Siirry pääsisältöön

Kallis on tamman maku

Mutta mitä nyt ei tamman eteen tekisi... - HippoSport vierailu; satulansovitus



Maanantaina puolenpäivän aikaan pistettiin Kristiinan kanssa Alli kuljetuskuntoon, heitettiin varusteita takalaatikkoon ja koppi kiinni autoon. Suunnaksi otettiin Espoo ja HippoSport! Jo kuukausi takaperin olin soittanut Allille ajan satulansovitukseen ja ensimmäinen aika mikä kaikille sopi (lue: kesäloma!!) olikin sitten 25.5., eli menneenä maanantaina. Hieman jännityksellä lähdin tälle reissulle, koska vaihdossa meni Batesin voittosatula ja minulla ei ollut montaa miljoonaa laittaa satulaan.

Matka Espooseen taittui sujusvasti, mutta kehä III sisällä olen aivan onneton ja siellä tuhansien kaistojen valtameressä onnistuttiin eksymään jopa kertaalleen. Tehtiin sellainen vaivainen 10 kilsan lenkki heh. Lopulta muutama minuutti myöhässä saavuttiin paikalle (vaikka alunperin olisimme olleet perillä varttia ennen sovittua aikaa... perkeleen navigaattori ja pääkaupunkiseutu) ja saatiin heti viedä tamma sisälle katsottavaksi.

Aika oli siis varattu Atte Martikaiselle HippoSportin satulastudioon. Päätin että nyt hankitaan sitten kerralla sopiva (ja mahdollisesti helposti muokattava..) satula ja olin kuullut ihan hyviä kokemuksia juuri täältä. Lisäksi suuri houkutus oli Atella käytössä oleva painematto, jonka avulla pystyi testaamaan ettei satula varmasti jää painamaan mistään ja että se sopii myös ratsastajalle. Olihan sovituksella siis hintaa, mutta sen sai hyvitettyä jos / kun satulan osti.




Alussa Atte vilkaisi tamman selän ja vanhan satulan. Sitten se selitti miksi nykyinen satula ei istu ja millä siitä voisi saada istuvamman. Näytti ihan konkreettisesti mistä se puristaa ja miksi ja totesi että kyllä järkevintä on hommata sille uusi satula. Vanhan muokkaaminen olisi jo niin iso töistä. Sitten saatiin kunnon demo kun se näytti miten nykyinen satula menee niin sanottujen lapakuoppien mukaan, kun satulan pitäisi mennä koko hevosen mukaan. Sen takia se puristaa lavoista ja sitä kautta on kipeyttänyt sitten selän. Niin kuin vähän arvelinkin. Ja taipumus satulalla oli myös kipata eteen, mikä tosiaan auheutui juuri tuosta lapojen päällä killumisesta. 

Alku demoilun jälkeen alettiin sovittamaan satuloita. Ensin ihan käytettyjä ja kun sitten Atte kysäisi paljonko menee kättä taskuun, totesin että kunhan sopiva löytyy ja riippuen paljonko saan batesista vaihdossa. Atte vilkaisi nopeasti meidän vaihtosatulaa ja sitten jatkettiin taas sovittamista. Selässä kävi mm. passier, bruno, equipe ja yksi kenttäsatula jonka merkkiä en juuri nyt muista. Lisäksi yksi vanhempi kieffer. Sen jälkeen testattiin Prestigen Arezzo satulaa ja Atte totesikin että kylläpäs tammalla on kallis maku (lue: perus nainen..). Mätsäsi meinaan selkään aivan uskomattoman hyvin.. Vähän piti nieleskellä, ei mikään kovin halpa ole tuo satula, hups.

Koitettiin vielä useampaa eri merkkiä ja mallia ja lopulta meillä oli kolme satulaa jotka pääsivät koeratsastukseen: Prestige Arezzo, Prestige Versailles New ja Equiline Closer. Ei siis muuta kun painematto selkään, hevoselle varusteet, satulat kainaloon ja maneesille! Oli muuten melkoisen lämmin maneesi, pakko myöntää. Huh!



Ensimmäinen kokeilu oli Equiline Closer estesatula. Tässä satulassa on sama runko kuin Prestigessä, mutta on kuitenkin merkiltään Equiline. Kuulemma veljekset halusivat kaikki oman firman ja syntyi samasta pohjasta kolme merkkiä. Mene ja tiedä. Tällä satulalla oli hintaa 3300 €.

Tämä oli heti ensimmäisestä ravisiirtymisestä lähtien aivan uskomattoman kiva. Tamma pystyi rentona läpi kaikkien siirtymisten, etenkin ylöspäin siirryttäessä. Laukassa ei ollut yhtäkään protestia, vaan sain ihan huoletta mennä kevyttä laukkaa tai istua alhaalla. Aivan uskomatonta, sillä on niin jo tottunut siihen että se protestoi heti laukassa. Mennä laukkailtiin ympäri maneesia ihan fiiliksissä kun satula tuntui niin kivalta.. Kysyinkin heti että onko pakko koittaa muita, sillä tämä oli aivan uskomattoman kiva. Vastaus oli vaan "kaikki satulat mitä maneesiin on tuotu pitää testata" heh, joten ei muuta kun testaamaan muitakin!

Equiline Closer, 3300 €



Seuraavaksi testattiin Prestigen Azerro estesatulaa. Tämä satula oli ainakin väriltään juuri oikea, sillä olen tässä nyt kerännyt vaivalla tuota mustaa väriä Allille. Tällä satulalla hintaa oli 3500 €.

Oikeastaan tästä satulasta en tykännyt sitten yhtään. Ravasin kierroksen maneesia ympäri ja totesin että ei tämä ole hyvä, ei minulle eikä Allikaan siitä niin kovasti tykännyt. Vai oliko se siitä että itse tunsin oloni epämukavaksi siinä. Tuntui että satulassa oli aivan liikaa täytettä, jalka jäi väkisin puolimetriä irti kyljistä ja en saanut mitään järkevää tuntumaan sen kanssa. Tietokone painematon kanssa oli kanssani samaa mieltä, se ei sopinut ihan täydellisesti minulle eikä hevoselle. Vielä pienen laukkakierroksen jälkeen olin aivan varma ettei tämä ole valinta, vaikka tamma ihan nätisti tämänkin kanssa kulki.

Prestige Arezzo, 3500 €



Viimeisenä tuli vielä testiin jo hieman tutumpi satula Prestige Versailles New, joka on myös Justiinalla. Justiinalla ratsastaessa on siis tullut tässä satulassa istuttua ja on ollut mielestäni ihan ookoo satula, joten hyvillä mielin kokeilin vielä tätäkin. Hintaa satulalla oli 2500 €.

Selästä käsin tämä satula oli huomattavasti Arezzoa parempi, mutta vähän sellainen mitään sanomaton, Tamma liikkui myös tämä selässä hyvin, ehkä sellainen pieni aavistuksen verran jännittäminen (sekunnin sadasosan) oli kun siirtyi raviin, mutta laukassa taas mentiin tosi nätisti ilman mitään protestia. Ei pukkeja tai poukkoilua, korvat tötteröllä into piukeena ja ihan rentona mentiin. Oli vähän samanlainen istua kuin ensimmäisenä kokeiltu Equiline, joten näiden kahden välille syntyi pienoinen kamppailu.

Prestige Versailles New, 2500 €



Versailleksen jälkeen halusin vielä kerran kokeilla Equilinea ja kyllähän siinä niin kävi että se oli ehdottomasti meille paras. Tuntui tamma ihan eri hevoselta kun mistään ei puristanut ja ahdistanut. Palattiin takaisin studiolle, Atte katsoi vaihtosatulan teki tarjouksen, lyötiin kättä päälle, tein tilinsiirron, köyhdyin huomattavan summan rahaa ja nyt poden hirveää morkkista - aivan turhaan, sillä satula olisi joka tapauksessa pitänyt ostaa ja nyt on ainakin 110 % sopiva satula, jota pystyy melkein miten tahansa muokkaamaan. Ainut pieni "vika" siinä on että pirulauta, se on ruskea, tässähän tulee homma vielä kalliimaksi kun alan vaihtamaan varusteiden väriä! Varusteurheilua, hymp!


Kiitos suuresti Atelle ja HippoSportille!
Sekä tietenkin henkiselle tuelle ja valokuvaajalle Kristiinalle ;)
Nyt on vihdoin sopiva satula, joten ei muuta kun treeniä!


