Siirry pääsisältöön

Romahduspisteeseen

Ja näin kaikki lähti sellaisella syöksyllä alaspäin. Eilen hain Lurpan tarhasta ja oikea etujalka oli huomattavasti turvoksissa ja lämmin. Tietenkin heti tarkistin reagoiko painamiseen nostamalla jalan ja painamalla voimakkaasti jänteen kohdalta (normaalisti jänne ei reagoi, vaikka painaisi kuinka kovaa) ja siinä sitä taas oltiin. Antoi selvän kipureaktion heilautttamalla jalkaa eteenpäin ja kun uudestaan painoin niin alkoi hermostumaan. Ei sitten kun kylmää jalkoihin ja soitti eläinlääkärille.

Ihmiset jotka eivät nyt jaksa lukea angstia, hypätkää tämän kappaleen yli. Itse olen totaalisen rikki. Viime vuonna kun Lurpalla todettiin hankkarivammat, olin sen hetken rikki, mutta kun eläinlääkäri kertoi että tämä on täysin helppo ja lievä vamma ja tästä on vielä hevonen tulossa, toivo heräsi. Tiesin että ensi vuonna pääsen radoille, vaikka sitten ihan pikku luokkiin, mutta radoille takaisin, kumminkin. Ja miten hienosti kaikki on sujunut! Jalat on olleet erinomaiset, kuivat ja hevonen toiminut kun unelma. Ja yhtäkkiä, poks ja vuosi taas menee eteenpäin. Ei kisoja, ei valmennuksia, ei ratsastusta. Joka ikisen viime kesäisen rahani (1500 euro / kk) käytin tuohon hevoseen, hoisin sen jalkoja ja yritin saada siitä vielä hevosen. Otin ylläpitoon Lepan muistaakseni edes miltä kisoissa tuntuu olla. Haaveilin jo pääseväni kenttää kilpailemaan tänä vuonna. Toivoin että olisin edes yhden pienen esteluokan tai koululuokan ehtinyt starttaamaan (muutakin kuin keskiviikkokilpailuissa, jotka ovat kuin valmennus). En enää tiedä onko minusta tähän. Pystynkö enää odottamaan vuotta, jolloin Lurppa on neljätoista ja jaloista ei vieläkään takeita? Hoidan ja varjelen tuon hevosen jalkoja enempi kun itseäni (minkä takia nyt sitten olen itsekin sekä selkä- että nilkkavammainen) ja silti yläkerran herran mielestä en ole ansainnut tilaisuutta kilpailla tai edes ratsastaa.

Anteeksi tälläinen postaus. Sekava, mitenkään mihinkään liittymätön ja selvästi säälittävä. Mutta kaipa ihminen edes joskus haluaa toivoa että joku onnistuisi? Edes sen kerran saisi onnistumaan ilman että kaksi vuotta mennään epäonnella. Itkenyt olen varmaan näiden kahden päivän aikana enemmän kuin viime vuonna. Mutta mitä se itkeminen auttaa? Niin ei mitään. Jotenkin vain välitän niin paljon tuosta hevosesta että en halua siitä luopua, haluan sen kanssa edetä.

Kommentit

  1. Voi ei! Tsemppiä!

    (tää uus ulkoasu on tosi nätti)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia molemmille! Yritän tässä kovasti ryhdistäytyä ja jaksaa uskoa parempaan.

    Marika, mukavaa että pidät uudesta tyylistä! Menihän sen tekemiseen hetki jos toinenkin ja itsekin olen jopa hieman tyytyväinen :)

    VastaaPoista
  3. ei ei ei :( voi ei, teillä on niin huonoa tuuria. paljon paranemisia ja tsemppiä ! koita jaksaa !!

    VastaaPoista
  4. Todellakin tuntuu huonoa tuuria olevan vaikka muille jakaa :( Kovasti yritän saada positiivisemmaksi, mutta onhan se vaikeaa kun Mollan valmennuksia seuraa ja itsekin haluaisi kunnon rääkkiin! Mutta pikku hiljaa, toivotaan että jossain vaiheessa tämäkin epäonni muuttuisi onneksi!

    VastaaPoista
  5. Eikä miten huonoa tuuria, toivotaan nyt että saatte puhtaat paperit klinikalta ja tuo olisi vain rasituksesta tullutta.
    Muistan itse kun entisellä omalla hevosella meni jänne, sitä oli ihan hullun fanaattinen sen jalkojen suhteen kun se parani, kyllä siitä jalka tuli mutta se pelkotila oli kamalaa. Lopulta valmentaja jo sanoi että minun on unohdettava se vanha vamma, en enää nauti harrastuksesta kun vaan stressaan sen jalkaa. Eli tiedän totisesti tunteesi, tsemppiä kovasti!

    VastaaPoista
  6. Oi, kiva kuulla muidenkin kokemuksia! Tosiaan itsekin menin ihan fanaattiseksi jaloista, pienikin turvotus oli yksi pieni kuolema. Valmentaja tosiaan minullekin eilen sanoi ettei vielä heitetä kirvestä kaivoon, mutta kyllä olen jotenkin niin maassa tästä asiasta :( Mutta eiköhän sitten huomenna taas olla viisaampia! Aika varma olen että hankkari on uudestaan mennyt, sen verran samanlainen on kuin ensimmäiselläkin kerralla.. Mutta katsellaan ja kiitoksia kannustuksesta, yritän kovasti päästä jaloilleni taas! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov