1. joulukuuta 2015

Kiitos, kun olit totta hetken

"jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut"


"ohikulkijat luulee
minun seinille puhuvan
tyhjyyteen he sanovat mun kuulee
sua aina rakastan"


"tahdon susta kiinni pitää
vaikken sua oikeasti enää nää"


"en tahdo irtikään päästää
taas ilmestyt vierellein
on pakko itseään säästää
sen velkaa sulle jäin"

Ihminen on omituinen olento. Otamme huomaan upeita, ihania, rakastettavia eläimiä, elämme niiden kanssa ja tunnemme miljoonia eritunteita rakkaudesta huoleen, iloon ja siitä aina lopulta murskaavan suureen suruun. Joulukuun ensimmäinen päivä valkeni sateisena ja päättyi mustana. Vaikka Melle-koira oli jo 13-vuotias, vitsailin aina miten se elää vielä ainakin kymmenen vuotta. Se oli edelleen kun se pieni pentu joka 13 vuotta sitten saapui meille. Se vielä viikko sitten leikki pihalla kanssani ja nyt se on poissa. Ihan yhtäkkiä, aivan varoittamatta. Sitä kuvittelee että aikaa on ikuisuuksiin kunnes se loppuu. Piti olla vielä monta vuotta edessä, mutta se päättyikin tänä harmaana joulukuun päivänä.

Eläimen ottaminen on täyttä iloa, mutta se kun pidät sitä sylissäsi viimeistä kertaa, kun istut eläinlääkärin odotusaulassa ja tiedät mitä on edessä. Väsynyt koira sylissäsi. Tiedät että on aika, vaikka se tulikin yllättäen, tiedät ettei tästä ole paluuta. Kun tunnen sen pehmeän karvan käsissäni ja painan pääni sen valkoisen kaulukseen kiinni en voi olla itkemättä. En, vaikka kuinka yritän olla vahva. Tuttu eläinlääkäri ottaa meidät vastaan, sanoo lohduttavia sanoja, kertoo että teemme (jälleen) oikean ratkaisun. Paras ystävä ei saa kärsiä. 

En tiedä voiko eläimen lopettamista sanoa kauniiksi, mutta se oli tavallaan kaunista. Kun laskin Mellen pöydälle, se jäi siihen väsyneenä. Miten se voi muutamissa tunneissa mennä niin huonoon kuntoon. Eilen se tuli häntä heiluen vastaan autolle ja nyt se oli siinä, aivan käsieni vieressä väsyneenä, kaikkensa antaneena. Silitin sitä ja sanoin ettei sillä ole mitään hätää. Kyllä se sen tiesi, tiesi tulleensa elämänsä päähän. Silitin sitä koko ajan kun elänlääkäri antoi viimeisen piikin. Se näytti aivan nukkuvalta, pisti silmät kiinni ja makasi siinä rauhallisesti. Ikuisesti.

"olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut"


 
 "oot valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan"


"ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa"


"kiitos, kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se olis kuvitelmaa"


Kiitos kaikesta Melle
Pajukola Caramelle Faust
* 22.09.2002 - † 01.12.2015

13 kommenttia:

  1. Kamalaa, syvimmät osanottoni. :( aamubussissa tuli muutama kyynel esiin... Olin itse todella lähellä tätä tilannetta kun meidän kissa sairastui vakavasti muutama kk sitten. Mutta luojan kiitos saimme lisäaikaa, kissa taisteli ja toipui ja voi nyt hyvin. Kyllä siinä tuli kuitenkin itkettyä silmät päästä monta päivää kun pelotti. Rakkaan koiran menetin viisi vuotta sitten sen ollessa 15,5-vuotias - se oli ollut meillä lähes koko mun elämän ajan. Sikäli helppo poismeno että Tassu oli nukkunut ikiuneen yön aikana...
    Tsemppiä, haleja ja jaksamisia <3 on ne karvaiset niin rakkaita.

    VastaaPoista
  2. Sehän tässä eläinten omistamisessa on kamalinta, luopua rakkaistaan. Toivon että omieni kanssa on vielä vuosia jäljellä. Loppuun asti aion olla kuitenkin mukana.

    VastaaPoista
  3. "Koirat eivät kuole koskaan. Ne eivät osaa. Ne väsyvät ja tulevat hyvin vanhoiksi, mutta kuolevat? Eivät ne osaa. Jos ne aikoisivat kuolla, eivät ne haluaisi jatkuvasti kävelylle. Ja vaikka niiden lenkki olisi vain yksi askel, kunnes kipu pakottaisi pysähtymään, ne haluavat lenkille silti. Koska kävelyllä on kaikki, mitä ne kaipaavat: hajuja, kenties mädäntynyt kananluu, toisten koirien jälkiä - ja sinä. Koska se, että ne saavat kävellä siinä, rinnallasi, tekee niiden elämästä täydellistä. Ja täydelliseen elämään ei mahdu kuolemaa.
    Kun sinä luulet, että koirasi on kuollut, olet väärässä. Koirasi vain nukkuu, sinun rinnassasi, sydämesi vieressä. Ja kun se on nukahtanut sinne, sinua itkettää koko ajan. Miksikö? Koska koirasi heiluttaa häntäänsä rinnassasi. Ja se sattuu. Tottakai se sattuu, kun häntä heiluu siellä, rintasi sisällä. Ja se heiluu usein, koska se heiluu aina, kun koira herää. Se haluaa kiittää sinua. "Kiitos, että annoit minulle lämpimän paikan, jossa nukkua, aivan sydämesi vieressä."

    Ajan myötä häntä heiluu yhä harvemmin. Koirasi saattaa olla väsynyt, onhan se ollut kiltti koira koko ikänsä. Se on ollut kiltti, ja sinä ja se tiedätte sen molemmat. Se on ollut kiltti silloinkin, kun sen luihin on sattunut niin paljon, että se kaatuu kävellessään ja silloinkin, kun se ei haluaisi lähteä pissalle kaatosateeseen. Se on ollut kiltti koira.

    Ajan myötä häntä siis heiluu yhä harvemmin, mutta älä hetkeäkään luule, että koirasi on kuollut. Se heiluttaa taas häntäänsä - yleensä kun sitä vähiten odotat. Sillä sellaisiahan koirat ovat.
    Olen oikeastaan pahoillani jokaisen sellaisen puolesta, jonka sydämen vieressä yksikään koira ei nuku. Te olette jääneet paitsi niin paljosta."

    VastaaPoista
  4. Voih,niin kauniisti kirjoitettu.. <3 syvimmät osanottoni

    VastaaPoista
  5. Kaunis teksti </3
    Osanotot ja voimia!

    VastaaPoista
  6. Nyt sait kyllä kyynelkanavat aukeamaan ja ihan kunnolla. Todella suuret osanotot ja voimia!

    VastaaPoista
  7. Kaunis teksti ja kuvat! Osanottoni!

    VastaaPoista
  8. Kauniisti kirjoitettu ja ihania kuvia, kyyneleet sai postaus silmiin. Osanotot ja paljon voimia! ❤️

    VastaaPoista
  9. Otan osaa teidän suruun kaikesta sydämestäni <3
    3kk sitten vein oman koiralapseni viimeisen kerran eläinlääkärille ja edelleen itken harva se päivä. Kossun (ja meidän) elämään tuli suuri muutos mitä Kossu ei kestänyt. 11 vuotta asiat oli ollu samalla lailla, ymmärtäähän sen että muutokseen ei pysty sopeutua ..
    En voi kuin itkeä kun muistan miten tyytyvöisen oloinen Kossu oli viimeisellä automatkalla, niinku se ois tienny että nyt kaikki huoli on ohi. Se kun tunsin että Kossu ei enää hengitä ja kaikki oli ohi. Ei sanat riitä kuvailla sitä kaikkea ...
    Kukaan ei ehkä usko mutta sen tuntee kun sielu lähtee jatkamaan matkaa. Tai mikä onkaan. En minäkään uskonu ennenku nyt. Yhtäkkiä vain tunsin että Kossu ei ole enää siinä. Se oli vain kylmä kova kuori.
    Kossu tuhkattiin ja pahinta oli lähteä huoneesta ja jättää Kossu siohen pöydälle. Monta kertaa palasin takaisin ja itkin itkin itkin.. Ja halasin Kossua ja kerroin kuinka rakas se mulle on.
    En tiedä koska tämä suru helpottaa ..
    Itken nytkin kun kirjotan tätä..

    Osanottoni ja voimia koko perheelle <3 Muuta en voi toivottaa..

    VastaaPoista
  10. Kauniita sanoja rakkaalle perheenjäsenelle. Nieleskelen täällä kirjaston koneella kyyneleitä - mutta olkoon, saavat ne kyyneleet tulla, siten kunnioitan
    Mellen muistoa.

    Otan osaa suruunne.

    Lämmin halaus,
    Maarit L.

    VastaaPoista
  11. Osanottoni. Kaunis kirjoitus rakkaalle.
    Jaksamista.

    T: Milla

    VastaaPoista