Siirry pääsisältöön

Ne kuulumiset

Kokoajan avaan uuden valkoisen sivun ja olen aloittamassa kirjoittamaan. En pääse kolmea lausetta pidemmälle kun ahdistaa jo ensimmäisen kerran. Tuntuu jotenkin niin utopiselta kertoa kuulumisia, mitään materiaaliakaan ei ole. Täällä me ollaan ja mennään, ihan normaalisti ja katsellaan kohti tulevaa. En tiedä edes miten lähtisin vyyhtiä purkamaan?

Päälimmäisenä mielessäni on tämän päivän Kari Nevalan valmennus. Mutta että päästään siihen pitää hieman pohjustaa vielä. Edellissunnuntaina, eli silloin 8.3. kun hypättiin Kisamatkalla Springcupin 1.osakilpailu, hyppäsin myös Pyryn kanssa vuoden ensimmäisen esteradan kisoissa. Se oli siis kauden avaus. Tai kauden räpellys. Videolta katsottuna meno oli aluksi ihan kohtalaista, sitten tuli ajatuskatko, palasin vanhaan tuuppaamiseen ja rysäytin hevosen melkoiseen paikkaan niin että olimme okserin seassa. Sen jälkeen onnistuin ottamaan yhden kiellon. Ja radan korkeus oli sen metrin. Ja aika helppo metri vielä..

Tästä murennuin jotenkin täysin. Luovutin, vaikken olekaan luovuttaja. Metrin pitäisi olla niin helppo, niin käsittämättömän älyttömän yksinkertainen ettei siellä pitäisi tulla mitään ongelmia, ei puomeja, ei kieltoja, ei mokia. Takaraivossa kummitteli koska seuraavana viikonloppuna olisi hallikenttäkilpailut. Itketti ihan älyttömästi. Pilaan tätä hevosta, teen kaiken väärin, kieritin itseäni säälissä, moitin, haukuin ja ylianalysoin.

Siitä syntyi ensimmäisen päätös. En startannut tänä viikonloppuna hallikenttäkilpailuissa, vaan valitsin mielummin valmennuksen. Vaikka maanantaina 9.3. kävimme pomppimassa myös hallissa niitä maastoesteitä mitä myös hallikenttäkisoihin oli luvassa, ja reissu meni hyvin vaikka kuskia jännitti - hevonen tsemppasi yli kaikesta! Silti päätin että ei, nyt en halua lähteä vain keskinkertaiselle linjalle, nyt otan varman päälle ja tsemppaan itseni valmennuksessa ja sitten teemme sellaisen comebackin että pääsen nauramaan typerälle itselleni. Valitsin sunnuntaiksi Kari Nevalan valmennuksen.



"Ratsastajan suurin vastus on oma mieli"

"Kilpailuissa suurin haastaja on kilpailijan oma pää"
"Kuka muu asettaa rajat kuin sinä itse?"
"Kukaan ei arvostele itseään rankemmin kuin itse"

Ja minä tiedän sen. Tiedän henkiset valmentautumiset ja tiedän miten positiivinen asenne on hyvä suoritus. Tiedän miten luottamalla itseensä kaikki on helppoa, tiedän miten olemalla varma hevonenkin on varma. Mutta vaikka tiedänkin sen, miksei se ole helppoa toteuttaa?

Sitä tänään valmennuksessa pohdin. Valmennus meni tosi hienosti Pyry oli super ja hyppäsi mainiosti ja sai taas kehuja. Tsemppasin itsekin selkeästi ja edeltävän viikonlopun ongelmista ei ollut tietoakaan vaan kaikki oli naurettavan yksinkertaista ja selkeää: rytmi, rauha ja onnistuminen. Ei ollut mitään syytä epäillä etten olisi selvinnyt kunnialla hallikenttäkilpailuista. Mutta silti valmitsin valmennuksen, sillä kaipasin juuri tälläistä piristysruisketta siitä että en ole huono. 

Olen huomannut luovuttaneeni: en ole hyvä ratsastaja, en menesty. Sanon monta kertaa ihmisille että olen "menetetty tapaus". En ollut luokkani lahjakkain junioriratsastaja, enkä seniorina pääse sille tasolle että voisin kutsua itseäni huipuksi. Mutta silti palo kisakentille on aivan järjettömän kova. Ja haluan että se palo kasvaa, haluan että palaan takaisin siihen tunteeseen, että kilpaileminen on oikeasti kivaa, oikeasti haluan ratsastaa radan täysillä ja oikeasti haluan menestyä. 

En minä ole menetetty tapaus jos päätän niin
ja minähän päätän.

Mutta enempää sekoittamatta, elämä rullaa joskus paikoillaan ja joskus hieman paremmin edeten. Syksyn onnettomuudessa satuttamani jalka on alkanut osittain vaivaamaan ja toivon että venyttely ja jumppaaminen auttaisivat ettei tarvitse mennä lääkärille siitäkin itkemään. Vaikka tosiaan suunnata sinne tohtorille kuitenkin pitää, olen niin kyllästynyt tälläiseen sairastamiseen.. Kokoajan jotain, silmätulehdus, angiina, oksennustauti ja sanoinkohan jo silmätulehdus. Ja vielä silmätulehdus. Herttinen että palaa käpy tälläiseen epäterveeseen kroppaan! 

Vaikka tämänkin piti olla jotenkin elämääni valoittava ja menneitä viikkoja avaava postaus, siitä nyt lähinnä tuli hyppy kahden viikon taakse ja siitä valmennukseen. Mutta sanotaan vaikka että nyt olen kuronut ajan kiinni ja pääsen työstämään postauksia mitkä jo odottavat innoissaan tuolla takaraivossa.. Joten pikaisiin kuulumisiin! :)

Kommentit

  1. Jes, hyvänmielen onnistumisvalkut on pop! Sellaista määkin kaipaan. Mun ongelma on se että on päiviä jolloin pienikin virhe radalla; ristilaukat, ryssitty etäisyys, sekoittaa mut täysin ja lyön kaiken läskiks koska koin epöonnistuneeni jo täysin. Olen liian itsekriittinen joinakin päivinä. Meidän senni pitää yrittää löysätä vähän ja antaa mennä vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, pitää löysätä vähän ranteita ja nutturaa ja antaa vaan mennä! :)

      Poista
  2. Tää teksti on kyllä ihan kun mun suusta! Oon tosi itsekriittinen ja itteni soimaaminen taitaa olla harrastus nro 1, vaikka tiedän ettei se auta parempaan suoritukseen. Mulla tuli eilen ratsastaessa semmonen fiilis että hei, en mä ookkaan paskempi, miks mä aattelen niin? Ihmeellinen tää ihmismieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta, ihmismieli on kyllä niiin omaperäinen! :)

      Poista
  3. Olethan sä menestynyt. Kuinka moni menee suokilla avointa helppoa? Ja vielä kotitallilta käsin, vain joka toinen viikko kunnolla treenaten?
    Allin kanssa sinun on vähän vaikea menestyä tai edes kehittyä kun se ei ole terve, eihän se ole sinusta kiinni!

    Tosi tylsää että jalkasi vaivaa edelleen, noiden muiden vaivojen lisäksi :(
    t. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä on olevinaan niin kamalan kriittinen kaikelle tekemiselleen.. Kaverikin yritti potkia vähän että kyllähän sitä on hyvin pärjätty suokilla puokkien joukossa :D

      Poista
  4. ompas teillä huononnäköistä heinää :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystyt arvioimaan heinän laadun muokatuista (kuvanlämpöä lisätty reilulla kädellä), kaksi vuotta vanhoista kuvista? :DDDD

      *respect*

      - S

      Poista
  5. Ihan kuin olisi omaa tekstiään lukenut! Mie oon vähän perfektionisti niiden asioiden suhteen, jotka on miulle tärkeitä ja ratsastuksessa äärettömän itsekriittinen. Lajina kun vielä on kouluratsastus niin huhhuh.. Tiedostan, että täydellistä suoritusta ei ole, mutta silti jos radalla (myös ihan treenatessa) tulee pienikin virhe niin koko homma tuntuu menevän läskiksi.. Lisäksi jännitän älyttömän paljon kisaamista, varmaan juuri edellä mainituista syistä, enkä todellakaan uskalla ilmoittautua saman tasoiseen luokkaan, kuin mitä kotona treenataan. Ehkä se tästä joku päivä kokemuksen karttuessa.. Itseluottamusta olen saanut todella paljon äitiyden myötä, uskon jo siihen että osaan mutta kun hyvä ei riitä vaan pitää olla todella hyvä..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov