21. kesäkuuta 2015

Mutta mitä sitten jos...?

Se on pelkkää hevosenomistajan hysteriaa..


Parhaimmillaan hevosen omistaminen on sitä, että voi hypätä hevosen selkään ja antaa vaan mennä. Tehdä sitä mitä sillä hetkellä eniten huvittaa. Lähteä ihan vaan köpöttelemään metsään tai päästellä maastossa niin kovaa että vesi valuu silmistä. Joskus on sellainen todella täsmällinen olo, jolloin haluaa hinkata viimeisenkin koulukiemuran täydelliseksi tai joskus haluaa kokeilla miten kivasti puomitkin sujuvat. Sitä se on parhaimmillaan, tekemistä oman mielen ja hevosen mielen mukaan.

Sitten aina päähän tulee se mitä jos. Mitä jos laukatessa siinä pehmeällä hiekkatiellä astuukin hevonen routakuoppaan ja poikkaiseen jalkansa? Mitä jos tippuu kyydistä hevonen villiintyy ja sotkeutuu ohjiinsa tai juoksee auton alle? Mitä jos, mitä jos, mitä jos... 

Tuntuu edes hassulta sanoa sitä ääneen koska en ole oikeastaan koskaan ollut niin hysteerinen että jossittelisin itselleni. On hevoset muutaman kerran astuneet routakuoppaan, onneksi vauhdissa käynti. On tiputtu maastossa kuin kentälläkin, käyty muutaman kerran jopa ojan puolella. Enkä ole koskaan alkanut pohtimaan sen enempää mitä josseja.

Mutta tuntuu että Alli on vähän muuttanut kaikkea. Ostaessani Allia mietin että tämä on huikean hieno mahdollisuus; kaksi hevosta, aina tupla mahdollisuudet. Kun kuitenkaan mikään ei ole mennyt niin. Tamma on ollut tämän minulla olo ajan niin paljon sairaslomalla, että kokoajan vain mietin mitä uskallan tehdä ja mitä en uskalla tehdä. Se heijastuu oikein ikävästi myös Pyryyn, sillä en uskalla ottaa nyt senkään kohdalla mitään riskiä, sillä se on tällä hetkellä ainut pieni pala sitä kisamaailmaa mistä minä pidän.

Älkääkä käsittäkö väärin. Meille hevoset ovat kuin perheenjäseniä ja vaikka ne talvella klipataan ja loimitetaan ja välillä ylihyysätäänkin, kyllä ne saavat olla myös hevosia. Tarhaavat isossa tarhassa laumassa, pääsevät kesäisin laitumelle ja mitä muuta nyt onkaan. Tosin tänä kesänä laitumelle meno on vain venynyt ja venynyt. Ja nyt minua pelottaa.


Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, tällä hetkellä pelkään päästä hevosia laitumelle. Mitä jos ne innostuvat laitumella ja liukastuvat? Molla on kuitenkin toipilas, Alli juuri palannut hyvällä vauhdilla saikulta ja Pyryllä edessä isoja kisoja. Päässäni mietin että olenko vain niin pirun itsekäs että asetan jopa Pyryn kisat sen laidunkesän edelle?! Kokoajan on joku vialla, sataa, laidun on märkä, laidun on kesken, ei ehdi, kaikki tökkii. Mutta onko se sittenkin vain omassa päässä joku pieni itsekäs ääni joka haluaa kääriä hevoset pumpuliin ja panssareihin ja kieltää niiltä kaikki kiva? Ei, en tahdo olla sellainen!

Kaverini totesi että kuulostan ihan kouluratsastajalta. Eikä millään pahalla kouluratsastajia kohtaan, en usko että he ovat yhtään sen vähempää eläinrakkaita kuin minäkään, mutta kyllähän se tiedätte millainen kuva kouluratsastajista luodaan? Pumpuliponeineen ja kaikkineen. Nyt on kuitenkin pakko tehdä se päätös. Pakko niiden on päästä viettämään kesälomaansa! Pääsevät sitten huomenna laitumelle. Porukassa. Suojien kanssa. Ehkei kuitenkaan hokkeja. Mutta bootsit varmasti. Ja jotain muita jalkasuojia.. Kuplamuovia? Teräshaarniska?

Sanokaa nyt arvon lukijat, enhän ole yksin ongelmani kanssa, enhän?

24 kommenttia:

  1. Et ole yksin et!

    Allekirjoittaneen hevonen on viimeiset seitsemän kesää ollut rajoittamatta laumassa laitumella, yötä päivää. Ikinä ei ole mitään tapahtunut, mutta tänä vuonna herra sai suojat jalkaansa ensimmäisinä päivinä. Suojitus tuli jotenkin automaattisesti, kai sitä on jo nähnyt ja kuullut tarpeeksi kavereiden hevosten loukkaantumisista.
    Nyt sattui meidänkin kohdalle vähän huonoakin tuuria ja hevonen ei ole liikkunut normaalisti. Syynä on todennäköisesti liukastuminen ja pari tuulista laidunyötä. Aiempaan verrattuna tuntuu tämä nykyinen hyysääminen loimien kanssa järjettömältä, mutta saa kyllä jatkaa laiduntamista. Sillä erotuksella, että nyt sitten täällä päässä mietitään jatkuvasti että miten siellä pellossa pärjäillään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä juuri itselläkin, niin paljon nyt viime aikoina kuullut että laitumella on sattunut ja tapahtunut.. Onneksi lopulta laitumelle lasku onnistui ilman riehumisia! :) Toivottavasti teilläkin asiat sutviintuu vielä positiivisen puolelle!

      Poista
  2. Et todellakaan ole yksin. Silti tuo meidän kouluratsu on tuolla pellossa kaverin kanssa. Kolme viikkoa ehtivät olla ja nyt parannellaan syvää jalkahaavaa. Mihin se on tuon telonut ei mitään tietoa mutta ratsastamaan sillä ei pääse ennen kuin umpeutuu eli todennäköisesti kisakausi startataan elokuun puolessa välissä. Harmittihan tuo vietävästi mutta onnellinen se on tuolla pellossa kaverin kanssa. Kisataan sitten myöhemmin tai jos ei tänä vuonna niin ensi vuonna.
    Olen kuullut sellaisin jutun jonka mukaan pitää olla 7 kisaheppaa niin että varmasti pääsee kisaamaan joka kaudella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kun tietää kuitenkin miten paljon ne siellä laitumella nauttivat, ei sitä kieltääkään niiltä oikein salli.. Toivotaan että teilläkin pääsee kisakausi starttaamaan vielä :)

      Poista
  3. Mä olen tullut siihen tulokseen, ettei mun kouluheppa pääse laitumelle (eikä edes ruohotarhaan) niin kauan kun se mulla on kisakäytössä. Loukkaantumisriski on niin suuri. Alkukesästä se oli 3x ruohotarhassa; yhdellä kertaa lähti kenkä ja toisella kertaa sai se niin voimakkaan allergiareaktion jostain, että jouduin antamaan sille kortisonia lihakseen, jonkatakia kahdet kilpailut meni ohi suun. Suomessa sekä kisa, että laidunkausi on niin lyhyt, että en ole valmis ottamaan riskejä. Voitte kutsua mua ylihysteeriseksi, mutta opiskelijabudjetilla hevosen pito, treenaaminen ja tavoitteellinen kilpaileminen ei jätä kamalasti enää varaa "ylimääräisille" eläinlääkärikuluille. Mutta tämä onkin ainoa asia missä olen ylihysteerinen, muuten me touhutaan ihan kaikkea. Ja hevonen pääsee päivittäin ruoholle narun päässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on kyllä. Varman päälle pelaamista :)

      Poista
  4. Kyllä se harmittaa, jos hevonen rikkoutuu. Mutta, jos se on rikkoutuakseen, se rikkoo itsensä vaikka tarhassa tai karsinassa.

    Omat hevoset ovat toukokuun puolesta välistä olleet laitumella, kaikki saman aidan sisällä. Niin onnellisia ja iloisia ovat, että jos menee rikki, niin ainakin rikkoutuivat iloisena ja onnellisena. Meidän ihmisten tehtävä on hoitaa hevosia hyvin. Toisen mielestä se hyvä hoito on ihmisen itsekkyys kisaamiseen - kieltää hevoselta sen luontainen tarve ja elämän onnellisuus. Toinen antaa hevoselle sen, mitä se tarvitsee, silläkin uhalla että omasta tarpeesta voi joutua luopumaan. (kuten voi itsekkäämminkin ajattelija) ihan Yhtälailla.

    Laiduntamista vaan on helpompi syyttää rikkoutumisen vuoksi, kuin sitä tarha/karsina elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä hevoset tarhaavat aina laumassa, joten sen puolesta en epäile. Enemmän aina pelottaa se mitä jos se juoksee ja rikkoo itsensä liukastumalla.. On niitä hevosia omalla kohdalla ennenkin mennyt rikki juuri liukastumisten takia, mutta tottahan se on, että jos sattuu niin sitten on sattuakseen. Ei meilläkään pumpuliin hevosia kääritä vaikka oma mieli onkin pelokas :)

      Poista
  5. Huh miten sitä voikaan samaistua. Oma ollut saikulla syystä jos toisesta ja kun vihdoin sain sen käyttöön aloin miettimään laitumelle viemistä. Kyseessä kuitenkin tavallista arvokkaampi hevonen ja riskit tuntuivat valtavilta. Mietin jatkuvasti, että mitä jos. Päätin kuitenkin olla hyvä omistaja ja tarjota hevoselle edes lyhyen kesäloman.

    Joka kerta kun olen hevosen nähnyt laitumella kaverinsa kanssa tiedän tehneeni oikean päätöksen. Hevosesta oikein huokuu onnellisuus. Ei sitä edes tämmöinen kouluratsastaja pysty hevoseltaan kieltämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä jokainen sana! allekirjoitan :)

      Poista
  6. Senni sitä kutsutaan vanhenemiseksi :D Sitä se on ainakin omalla kohdalla. Sitten jos/kun saat ensimmäisen lapsen niin elämä on pelkkää "mitäjossia". Omat mitäjossit liittyy omaan loukkaantumiseen, kun ei omaa hevostakaan nyt ole. Olen todella varovainen kaiken suhteen, maastoon lähtiessä jo käyn läpi kaikki mahdolliset asiat mitä voi sattua ja mietin valmiiksi miten niissä tilanteissa toimin. Pitkän hyppytauon jälkeen laukkapuomeillakin saatan ajatella, että mitä jos hevonen kompastuu. Mun mitäjossittelu meni niin pitkälle yhdessä kohtaa että pidin melkein vuoden taukoa hevosista. Nyt on vähän helpompaa, vaikka vieläkin jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, ehkä se tosiaan on juuri sitä :D

      Poista
  7. No et ole yksin tämän ongelman kanssa. Oma hevonen on kolme vuotta peräkkäin laitumella loukannut itsensä niin että enää en laita, valitettavasti. Syksy & talvi kuntoutettu ja keväällä taas kunnossa ja kesällä taas loukannut itsensä että nyt minulle riitti. Kyllä hevonen saa syödä vihreetä niin paljon kun napa kestää ja on tarhassa ulkona koko päivän mutta sinne laitumelle laumassa en laita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää kyllä :/ Toivottavasti heppa pysyy tämän kesän kunnossa! :)

      Poista
  8. no vähän sama juttu paitsi ettei ole joutunut miettimään turhaan mitä jos...Ensin hevosella aukesi polvi oli auki pari kk eikä meinannut parantua..sai antibioottia yms sitten oli vatsahaavaa joka ei meinannut edes gastroguardilla parantua...satulaongelmia ja nyt 17v hevonen jolla ei ikinä ole ollut seisookin laitumen seurauksena kaviokuumeessa...ja siedätetty oli kyllä riittävästi...mutta kylmät yöt niin sokeripitoisuus liian korkea...Nyt sitten mietin mitä jos se ei parane, mitä jos ei tule enää käyttökuntoon tai pysty edes elämään mitä jos....

    Eli jokainenhan näitä varmaan miettii..toinen miettii mitä jos tulee kaviokuume ja toinen paraneeko hevonen siitä, on se vaan helpoa omistaa hevonen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on sitä jokaisen hevosenomistajan jossittelua.. Toivottavasti heppa paranee hyvin! :)

      Poista
  9. Tuttua tunnetta. Mutta tein kompromissin, hevoset ovat yksin laitumella. Pääsevät rapsuttamaan toisiaan aita välissä halutessaan. Mutta kieltämättä pientä paniikkia kun aina vaan märkää ja liukasta, välillä juoksevat häntä suorana...
    Yöksi tulevat kyllä talliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa aika hyvältä kompromissilta, pääsevät nauttimaan kuitenkin kesästä! :)

      Poista
  10. Jep. Ja sitten, kun niitä ongelmia tulee niin niitä alkaa kasaantumaan. Nimimerkillä kuukausi sitten tallissa oli vielä neljä tervettä hevosta, nyt yksi. Erään omistajan ponille tuli kaviokuume, yhdelle jalkavaivaa ja toinen potkaisi kentällä omaa jalkaansa. Ja arvatkaa oliko juuri se kerta, kun ei ollut suojia jalassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi auts.. Tuon on kyllä tuttua ettei ne ongelmat ikinä tule yksin.. Tsemppiä teille! :)

      Poista
  11. Kyllä vaan. Oma hevonen on laitumella, sinne se kesällä kuuluu, mutta joka päivä vähän pelottaa hakea se sieltä, että jos... Tähän mennessä selvitty ilman mitään naarmuja, siltä tihrustan jalat huolellisesti läpi joka kerta ja haron kaikki paikat. Hulluahan tämä koko hevostouhu on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, totta, vähän hullua tämä kyllä tosiaan on :D Tsemppiä loppukesään, toivottavasti pysyvät kunnossa ;)

      Poista
  12. En ole pelännyt kisahevoseni puolesta. Se saa elää normaalia, hyvää hevosen elämää laumassa ja laitumella. En ratsasta maastossa peläten ja murehtien, me mennään ja tehdään. Kaikenlaista on sattunutkin, mutta ei mitään vakavaa. Ei minulle eikä hevoselle, vaikka nurin on menty ja tiputtukin. Maastoseuraksi meille ei lähde kukaan, sillä mitä jännempi ja vaikeampi pätkä, sen hauskempaa mulla. Hevonen on oppinut itsekin tarkaksi ja hyvin tasapainoiseksi, nykyään kääntyy vaikka pennin päällä. Varmajalkainen kuin mikä! Syytän hevosen hyvästä fysiikasta pelottomuuttani ja sitä, että mennään ja tehdään. Ylityperyyksiä en tee, mutta pelkäämään en ala. Hevonen saa myös itse miettiä, miten jalkansa asettaa ja katsoa paremman kohdan. Tosin hevosen itseluottamus on lisääntynyt niin paljon, että kuskin on jo välillä pakko puuttua reittisuunnitteluun.. :)

    Jos hevoseni katkaisee jalkansa tai loukkaantuu, niin sitten se loukkaantuu. Ei mahda mitään. En ole hankkinut niin kallista hevosta vaan rakentanut sen itse, joten en koe rahallisen menetyksen olevan pelkäämisen arvoista. Ei pidä hankkia hevosta, jonka ei ole varaa antaa elää. Itse tosin uskon, että hevoseni on säilynyt niin terveenä juurikin siitä syystä, että se on aina saanut harjoittaa fysiikkaansa. Hyvä tasapaino ja lihaskunto auttaa paljon, hevostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin hevoset tarhaavat kesät talvet laumassa ja elävät mahdollisimman "naturellina" ja toivon mukaan hevosystävällisesti. Silti joskus tekisi mieli varoa ja kääriä ne pumpiliin - ei pelkästään sen takia että olisi rahallinen menetys, vaan enemminkin ne ovat niin suuria ystäviä ja persoonia, ettei niitä halua menettää elämästään. Sille jos jotain sattuu ei mitään voi, on sitten tullakseen jos tulee :)

      Poista