5. maaliskuuta 2011

Mikko Mäentaustan Valmennus

Eilen siis Mikon valmennuksessa oltiin, tänään vasta ehdin kirjoittamaan, pahoittelut! Alkuun heti sanon että valmennus oli mahtava ja olen kyllä todella tyytyväinen (mutta kuitenkin ehkä tätä päivää ajatellen hieman harmissani (lue alempaa)) että valmennukseen menin :) Pilvi oli tosiaan mukana ja muutaman kuvan räpsäisi ja sai muutaman videonkin. Videoiden kanssa on kuitenkin hippasen ongelmia, joten näihin köpöttely kuviin valitettavasti saatte vielä tyytyä..

Lurpan kanssa aloituskeskustelussa

Valmennus siis aloitettiin ihan perinteisellä aloituskeskustelulla, missä sitten kerroin Mikolle että Lurpan jalat on nyt vasta paranemassa ect. Mikko onneksi ymmärsi todella hyvin, eli mentiin vähemmän ja pienempiä, niinkuin Mikko sanoi :) Perjantain valmennus oli enemmän tekniikkaa, mikä oli aivain täydellistä meille herran kanssa. Kun oli verkattu molempiin suuntiin ravissa, aloitettiin ratsastamaan hevosia kuulolle. Siirryttiin kaikki hieman isommalle neliölle kuin puolikenttää ja siinä jokaisen sivun keskelle tehtiin pysäytys. Ensin tämä tehtiin ravissa, sitten laukassa. Tälläisissa tehtävässä on paljon ollut ongelmia Lurpan kanssa, sillä Lurppa on vahva ja heittää helposti minut irti satulasta. Lurppa oli kuitenkin vielä ravissa erittäin hyvä ja kuunteli apuja erinomaisesti! Laukassa herra kuitenkin alkoi hieman puskemaan, mutta Mikon ohjeiden avustuksella pääsin taas jyvälle siitä miten herran kanssa kannattaa toimia. Tätä tehtävää tehtiin siis molempiin suuntiin.

Mikko juuri neuvomassa alkuverkkatehtävässä

 
 Pienen pieni pätkä tehtävästä, joka tosin ei mennyt juuri tuossa kohti niin hyvin.. 


Tuon tehtävän jälkeen sitten otettiin reippaampaa laukkaa kokouralla niin, että aina pitkällä sivulla koottiin laukkaa 3-4 askeleen verran. Ja joopa joo, tämä tehtävä oli ehkä meille se hankalin. Itse jännityin täysin kun piti alkaa kokoamaan ja silloin Lurppa hermostui ja kiskaisi niskan alas. Ja kun tuo hevonen kiskaisee niskan alas, ei siellä ole enää sitten mitään kontrollia.. No jälleen Mikon avustuksella sain hieman rentoutettua itseäni ja Lurppa teki jopa muutaman ihan siistinkin kokoamisen. Tämäkin homma tehtiin molempiin suuntiin ja välillä laukattiin kevyessä istunnassa reippaampaa laukkaa. Olen herrasta oikein tyytyväinen, se jopa teki puhtaan ja siistin vaihdon suunnanvaihdossa! Laukkojen jälkeen oli sekunnin mittainen hengähdys, missä itse sitten vähän sain hengiteltyä ja lepuuteltua jalkaani (nilkka tosiaan mennyt jontenkin ja nyt siellä on jotain nestettä tms..). Kauan ei kuitenkaan ehditty lepuuttelemaan, vaan aloitettiin pienellä jumppasarjalla (puomi-pysty-puomi-pysty-puomi-pysty-puomi). Lurppa tuli hyvin kootussa laukassa kunnes näki sarjan ja painatti sitten sellaisilla loikilla :') Toiseen suuntaan hypyt huomattavasti paremmat, vaikka ensimmäisen pystyn tiputtikin huolimattomuuttaan.

Tässä vaiheessa jumppasarjaa hieman nostettiin ja Lurpan kanssa tultiin kertaalleen vielä se ja sen jälkeen kaksi kertaa "rata". Rata alkoi siis jumppasarjalla, jonka jälkeen piti saada hevonen kontrolliin, sitten hieman lisätä laukkaa, pitkäsivu eteenpäin, kolmoissarjalle (kolme okseria askelin välillä), taas lisättiin asteen verran laukkaa ja viimeinen 14,3 m linja kolmella askeleella. Tämä rata oli tosi kiva ja oikeastaan aika haastavakin. Maneesi ei kuitenkaan ole kovin tilava, joten piti huolehtia hyvin ulkoavuista ja samalla piti pystyä laukkaamaan reippaasti ja huolehtimaan etäisyyksistä. Ensimmäisen radan jälkeen en meinannut Lurppaa saada kiinni, mihin Mikko totesikin: "Sillähän on tänään intoa!" :D Mutta toinen rata meni UPEASTI, valitettavasti ei kuitenkaan siitä ole videota. Lopetettiin sitten siihen, en viitsinyt herran jalkoja enempi rasittaa ja muutenkin aika paljon loppujen lopuksi hypättiin. Tähän lopuksi vielä jumppasarjalta video, ihan lyhykäinen pätkä. Yritän saada siitä radastakin videon, ei ollut näköjään muistitikulle tullut sitä..

 

Kannattaa kattoa hdnä, silloin laatu hieman parempi :) Innolla odotan jo videokameran tuloa, haluan päästä tekemään videoita! Varsinkin kun nyt olisi siihen niin hyvä ohjelma ;) Mutta eiköhän se sieltä ensi viikolla tule..

Ja sitten takaisin tähän päivään ja tuohon blogin alussa mainitsemaan harmitukseen. Tänään lähdin sitten klo 5 töihin, joten isäpuoli heitti hepat pihalle. Olisin heti aamulla halunnut tarkistaa hepan jalat, mutta pääsin sitten vasta päivällä ne katsomaan. Ja herran oikea etujalka on turvoksissa.. Voi perhana ihan oikeasti jos sieltä on taas jotain mennyt.. Ei nyt mitenkään hirvittävästi turvonnut ja heti koitin aristaako tai mitään, muttei kuitenkaan sellaista ole. Laitoin siihen linimenttiä ja hetkeksi kylmäkääreen, kunnes lähdettiin maastoon laitoin sitten jännesuojat. Pelkäsin kokoajan että se ontuu tai on epäpuhdas, mutta ei mitään! Onneksi.. Nyt vielä illalla kylmetän ne ja sitten toivotaan että menee parissa päivässä turvotus ohi. Eläinlääkäri sanoi kyllä että saattavat rasituksessa turvota ja että se on kuulemma normaalia ja niin se paraneminen lähtee käyntiin. Kuitenkin itseä epäilyttää ja pelottaa jo viimeinen kontrolli, olen niin varma ettei tuo hevonen saa puhtaita papereita.. Huomenna sitten Pike ratsastaa Lurpan, saa sanoa huomaako siinä jotain omituista :)

Mutta tälläistä tällä kertaa, huomenna sitten jonkinlaista päivitystä heppojen ratsastuksesta kun Pike ne lupasi ratsastaa läpi. Kuvia siis luvassa ;) Ja kiitokset vielä kaikille lukijoille (ja kommentojille!) toivottavasti jaksatte jatkossakin lukea ja kommentoida :) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti