Siirry pääsisältöön

Esittelyssä W-Healing Rug

Jokunen voi muistaa bloggaajatapaamisen Lahdessa, Veljekset Wahlstenilla? Nyt olisikin luvassa wahlstenilta saadun tuotteen esittelyä. Tämän postauksen tekeminen tosiaan hieman venähti kun aikatauluongelmieni takia en ehtinyt niitä tilaamaan ja meille tuli samassa tilauksessa myös muitakin tuotteita. Nyt kuitenkin tämä tuote on saapunut perille ja esittelyyn pääseekin iki-ihana W-Healing Rug loimi!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Veljekset Wahlstenin kanssa!


Tehdessämme visitin Lahteen, saimme samalla reissulla shoppailla tietyn arvon edestä tai tilata tuotteen myöhemmin. Mietin pitkään mitähän sitä voisi tilata: hevosenomistajan kauppalista on loputon! Pyry tarvitsisi uuden panssarin ja normaalin nahkavyön, olisi sitä ja olisi tätä. Kun olimme kierrelleet tulevia uutuuksia ja selannut tuotekuvastoa ja pohtinut ja kuullut puhuttavan tästä loimesta, päätin että se on se mitä haluan. Ja Allille, sillä sillä nyt todistetusti on ollut enempi selkä ongelmia.

Tilaukseen siis pääsi aivan ihana W-Healing Rug loimi. Tätä myydään uudessa kuvastossa myös kaulakappaleellisena, mutta halusin tämän ihan perusversiona. Loimi on materiaaliltaan verkkoloimea, mutta sen selkä osaan on lisätty keraamista kangasta ja täytettä. Loimesta - ja ylipäätään W-Healing tuotteista - kerrotaan näin:
"Wahlstenin uusi W-Healing-tuotesarja on valmistettu käyttäen keraamista ainetta sisältävää materiaalia, joka heijastaa hevosen oman lämmön takaisin hevoseen parantaen verenkiertoa hoidettavalla alueella.

W-Healing tuotteet:

  • Lisäävät verenkiertoa ja vähentää turvotusta
  • Voidaan käyttää kovan rasituksen jälkeen
  • Nivel- ja jännevaurioiden hoitoon
  • Sopii myös vanhemmille hevosille poistamaan jäykkyyttä
  • Tuotteissa ei ole karenssiaikaa
Markkinoilla olevista vastaavista tuotteista W-Healing-tuotteet eroavat siinä, että keraamista ainetta sisältävää materiaalia on käytetty pintakankaan lisäksi myös täytteessä, tämän vuoksi lämmittävä vaikutus on tutkitusti tehokkaampi."





 Kun sen sain omiin pikku kätösiini, se olikin vielä hienompi kun muistin! Allilta puuttui hyvä kuljetus ja jäähdyttelyloimi ja nyt on sekin sitten löydetty. Se istui päälle kun valettu ja olin ihan äimästynyt kun siinä oli myös jalkalenkit! Kyllähän se tuotekuvauksessakin kerrottiin mutta.. Jotenkin olin onnistunut missaamaan sen. Eläinlääkärissäkin kehaistiin että hyvä oli valinta, varsinkin neiti Lehmälle tämä sopii kuin nenä päähän!

Onko blogin lukijoilla W-Healing tuotteita?
Ja enkö puhunutkin totta, onhan se aika makean näköinen? ;)

Kommentit

  1. Oi että, oon miettinyt jo tovin tän loimen hankkimista, ja nyt kun näin tästä esittelyn on kyllä ehkä pakko laittaa tää tilaukseen kun on niin upean näköinen puhumattakaan terveysvaikutuksista! :) Meiltäkin puuttuu hyvä kuljetus/kuivatusloimi ja hevosella välillä selkä jumissa joten tää sopis meille paremmin kuin hyvin. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta :) http://faniunelma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ihan huippuloimi, oon rakastunut siihen täysin! :)

      Poista
  2. Sopii kyllä Allille hyvin! :) Samaa loimea oon myös himoinnut mun hevosille, olisi varmaan hyödyksi molemmille! Mulla on jo saman sarjan tallisuojat ja on toiminut oikein hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Pyry tahtoo ehdottomasti oman, pitää alkaa säästämään.. :D

      Poista
  3. Tosi nätin ja istuvan näkönen ! Kiinnostaisi paljonko tuolla on hintaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsiläinen, se tosiaan jäi postauksesta! :) tämä malli maksaa vain 136 euroa!

      - S

      Poista
  4. Naurattaa hieman että otatte hevosistanne "edustuskuvia" niin joka kuvassa niillä on joku kauhtunut, kohta katkeamisillaan oleva riimunnaru…..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, toi on aivan ihana pörrönaru, sellaista pehmeää ja mukavaa materiaalia. Se että pari pörröä on vähän pystyssä ei tee siitä kauhtunutta tai katkeamaisillaan olevaa. Nää on hellasti pidettyjä kun toimii meidän kisanaruina :)

      Poista
  5. Tosi hyvännäköinen loimi! Olisi varmasti meillekkin käytännöllinen, mutta rahatilanne ei anna periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyl huippukiva loimi, kivempi kun muistinkaan! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov