3. tammikuuta 2016

Karin viikonloppukurssilla kera neiti Lehmän

Oukaad. En oikeasti tiedä mitä kirjoittaisin. Tekisi mieli itkeä ja sanoa että hitto mikä viikonloppu. Ratsastin molempina päivinä suhteellisen huonosti ja silti etenkin sunnuntaina saatiin aivan mielettömästi kehuja. Äiti oli molempina päivinä kuvaamassa ja kuvaili joitakin pätkiä valmennuksesta. Palataanpa siis seuraavaksi valmennuksiin, ensin lauantaihin ja siitä sujuvasti sunnuntaihin.


Viikonloppuna pakkanen kiristyi sopivasti yli kymmeneen asteeseen ja perjantaina olin klipannut Allin kaljuksi. Niinpä kun yhdistettiin kaljuuntunut hevonen, pieni pakkanen ja kannukset saatiin kunnon sähköjänis. Heti valmennuksen alussa juostiin maneesia ympäri kuin Vermon raveissa. Sinällänsä omituista, sillä eihän tuon kopukan mitään raveista edes pitäisi tietää. Laukkaa verkatessa otettiin kerran pari pieni vauhtilähtö. Kokoajan oli sellainen tunne että ei ollut yhtään jalalla ja se kiskoi vastaan ohjasta kun yritti pidättää. Sittenhän minä jännityn koko kropasta, käsi menee lukkoon ja jää vetämään ja no.. Ei se ainakaan tilannetta helpota.

Ylläolevassa videossa näkyy tosiaan lopun tehtäviä mitä tehtiin. Siinä puomeja mennessäni tajusin, että niitä pitäisi tehdä lisää. Paljon lisää. Jotenkin aina kun menee maneesille on ihan sellainen olo että vaikka laittaisi puomena kymmenen erilaista tehtävää, en saa siitä mitään järkevää tekemistä tunniksi. Vaikka oikeasti jos niitä puomeja ja kavaletteja ratsastaa _kunnolla_ siitä olisi useammaksikin kerraksi tehtävää. Oli siis tosi hyvässä paikassa ja siellä oli paljon sellaistakin tekemistä mikä on meille hankalaa. Kyllä siinä matkan varralle tuli jopa hieman Pyryä ikävä, sen kanssa tälläiset tehtävätkin menee kuin ajatus. Allin kanssa ei niinkään. Mutta treeni jatkuu!

Alli jäi yöksi Chevaluxille ja illalla käytiin valmennusporukan kanssa terveellisellä, urheilullisella iltapalalla eli milläkäs muullaan kuin pitsalla paikallisessa pizzeriassa. Käärin kirjaimellisesti tamman pumpuliin yöksi, ettei se vaan pääse loukkaamaan itseään vieraassa paikassa. Siitä kun ei tosiaan aina voi olla ihan 110% varma!


Jos lauantaina ratsastin vähän ehkä alisuorittaen, eli huonommin kuin normaalitilanteessa, sunnuntai oli todellinen pohjanoteeraus. Jännitin alkuraveista asti ja istuin taas kumarassa käsi jännittyneenä. Ja Alli tuntui että se vie minua kuin märkää rättiä. Kokoajan olin vähällä purskahtaa itkuun kun niin kamalalta se tuntui. Aivan järjettömiä etäisyysvirheitä ja nekin johtuvat vain siitä, että en uskalla todellakaan antaa sen tulla ja hypätä rauhassa vaan säädän loppuun asti kädellä, koska selkään on sellainen tunne että se menee aivan järjettömän kovaa.

Jotenkin absurdia kun tuntuu että valmentajalta tulee kehuja miten hyvin se menee ja selässä on sellainen uskomaton "ei jumalauta tää on kamalaa" - fiilis. Kun päästiin takaisin talliin äitillekin sanoin että miten kamalasti se meni, hävetti ihan simona ja tuntui että kaikki meni niin penkin alle. Äitikin oli ihan silleen häh, se hyppäsi tosi hyvin. Vasta kun katsoin videota niin totta, kyllä se hyppääkin kokoajan paremmin. Toki kuskilla on oikeasti opettelemista ja tämän tunnin hypyt ja ennen kaikkea lähestymiset tuottivat päänvaivaa, mutta kokonaisuutena ei se oikeasti näyttänyt ihan niin kamalalta kuin selkään tuntui. 

Hain vielä lopuksi hieman tsemppi sanoja Karilta ja paljon viisaita asioitahan sieltä tuli. Luotan kyllä ihan satasella Karin ammattitaitoon ja en epäile yhtään ettei oltaisi menossa oikeaan suuntaan. Nyt alkoi hypyissä olemaan jo hyppyä ja sellaista yritystä. Enää ei ihan kaikki vaan lahonnut alla. Ehkä siis jotain tapahtuu koko ajan. Nyt vain toivotaan että tamma pysyy terveenä ja saadaan jatkettua treenejä aktiivisesti.

Mitä siis näin lopussa mietittynä pitää ottaa parin viikon treeniin ehdottomasti mukaan: Puomeja. Paljon puomeja, vaikka joka toinen päivä. Lisää kouluratsastusta. Laukkaa. Ei siis sitä kenttälaukkaa, vaan nyt oikeasti myös alkaa ratsastamaan niitä takajalkoja sinne mahan alle. Tällä hetkellä päästän itseni liian helpolla ja mennään mieluusti vain reilua kevyttä laukkaa maneesia ympäri. Jos haluan joskus että siihen hevoseen kasvaa sitä voimaa, täytyy sitä varmasti tosissaan koittaa treenatakin. No katsotaan, nyt pistetään kuitenkin kaikki peukut ja varpaat pystyyn että tästä se lähtisi!

30 kommenttia:

  1. Pakko kysyä, onko sulle ok että olet sijoittanut todella paljon rahaa tähän hevoseen jo nyt, ja teidän taso on edelleen vain tämä? Onko joku sanonut sinulle joskus, että tuon hevosen kanssa kannattaa jatkaa, eli että se tuon surkean hyppytekniikkansa kanssa voisi vielä joskus hypätä isojakin luokkia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevonen on minulle muutakin kuin taso millä sillä voi kisata, joten ei minua haittaa ja se on minulle täysin ok :)

      Poista
  2. Voi pojat... jos Alli on siihennähden huono, mitä siihen on rahaa ja aikaa laitettu, pitäis Piuke jo laittaa monttuun kun kolme vuotta ratsastettu ja taso HeÖ ja re80cm :D
    Kivasti lehmä menee ja hei pikkasen hieno banneri!

    VastaaPoista
  3. Itselleni on hyvinkin tuttu tunne nykyään se kun ei vaan onnistu, koska sellainen rutiini hyppäämisestäkin puuttuu itseltäni kokonaan.

    Pääsin nyt vasta katsomaan ensimmäistä kertaa tätä ulkoasua ja täytyy sanoa että se on kyllä ihan mielettömän hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, tuo rutiini taitaa itsellänikin olla nyt se suurin ongelma.. Kiitoksia! :)

      Poista
  4. Mä vaan katsoin et vitsi sun istunta on kehittynyt hurjasti!!! Tai siis oot paljon paremmin liikkeen mukana :D! Vautsi!!

    VastaaPoista
  5. Hyviä pohdintoja loppuun! Pidät nyt vaan kiinni tuosta - laukan treenaamista, puomeja ja voimaa! Huomaa, että hevosella on potkua mutta huomaa myös, että teidän yhteinen taival on ollut taukoja täynnä ettekä ole vielä päässeet "hitsautumaan yhteen". Ei siitä kuitenkaan lannistua kannata vaan ottaa kaikki ilo ja hyöty siitä ajasta irti, kun terveydentila mahdollistaa treenaamisen. Toivotaan todella, että tästä kaudesta tulisi teille ehjä!

    Tuli lukiessa myös mieleen, oletko milloin viimeksi nähnyt jonkun muun hyppäävän Allilla? Jos koet olon, hypyt jne kamaliksi selästä Karin kehuessa - auttaisiko jos pistäisit joskus kyytiin jonkun muun ja näkisit maasta hevosen menoa ja hyppyä? Tottakai tuo videon kautta "herättely" on myös hyvä, mutta jos kyydissä on tyyppi joka mahdollisesti pystyy kertomaan suoriltaan mitä missäkin kohdassa tekee ja kannattaa tehdä - ehkä itse kyytiin sen jälkeen? Niin saa taas uutta näkökulmaa siitä, miltä sen PITÄISI tuntua että se näyttää hyvältä. :)

    Tsemppiä alkaneeseen vuoteen ja paljon onnea kisakaudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeksi vuonna 2014 kun loukkasin jalkani Pyryn kanssa kaatuessa on Allilla hypännyt joku muu. Sen hyppy on melko voimakas, moni ei sillä edes halua hypätä :/ Roosaa yritin saada tänne päin mutta se pirulainen ehtii karkaamaan Ruotsiin ennen sitä.. Kyllä haluan taas jossain vaiheessa katsoa myös maasta tamman hyppyjä, ihan vain sen takia että näkee livenä miten se menee; vaikka kuten sanoit hyvin nuo videotkin herättelevät :)

      Ja kiitos muutenkin ihanasta kommentista, toivotaan kaikki sormet ja varpaat ristissä että tänä vuonna olisi ainakin vähemmän niitä sairaslomakuukausia!

      Poista
  6. Sulla on kyllä aika ratsastaminen ton Allun kans :D Vaatii kyllä paljon! Ja tiedän ton fiiliksen kun valmentaja kehuu ja ite oot ihan et "ei hitto tää tuntuu aivan kamalta...".Täälä kans nyt pitäisi ottaa niskasta kiinni ja alkaa oikeasto tekemään enemmän ja enemmän puomeja viikossa.. Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllähän se tosiaan vaatii, mutta uskon ja toivon että nyt kuin se pysyisi terveenä niin päästäisiin jatkamaan aktiivisesti treeniä ja nopeasti tuloksiin, jos niin voi sanoa :D Kuin myös, tsemppiä teillekin treeneihin!

      Poista
  7. Hienoa työtä oot tehnyt, Alli on ihan eri näkönen! :)

    VastaaPoista
  8. mä ku just meinasin sanoo (yllä olevaan kommenttiin meinaten), että näytti lähinnä siltä, että sun oma tasapaino ei ollut hallussa varsinkaan esteiden jälkeen. :D Mutta onha näissä taas monta näkökulmaa. Teille varmaan sopisi sellaiset tehtävät, missä esteet tulee todella nopeasti vastaan, jotta et kerkeä miettiä sitä kädellä sähläämistä, vaain joudut tiukasti vain keskittymään jo seuraavaan esteeseen, jolloin heppakin saisi itse sujua esteelle, ja sulle mahollisimman vähän mietintä aikaa itse esteen ja hypyn kanssa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainatakseni Karin sanoja, tosiaan Alli hyppäsi tässä valmennuksessa jo väläyttäen jopa ihan hyvää hyppyä, jonka takia (kuten kirjoitin postauksessa) en ollut yhtään perillä miten oikeasti siellä selässä pitäisi reagoida ja hyppyjen ollessa todella läpi selän käyviä ei meinannut oma tasapaino pitää.. Rutiinin puutetta epäilen, heh :)

      Varmasti sopisi juuri kuvailemasi tehtävät ja itsenäisesti pitäydymmekin vastaavissa helpoissa tehtävissä, mutta valmennuksessa on hyvä harjoitella ja haastaa itseään, sillä kisaradoillakaan ei ole mahdollisuutta päättää itselleen helpointa rataa.

      Poista
  9. ja just paljo sarjoja, mis ravilla sisään puomien kanssa ja laukalla seuraava este

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja näitä tehdään tosiaan kotona :)

      Poista
  10. Oon ollut alusta asti mieltä että allista ei tule hyvää hyppääjää, koska sen tyyli on ainakin omaan silmään omalaatuinen. Pakko kyllä myöntää että olette kehittyneet paljon alkuajoista vaikka teillä on ollut vastoinkäymisiä vähän liikaakin. Voipi olla että mun mielipide myös muuttuu, näyttäkää meille :)

    VastaaPoista
  11. Vähän ehkä holtitonta, mut ainakin iloisen näköistä meno tossa sunnuntaina :-) eikä tainnut tulla nyt kieltojakaan juuri, paremmalta näyttää siis koko ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä! :) Itseasiassa fiilis oli paljon enemmän kokoajan esteille ja sitten kuski alkoi himmailemaan.. Ehkä joskus löytyy se kultainen keskitie :D

      Poista
  12. Video varmaan vääristää, mutta musta näytti että pidät Allia paikoin vähän turhankin lyhyellä laukalla, mikä vaikuttaa varmasti omalla tavallaan sujuvuuteen. Voi olla että se pitäminen johtui sun jännittämisestä ja huonosta fiiliksestä (kuten puhuitkin omasta ratsastuksestasi), mutta uskoisin, että kun annat tammalle vähän enemmän tilaa ja askelta, alkavat etäisyydet ja muutkin sujua paremmin nappiin. Alli vaikuttaa kuitenkin sen verran vahvaluonteselta, että se varmaan tarvitsee vähän omaa tilaa askeleeseen ja tekemiseen. Voi kuitenkin olla, että näen videolta väärin, enhän ole ammattilainen...

    Tsemppiä teille tuleviin treeneihin, toivottavasti Neiti pysyy kunnossa! :)

    -Veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :)

      Lyhyttähän laukka ei käytännössä ole, mutta pitäisi saada paremmin polkemaan sitä laukkaa, eli voimaa ja ns lisää laukkaa siihen laukkaan, ilman että vauhti kiihtyy. Se näissä videoissa onkin hassua että kun sitä tunnetta mikä on siellä selässä ei pysty liittämään mukaan. Kun tulee esteelle, kaarteeseen tai esteen jälkeen, on selässä ihan sellainen avuton olo, kun tuntuu ettei avut ole 110% läpi. Rutiinin puutetta :)

      Poista
  13. Siis postauksen kommentteja lukiessa tajusin mitä motto "Odota samaa itsellesi,
    mitä teet toiselle" tekee tuolla blogin sivupalkissa, mulla nimittäin tuskin olisivat vastaukset pysyneet yhtä säädyllisinä ja kohteliaina kuin sulla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, joo pitää muistaa vilkuilla aina välillä sitä :D

      Poista
  14. Mun mielestä Allin laukka ei noin pienille esteille ole liian lyhyt, eihän se hyppyvoima kehity taakse jos painaa aina tukka putkella kohti auringonnousua. Tuo estekorkeus ei ole iso Allin kokoselle hevoselle, joten lyhyestä laukasta hyppääminen on sille puhdasta jumppaa. Lähinnä itse ehkä kiinnitän huomion ensimmäisenä siihen miten hevonen tulee kaarteet, kaarteissa itse ratsastaisin enemmän kontrolliin kouluratsastusmaisesti ja kun hevonen on suoristunut kaarteesta tasapainossa niin antaisin tilaa edetä. Alli tulee tiukemmissa kaarteissa holtittomaksi, joka aiheuttaa lähestymisongelmia. Kaarteissa siis enemmän jalkaa ja enemmän takaosaa. Toki tätä kannattaa varmaan ensin lähteä kokeilemaan ja treenaamaan ihan puomeilla ja kavaleteilla. Scouppiahan Allilla on ja hyppää selän läpi paremmin kun suurin osa Suomen kansallisista kilpureista, etujalkatekniikka on vaan huono. Sitä kompensoimaan pitäisi vaan rakentaa tehokas takamoottori, jolloin hypyt alkaa lähtemään enemmän ylös kun eteen, jolloin roikkuvat etujalat vetää kaikki matkaansa. Tsemppiä, melkonen työmaa on edessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan täysin asiaa! :) Siis oikeasti! Itsekin kaipaisin kaarteisiin ja esteiden jälkeen tasapainoisempaa kontrollia ja tiedän että tällä hetkellä myös se esteelle käden lukitseminen jarruun on juuri sen takia kun koen ettei hevonen ole kaarteissa "minun kanssa". Olen kuitenkin valmis tekemään töitä nyt asian eteen ja sen takia pitää tehdä paljon laukkaa ja puomeja, kontrollia ja sitä vapautta. Paremmin läpi avuista, nyt se pääsee esteiden välissä karkaamaan ja itse jännityn siitä, jolloin jos istun alas satulaan puristan lisää ja vauhti lisääntyy. Ei tämä ratsasastus ole helppoa, heh :D

      Poista
    2. Kun uskallat ratsastaa enemmän jalalta vaikka Alli tuntuu hasardilta ja lentävältä, saat ratsastettua sen edestä odottamaan. Tiedät ja tiedostat varmasti tämän. :) Jos on menevä hevonen niin on sitä tärkeämpää ratsastaa jalalla moottori eteen. Videon perusteella harjottuttasin hevosen paremmin ulkoa hallintaan, ts. ulko-ohja napakammin määräävänä, sillä saa ainakin holtittoman ulkolavan haltuun.

      Poista
    3. jep, niin kuin sanoit niin tiedostan :) Ja kun se tunne selässä ei ole pelkästään reipas menevä hevonen vaan oikeasti innostuessaan vahva. Mutta eiköhän se tästä kun rutiinia saadaan niin parane!

      Poista