Pst. Lehmä kävi heti tiistaina Karin estevalmennuksessa ja oli muuten HIENO! Tietenkin videolta (joka löytyy täältä) puuttuu ne kaksi hyppyä jossa se korjaisi edellisen virheet niin hyvin että lopetettiin siihen. Kari kehui sitä taas ja sanoi että se ei ole ikinä sen nähnyt tsemppaavan noin. Hyvä tamma!

Kommentit

  1. Mistä siis se valkkavideo löytyy? :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin ollut viimeiset kuukaudet yhtä sopivan satulan metsästystä.. Sopiva löytyi, mutta suureksi harmikseni se on vaalean ruskea! :D Olen juurikin keräillyt mustia varusteita.. Pitää siis vaihtaa väriä, sillä kisoihin en voi mennä eri värisillä varusteilla :D Mutta pääasia on se, että sopiva satula löytyi ja pääsee taas treenaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kamalaa tämä väriongelma haha! Mutta kiitoksia :)

      Poista
  3. Kiva, että teille löytyi satula! Meilläkin käytössä juurikin tuo Equiline ja on ollut tosi hyvä satula, varsinkin istua! :)

    VastaaPoista
  4. Alli näyttää tuossa Equiline-videossa niin tyytyväiseltä ja rennolta. :) Onko tuo Equiline siis myös muokattava?

    Satulanmetsästys on tiettyyn pisteeseen asti hauskaa... Kunnes on maksun aika. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todellakin, maksun aikaan tekee mieli juosta karkuun.. Mieluusti satula kainalossa :D

      On muokattava kaikella tavalla kuten prestigekin! Ja jep, oli ratsastaessakin aivan superrennon oloinen!

      Poista
  5. Harmi ettei tuossa ensimmäisessä satulansovitusvideossa ole kommentteja jätetty kuuluviin, etkö saanut lupaa vai kuinka päädyit tuohon pelkkään musiikkii? Olisi ollut varmasti opettavaista kuulla kommentit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tarkoitus jättää, mutta äänet olivat kameran kautta niin huonot ettei niistä saanut selvää. Koska tarkoitus oli tehdä se täysin musiikitta :)

      Poista
    2. Harmi, ehdin jo nimittäin innostua kattoessani videon alkua missä kuului vielä puhe :D pystyisitköhän koostamaan jonkun yksityiskohtaisemman postauksen aiheesta, itseä ainakin kiinnostaisi?

      Poista
    3. valitettavasti tietoa oli jo niin paljon että niiden suodattaminen postaukseen tuntuu mahdottomalta :(

      Poista
  6. Ompas herkullisen näköinen teidän uusi penkki! :) Mulla kanssa sovittaja totes helmikuussa kun ostettiin satulaa hevosella olevan kallis maku, kun kaikista merkeistä (joita kokeiltiin montaa eriä sekä mallia) Amerigon koulupenkki istui selkään täydellisesti ja kuskikin rakastui siihen ensisilmäyksellä... Hintalappu 3500€ ja morkkis oli jäätävä sillon hetken, mutta jälkikäteen ei ole kyllä pätkääkään harmittanut että panostin siihen että nyt on sekä hepalla että ratsastajalla kiva treenata kun on hyvä satula alla :) http://faniunelma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin aluks jäätävä morkkis! Onneks jokaisella ratsastuskerralla huomaa että koska se satula on niin kiva, ei se todellakaan ollut huono hankinta.. Onneksi teillekin löytyi sopiva satula! :)

      Poista
  7. Voivoi mikä penkki! Mutta kuule ei Senni sen satulan väri vaikuta niin paljoa kun nythän tuntuu olevan ihan muotia olla sellainen vaaleanruskea satula :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyh, finnderbyssä kiinnitin todellakin asiaan huomiota, ihan kamalan näköisiä pakko sanoa näin rehellisesti :D

      Poista
  8. Mustat varusteet onkin tylsiä! Ruskeat, etenkin konjakinväriset ovat mielestäni jotenkin laadukkaan ja arvokkaan näköisiä :D Allille sopisikin hyvin tuo tummaruskea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mustat ovat mielestäni kaikista siisteimmät, tosin pakko myöntää sekin että ruskea on ehkä tammalle vielä parempi väri.. Mutta kun konjakista puhutaan.. En voi ymmärtää miten se näyttää laadukkaalta haha :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan