Siirry pääsisältöön

Ihana syksy, Ihana sänkkäri

Syksyn tulon tietää siitä, kun on pakko pukea toppaliivi päälle, hirvikärpäset hyppii niskaan metsässä ja pellot on puitu. Ja peltojen puimisen jälkeenhän alkaa vuoden paras peltokausi: sänkkärikausi!

 Ihanat sänkkärikuvat kuvannut Pilvi Vähämäki. Kuvat kuvattu 9.9.

Kotona ollaan sen verran onnellisessa asemassa, että täällä on ainakin peltoa ja mukavia naapureita jotka antavat niillä ratsastaa. Sänkipeltokausi avattiinkin jo 9.9. jolloin kaikki hevoset pääsivät ensimmäistä kertaa sänkipellolle (poislukien Alli). Odotin jonkinlaista innostumista, mutta kaikki käyttäytyivät erittäin mallikkaasti.
Ensimmäisellä sänkkärillä Pyry ei ole tuntunut ihan niin hyvältä kuin normaalisti. Pelto oli hieman pehmeä ja paikoitelleen sen verran upottava, että se oli hieman hidas ja haluton. Sen takia keskityin siellä vaan hömpöttelyyn ja annoin sen mennä omaan tahtiin. Kun sitten päästiin toiselle tutummalle pellolle, alkoi Pyrystäkin pikkuhiljaa löytyä vauhtia. Eilen viimeisen kerran kävin pellolla ja silloin sitä vauhtia tosiaan piisasikin, niin paljon että välillä jarrut meinasi olla hukassa. 

Ei sitä ole ihan kaikilta peltokerroilta ongelmitta vältytty. Äiti ja Elsa olivat kärryilemässä pellolla viime perjantaina Mollan ja Miinan kanssa. Molla oli sitten ollut hiukan innoissaan ja äiti oli kääntänyt normaalin vasemman sijaan oikealle ja osunut samalla monttuun. Yhdistettynä hieman hätäiseen käännökseen ja monttuun äiti oli sitten tulla kupsahtanut kärryistä. Ja tietenkin tuollainen puolivammainen sitten satutti itsensä vielä pahemmin. Eikä ole vielä käynyt lääkärissä, mutta onhan sieltä jotain mennyt. Näkee sitten kun lääkäriin asti pääsee.

Näissä kuvissa Äiti vielä meni Mollalla kun tälläistä pientä äksidenttiä ei ollut käynyt. Mutta nautitaan nyt näistä puttejen peltorallittelukuvista ja julkaisen sitten Miinan kuulumisia vielä erillisessä postauksessa ;)













Ikimuistoisia sänkkärihetkiä kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov