanasta kommentista! :) Yritän joka hetkestä nauttia!

      Poista
  7. Mä just tänään kattelin noita Niinisalon kisoja sillä silmällä jos lähtis kuvaamaan. En oo ennen kuvannu kenttäkisoja, mut ei kai se hirveesti eroa muista kisoista :D Budjetti on pieni ongelma, kun toi bensa on kallista ja matkaa olis Tampereen suunasta 140km... Jos lähden kuvaan varmaankin koko lauantain, riippuu vähän kelistä ja muista systeemeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bensa on kyllä nykyään huisin kallista pakko myöntää! :) Eipä nuo kenttikset oikein muista kisoista eroa, Niksulassa koulua ja esteitä pyörii lauantaina samaan aikaan ja sunnuntaina sitten kaikki maastot :) Tervetuloa vaan kuvaamaan ;)

      Poista
  8. Mullakaan ei ikinä kisoissa onnistu, vaikka treeneissä menis kuinka hyvin! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä yritän vakaasti uskoo siihen et kun tarpeeksi yrittää ja jaksaa nousta syvimmästäkin kuopasta niin vielä joskus onnistuu! tsemppiä :)

      Poista
  9. Omalla kohdalla jännitys ois todellakin hyväksi! Ennen olin ihan järjetön jänishousu ja panikoin suoritusta aina niin, että pillin vihellettyä koko muu maailma sulkeutui pois, kuulin vain oman hengitykseni ja täten koko keskittyminen kohdistui ratsastukseen. Tätä nykyä sitä ottaa välillä vähän turhan löysin rantein ja unohtaa ihan todella ratsastaa, ja sekös ottaa pattiin. Jotain henkistä valmennusta kai tähänkin pulmaan tarvittais. Vaihdetaan stressitasoja?

    VastaaPoista
  10. Siis eikö Pyry oo sun oma??? Mää en oo teinny, oon järkyttynyt!!! :o

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov