Siirry pääsisältöön

#pikkupylly #isopylly #vanhapylly

Kun tässä olen viimeisimmän viikon viettänyt porukoilla ja nukkunut jälleen jo useampiakin vuosia tutuksi tulleessa kesähuoneessa, kaivoin samalla hurmioituneena viime kesäisen Kisamatkalla Championin tavaroita. Sieltä löytyi jo hetkeksi unohtunut lahjakortti, joka oli tarkoitus arpoa Kisamatkalla Kiihdytysajojen veikkauksen tehneiden kesken, mutta kun koko ohjelma peruuntui, ei tämäkään lahjakortti ikinä päässyt käyttöön. Mikä sitä sitten turhaan hyvää lahjakorttia hukkaamaan, pistetään kaikki kiva jakoon vaan!

Koska arvonnoissakin ehkä parasta on se, että siinä on joku blogiin liittyvä pointti, pidetään se nytkin niin. Olen tällä viikolla ajanut kolmella eri karvatakapuolella; Miinalla, Herkulla ja Mollalla. Tästä innostuneena esitän teille yhden pienen kiperän kysymyksen. Alla informatiiviä arvonnasta:
  • Viimeinen osallistumispäivä on tiistaina 27.09.2016
  • Palkinto arvotaan kaikkien vastanneiden kesken, palkintona 30 € lahjakortti Hööksiin.
  • Osallistuaksesi arvontaan sinun tulee laittaa kuvassa näkyvät hevoset (Miina, Herkku, Molla) järjestykseen sen perusteella, kenellä on mukavin ajaa (ensimmäinen mukavin jne..). Tästä olisi myös hauska kuulla perusteluja, vaikka aivan tuulesta temmattuja! Mielikuvistusta ystävät! ;) 
  • Liitä mukaan myös toimiva sähköpostiosoitteesi, että saan sinuun yhteyttä jos tai kun voitto osuu kohdallesi
Onnea kaikille tasapuolisesti arvontaan!
Innolla odottelen mielikuvituksellisia perusteluita :)

Kommentit

  1. Tämä onkin kiva idea! Itse mietin, että Mollalla olisi varmasti kivointa ajaa. Se on vanha ja osaava, ja hevosella on tasaisempaa ajaa kuin shettiksellä. Miina tuleekin sitten kirkkaana kakkosena. Herkun kanssa omasta mielestäni ei olisi välttämättä niin mukavaa ajella kuin kahdella edellisellä, sillä se on niin nuori ja itse olen ainakin vielä kokematon ohjastaja :)
    roosa.orkki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. Laittaisin järjestykseen 1)isopylly, 2)pikkupylly ja 3)vanhapylly. Ihan vaan mututuntumalla!

    VastaaPoista
  3. 1. Herkku: nuori ja vauhdikas ravurin alku jolla sopivasti vauhtia kiltti
    2. Molla: tottunut kärrylenkkeilijä varma menijä tasainen ajo heppa
    3. Miina: pieni kipittäjä pilkettä silmässä koskaan ei tiedä minne päästään.
    nighthorse01@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Heittäisin järjestykseksi
    1) Molla: varsin kokenut ja mukava mummeli, joka osaa homman ja kuski voi nauttia kyydistä syksyn ruskaa rauhassa ihaillen
    2) Herkku: nuori ja vauhdikas, jonka kanssa saa olla tarkkana, mutta onnistumiset ovat sitäkin suurempaa herkkua ja onhan se varsin selväpäinen ja kiltti nuorukainen
    3) Miina: poni on aina poni, sille päälle sattuessa itsepäinen ja kekseliäs ;) hauska ajeltava, kun tähdet kohdallaan
    anni.jauhiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  5. 1. Herkku, sillä on ajettu pienestä pitäen ja ae lienee siinä jo melkoinen konkari :) Reipas tahti olisi plussaa ja ravivauhtiakin riittäisi varmasti. Lenkki menisi joutuisasti.
    2. Molla, syystä että se etenisi nopeammin kuin...
    3. Miina, joka olisi hitain etenemisvaihtoehto, mun mielestä poneilla on aina ollut vähän tylsää ajella kun ovat sen verran hitaita :)
    makitalo.laura@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mun järjestys olisi:
    1) Pikkupylly
    2) Vanhapylly
    3) Isopylly
    henni@hazydazy.net

    VastaaPoista
  7. Ihan mututuntumalta heitetty arvaus:
    1 Miina, 2 Herkku, 3 Molla
    paikkanitiedan@gmail.com

    VastaaPoista
  8. 1. Herkku 2. Molla 3. Miina
    Kiija.leskinen@gmail.com

    VastaaPoista
  9. 1. Herkku, koska ravuri on aina ravuri ja itse raveihin hurahtaneena mikään ei ole mukavampaa, kuin ajaa mukavalla ravivarsalla :)
    2. Miina, koska pikku-shetut on aina niin hauskoja ajaa, kun tepsuttelevat menemään <3
    3. Molla vanhana ja viisaana osaa ajohommat vaikka unissaan, jolloin pääsee täysin rinnoin nautiskelemaan maisemista ja tasaisesta kavion kopseesta :)

    wallinheidi@gmail.com

    VastaaPoista
  10. 1. Molla - Hyvän mielen humputtelua, varma ja tasainen kärryttelijä :)
    2. Herkku - Ehtii unohtaa huolet, kun nauttii vauhdin hurmasta
    3. Miina - Pieni ja ponimaisen tikittävä, perillä ollaan hitaasti (jos ollaan :D)

    essi.ahonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. 1.Molla
    2.Miina
    3.Herkku

    janina_elisabeth@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. 1. Herkku - nuori, vauhdikas ja yllätyksiä täynnä
    2. Molla - vanha konkari, hyvän mielen hevonen
    3. Miina - pikkuinen kipittäjä, mutta myöskin yllätyksiä täynnä
    iida.haa@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Nyt menee kyllä ihan veikkauksella, ei kyllä hajuakaan! Mutta hauska idea! :D

    1. Molla - Vanha ajokonkari jo.
    2. Herkku - Nuoresta iästä huolimatta ilmeisen fiksu kaveri :)
    3. Miina - Pieni poni, suuri ego - ponit osaa yllättää niin hyvässä kuin pahassakin ;)

    kennelemmetfox@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Onpa hauska idea! Olisi kiva jos itsekin oman mielipiteesi aiheesta jonnekin laittaisit, vaikka oman postauksen.

    1. Miina - itse tykkään eniten ajaa shettiksillä. Jotenkin se pieni askel, pieni koko ja kaikki on vaan mukavaa. Kääntyykin helposti vaikka keskellä tietä. Ja vauhti on juuri sopiva, että pystyy koira jolkottamaan vierellä.
    2. Molla - vaikuttaa tottuneelta kaverilta, jonka kanssa uskaltaisi lähteä vaikka vähän erikoisempiinkin paikkoihin
    3. Herkku - Nuorten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, ja Herkku vaikuttaisi jossain tilanteissa ehkä vähän kurittomalta.

    julia.kinnunen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Olipas hankala, mutta laitetaan sen perusteella miten itse oon saanut käsityksen. :D

    1.) Molla - tasainen ja rauhallinen, mutta löytyy vauhtiakin.
    2.) Herkku - löytyy oma moottori, saattaa kuitenkin olla arvaamaton nuoren ikänsä takia, vaikka onkin älyttömän fiksu.
    3.) Miina - Noh, mitä tähän sanoa.. poni. :D

    Toisaalta saattaisin pistää ihan eri järjestykseen. :D Ajamisesta en itse paljoa mitään tiedä, joten teki tästä myös siksi hankalan vastata, mutta tuossa nyt joku veikkaus, voi olla, että hevosetkin ihan erilaisia (ajaa) mitä tuossa kuvailin. :p

    milja.husu@gmail.com

    VastaaPoista
  16. 1. Vanhapylly
    2. isopylly
    3. pikkupylly

    annikakiikala@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ykköseksi laittaisin mollan; ikää ja kokemusta löytyy, rauhallinen ja toimiva.
    Toiseksi tulisi herkku; nuori lupaava juoksijan alku, löytyy oma moottori.
    Kolmanneksi miina; pikkuponin pikkujalat, ei muuta :D
    jankka.jokinen@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Ekana Molla. Koska rento lenkki varmalla vanhemmalla hevosella varmasti olisi mukava :)
    Tokana Herkku. Oma kolmevee löytyy kotoa ja Herkku kuulostaa yhtä fiksulta tapaukselta :)
    Kolmantena pieni Miina. Ehkä hieman hidasta kyytiä, mutta toisaalta voisi ottaa vaikka muksut mukaan :)

    anniwigren@yahoo.com

    VastaaPoista
  19. Hauska kilpailu! :D
    Mää laitan Miinan ykköseksi, koska oot monesti kehunu kuinka hän on niin pieni ja tomera ja reipas :)
    Herkku tulee kakkosena, koska hänestäkin olet monesti kehunu kuin fiksu nuorukainen hän on :)
    Molla kolmanneksi, koska konkarina varmasti osaa ja tietää kaiken. Osaa varmasti järjestää myös äksöniä mutta verrattuna junioreihin, juniorit antaa varmaan enemmän aihetta hymyyn (toi on kyllä niin dorkasti ilmaistu mut en keksi parempaakaan!) koska he sit aina yllättää kuin hienoja ja fiksuja ovat nuoresta iästään huolimatta :)

    VastaaPoista
  20. 1. Herkku, koska nuoret vaan on aina niin mukavia. Niitä on kiva opettaa ja näyttää uusia asioita, kun yleensä junnuhepat yllättävät vain positiivisesti.
    2. Miina, ehkä siksi, että noiden singereiden kyydissä ei vaan voi olla nauramatta sille menolle. :D
    3. Molla, vanha ja viisas ruutimummo ei varmasti ole huono sekään, uskoisin olevan melko tarmokas ajettava.

    vaapun@gmail.com

    VastaaPoista
  21. 1. Molla - tuttu ja turvallinen :)
    2. Herkku - vauhtia ja vaarallisia tilanteita ;)
    3. Miina - minivoimaa :)
    annaroosa.saarti@gmail.com

    VastaaPoista
  22. 1. Veikkaisinpa että Molla on se mukavin, sillä on kuitenkin kokemusta ja varmasti voi mennä sen kanssa melko huoletta :)
    2. Toisena varmaan Miina, koska hei, pikkuponeilla ajaminen on superhauskaa! Toiselle sijalle vain siksi, että ponin mieli ja lyhyet jalat aiheuttaa sen että matka taittuu hieman hitaammin ja ponilla on aikaa keksiä jos jonkinmoisia kujeita jos niikseen tulee
    3. Herkku jää nyt väistämättä kolmanneksi, vaikka fiksulta nuorukaiselta vaikuttaakin :)

    VastaaPoista
  23. 1. Ehkäpä Herkulla on Sennin mielestä mukavinta ajaa, kun eikös Senni pidäkin vähän vauhdista ja vaarallisista tilanteista?
    2. Sitten varmaan Molla, kun hän on niin kokenut konkari.
    3. Ja Miina pienien poninjalkojensa kanssa, vaikka sieltäkin varmasti niitä vauhtia ja vaarallisia tilanteita joskus saadaan aikaan ;)
    nneatee@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Heitetään hatusta ja toivotaan parasta :D
    1. Herkku, nuoruus tuo mukanaan omanlaisia tempauksia, mutta eipähän käy ajolenkit tylsiksi ;)
    2. Molla, koska vastapaino on kiva asia ja kokenut konkari varmasti aina varma valinta!
    3. Miina, koska kenties en itse kykene olaan hymyilemättä shettisohjastajille :D noei, jotenkin ehkä se ponimaisuus on se "ongelma" :D

    Ja sähköpostini:
    janita.vuori@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Herkku
    Miina
    Molla ihan vaan koska tuntuu siltä :D
    Hanna.ahonen96@gmail.com

    VastaaPoista
  26. 1) Herkulla olisi mukavin ajaa. Nuori ravuri, täynnä intoa ja nuoruuden fiilistä.
    2) Miina kakkosena, shettiksillä on aina aivan hulvatonta ajaa, hitokseen tohinaa mutta matkavauhti ei päätä huimaa :D
    3) viimeisenä muttei vähäisimpänä Molla, kokenut ja luotettava, varmasti innostuu ajohommista mutta ehkä tasaisimmaksi arvioisin niin jää se jännitys/komediapuoli vähäisimmälle. Uskoisin että päivästä riippumatta Kun jättää Mollan ajon biimeiseksi niin ei tarvitse lähteä huonolla tuulella kotiin. Turvallinen kyyti jossa voi ajatella omiaan.

    VastaaPoista
  27. 1) Herkku, koska ravihevosissa vain yksinkertaisesti on sitä Jotain isolla J:llä.
    2)Miina, sillä poneilla ajaminen on niin mielettömän hauskaa! Varsinkin isojen hevosten jälkeen on niin huvittavaa katsoa, kun ne kipsuttelevat kärryjen edessä.
    3.Molla, koska jonkun oli pakko jäädä viimeiseksi - Mollallakin olisi varmasti silti oikein mukava ajella!

    katipilgrim@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ensimmäiseksi on poni-ihmisen ihan pakko laittaa Miina, koska ponit vaan on ❤ Mollan ja Herkun järjestys puolestaan riippuu siitä, haluaisiko rauhallisemmalle vai reippaammalle ajolenkille: Molla ehdottomasti kokeneena, kilttinä ja varamana sinne vähän rauhallisemmalle metsälenkille, kun taas Herkun kanssa suoraan Vermoon kokeilemaan vauhteja :D Ehkä siis Miina, Molla, Herkku, vaikkakin varmasti ovat mukavia ja silti keskenään erilaisia ajettavia.

    VastaaPoista
  29. 1.Herkku
    2.Miina
    3.Molla

    Loogisin järjestys olisi ehkä juuri päinvastainen, mutta luulen, että siinä tapauksessa tämä "kilpailu" olisi liian helppo, joten tämä "epälooginen" on veikkaukseni! ;) Ja siihen malliin on noita nuoria kehuttu - ja koska Herkun ostit itsellesikin (paljon onnea uudelle hevosen omistajalle!), ei se varmasti kovin kamala voi olla! Ja noilla vanhemmilla tammamammoilla voi hyvinkin olla sen verran pilkettä silmäkulmassa, ettei ajolenkit välttämättä ole niitä kaikista nautinnollisimpia heidän kanssaan..

    salla.sipila@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. 1. Molla. Vanha, kokenut leidi, jonka kanssa olisi varmaan turvallisin (ainakin psykologisessa mielessä) ajaa tällaisen kokemattoman kärryjännittäjän.
    2. Miina. Ponit on söpöjä. Ja pieniä. Voisi ainakin ottaa rauhassa ja katsella oikein kunnolla niitä vaihtumattomia peltomaisemia.
    3. Herkku. Oikein tuleva nuori ravikunkku, jonka takia jää viimeiseksi. Itse ehkä mieluummin istuisin pelkääjän paikalla laidoissa roikkumassa, vaikka Herkku taitaakin olla varsinainen herrasmies. Ei silti voi olla liian varoinen ;)

    tsiutsiu@hotmail.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov