Siirry pääsisältöön

Kisamatkalla Springcup 2015 polkaistu käyntiin!


Juuri ennen viikon vaihtumista käynnistettiin minun sponsorointi rupeamani kun Somerolla alkoi Kisamatkalla Springcup. Osallistumisia oli huikeat 31 kappaletta, mikä ylitti oikeastaan kaikki villeimmät unelmanikin. Enpä oikeastaan olisi uskonut että on mahdollisuuksia oikeasti saada enemmänkin porukkaa itse Springcuppiin, mutta nyt sekin on koettu!

Kilpailua edeltävänä yönä jännittäessäni sponsorointia silitin vielä ruusukkeet. Aamulla pistettiin hevoset kisavalmiiksi, sillä Jenna ja Molla starttasivat springcuppia ja itse avasin kauden Pyryn kanssa (lyhyt toimituksen huomio: joka ei ollut kyllä mikään nappi suoritus, nimimerkillä okserin sekaan läväyttäminen ja kielto?! mitä ihmettä Senni..). Kisapaikalla käytiin tietenkin tekemässä palkintopöytä, eikä siitä tullut yhtään hullumman näköinen, vai mitä sanotte?


Ennen kuin huomasinkaan alkoi jo luokka ja menin sitten luottokuvaajani Pilvin kanssa istumaan katsomoon. Pilvi tosiaan oli kuvaamassa Springcupin ja enemmän kuvia löytyy täältä. Vaikka kisapäivä olikin odotettua vilpoisempi ja alkupäivästä hieman tihutti jotain veden tapaista, oli tunnelma aivan mahtava, niin kuin aina. Olin todella ihana seurata luokkaa ja huomata miten lopulta alkoi jo hieman syntyä kilpailua sijoista. Huh, että osaa olla tyytyväinen siihen että palkinnot kelpaavat, heh!

Hienosti tässä luokassa sijoittui jopa kahdeksan ratsukko ja sijoittuneet näyttivät tältä:
        1. Jessika Kotro - Diga
        2. Elina Ajo - Ballinaclogh Hannah
        3. Mimosa Koivisto - Irish Coffee II
        4. Henna Kaskinen - Vauhti-Tintti
        5. Alisa Moisander - Beira II
        6. Emilia Uutela - L'Panama
        7. Päivi Rekola - Crystal Night
        8. Reetta-Kaisa Kiuru - Slonecznik
Kisamatkalla-tiimi toivottaa sijoittuneille hurjasti onnea!
ja lisäksi vielä paljon tsemppejä jokaiselle toiseen osakilpailuun osallistuville!
Tässä vaiheessa vielä kaikkia on mahdollista, joten innolla osallistumaan myös toiseen osakilpailuun..

Palkintojen jaossa, osa sijoittuneista 

3. sija Mimosa Koivisto ja Irish Coffee II 

Vauhdikas suoritus toi toisen sijan Elina Ajolle ja Ballinaclogh Hannah ponille

Kuudenneksi sijoittunut Emilia Uutela ja L'Panama



Kommentit

  1. Jeij tulihan tämä postaus! ^_^
    Suurella mielenkiinnolla odottanu mutta ole tohtinu kysellä/hätyyttää ku sullaki nyt kuiten muutaki elämää! Ja kovasti huoliakin ollu :(
    Toivottavasti nyt jo vähän parempi mieli ja hepat hyvissä voimissa ^_^

    -Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :)

      Olen kyllä ollut todella aikaansaamaton nyt viime viikon, pitää yrittää petrata asian suhteen! :/

      Poista
    2. En kyllä menisi moittimaan saamattomuudesta mitä postaamiseen tulee :)
      Hyvin sulta tulee postauksia ja niinkö sanoin kyllä sen ymmärtää ettei joka päivä voi uutta tulla koska välttämättä ei aina ole aiheita ja tosiaan muutakin elämää on :)
      Tai siis minä ainakin ymmärrän! :D

      Pakko "spämmää" vielä sen verran et Ypäjällä on viikolla 13 jokku kisat? Ootko menossa ponskien kanssa?
      Mun kaveri pyysi tulla hoitaan sen kilpureita ku hän on täältä pohjosesta lähössä. Arvaa etten ois ihan innossa lähössä!!!!! :D Tässä vaan on vielä pari mutkaa silitettävänä että pääseekö lähtä ......
      Ois aika päheetä jos teätki julkimot näkis sit livenä .... ;D

      -Nea

      Poista
  2. Kivasti lehmänkirjavia ;)

    Siis sinäkö oot ihan ite järjestänyt kilpailuja? Jos et ole jo tehnyt postausta tästä niin olisi kiva saada tietää mitä se vaatii, että voi järjestää kisoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hihkuin palkintojen jaossa kun oli niin söpöjä pikku kirjavia! :)

      Itseasiassa en kisoja järjestä, vaan teen yhteistyötä järjestävän seuran kanssa (+ oman seuran talkoohenkilönä tietenkin). Sponsoroin kisoja ja ostan niistä luokkia :)

      http://kisamatkalla.blogspot.fi/2014/12/mita-sponsorointi-on.html

      Poista
  3. mitä siel klinikalla sanottiin?

    VastaaPoista
  4. Kiitos vielä hyvästä kisasta (ja seurasta) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuin myös kiitos seurasta! :) Koulukisoihin sitten kanssa mukaan ;)

      Poista
  5. Onko tonne esim. (springcup) helppo c:1 koulukisoihin pakko laittaa valkoiset housut?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov