Onhan se toisaalta aika karua kun käännetään helmikuun puolelle ja maa on käytännössä katsoen musta. Lunta on siellä täällä ja jäätä senkin edestä joka paikassa. Toisaalta keväthän siellä kovasti jo kolkuttelee. Itselläni on tällä hetkellä hirveä ahdinko kaikesta. Itku on kokoajan herkässä vaikka kuinka koitan ajatella tämän olevan vain ohimenevää.
Kyllä meilläkin sitä lunta oli. Paino sanalla oli.
mau. Tiikeri-kissa yritti syliin vaikka halusin vain kuvan siitä
Vaikka olen nyt koittanut pitää blogiakin jonkinlaisena positiivisuuden paikkana, on tänne myös helppo purkaa omia tuntoja. Ja nyt on sellainen olo, että haluaa vain kirjoittaa niitä omia tuntemuksia ylös. saada purkaa itsestään sitä pahaa oloa mikä on. Tai ei se olo itsenään ole paha, mutta kun jotenkin kokoajan ympärillä velloo kiire ja huoli kaikesta, se saa ihmisen kuin ihmisen jossain vaiheessa päästään jumiin. Kirjoitin aika tarkalleen viikko sitten Facebookkiin tilapäivityksen joka kuului näin:
"Mulla on tällä hetkellä aivan mielettömän hyvä olo. Oikeesti. Unohdin koko puhelimen päiväks kotiin ja se oli todella vapauttavaa sain tehtyä ihan huikeesti enemmän tallissa kuin normaalisti. Hepat sai mut vaan hymyileen ja talli töitä oli niin kiva tehdä että olisin voinut jatkaa sitä vielä monta tuntia.
Tällä hetkellä mua vaan hymyilyttää. Osaa elämä välillä olla aivan järjettömän ihanaa. Joskus sitä vaan unohtaa nauttia siitä ja nytkin vaikka kuinka takaraivossa huutaa että kohta tääkin onni loppuu.. Nyt silti vaan halua nauttia tästä tunteesta."
Eihän tilanne tuosta ole järin muuttunut, mutta jossain vaiheessa viikkoa heräsin siitä kuplasta tajuten mitän paljon minulla on tekemättä verrattuna siihen miten vähän minulla on aikaa. Teen mielelläni asioita, sponsoroin kisoja ja nyt myös olen järjestämässä ihka ensimmäistä tapahtumaa ihan yksin. Tällä ihan yksin tarkoitan siis ilman minkäänlaista ratsastusseuraa. Olen pääasiallisessa vastuussa, minun pitää tietää kaikki, kirjoittaa kaikki ja aikatauluttaa kaikki. Katsoa että kaikki tulee hommattua, tuomarit on ajantasalla, huolehtia palkinnoista, markkinoinnista, sivuista.. En edes jaksa luetella kaikkea!
Vaikka olenkin aloittanut todellakin kaiken ajoissa. Puoli vuotta sitten lähetin ensimmäisen sähköpostin Kisamatkalla Championia koskien. Puoli vuotta. Kun tapahtuma tulee toteutumaan, voin sanoa tehneeni vuoden töitä sen eteen. Itselläni on kovat vaatimukset ja paineet onnistumisen suhteen. Tarvitsen pikkuhiljaa jo Mirellan suosittelemaan sanelukonetta että muistan kaiken. Haluan että tapahtuma on ikimuistoinen. Mutta miten yksi ihminen jaksaa siitä tehdä sellaisen?
Laskut eivät ole kiva asia. Mutta se on sellainen pakollinen arkinen tapahtuma elämässä. Kauhulla maksoin Pyryn päivystävän ell laskua. 290€ auton kääntämisestä pihalla. Kyllä se minun palkoillani tuntuu jo aikamoisena lovena. Tänään kuuntelin kuinka Pyryn kengät kilisivät ja löysällähän ne olivat. Onhan kengityksenkin aika. Hamppu on loppu ja sitä pitää mennä ostamaan. Kisamaksut ja luvat, jäsenmaksut.. Tammikuu on oikea laskujen kuukausi ja en voi sanoa helpottaako se vielä nyt helmikuussakaan.
En edes viitsi töissä sanoa että väsyttää. Ei ole varaa siihen. Toisaalta ehkä se työ on yksi mikä pitää minut kasassa. Se että tiedän kun teen töitä saan sieltä rahaa jonka kautta pystyn harrastamaan ja elämään sitä elämää jota haluan. Minullahan on suuria suunnitelmia tulevaisuudelle mm sponsoroinnin suhteen. Toivotaan että joskus minun varallisuuteni pystyy siihenkin. Sitä odotellessa pitäydyn siinä mihin minulla on - ainakin toivottavasti - varaa.
Alli nyt on aina ollut murheenkryyni, mutta nyt se sai minut taas itkemään ja hakkaamaan päätä seinään. Välillä on sellainen tunne että on vain niin sokea. Kun on olemassa sellainen tamma kuin Alli on siitä on välillä tosi vaikea tietää onko se kipeä vai kiukutteleeko se. Sitten aina vasta kun tilanne on jo "paha" sen vasta näkee. Ja nyt kuitenkin valitsin väärät sanat ja joku lukee pelkästään tuon yhden lauseen, mutta toivottavasti edes joku ymmärtää pointin. Tamma on tamma isolla T:llä. Se ei ole paha, mutta sen mielestä elämässä on myös asioita mitä sen ei tarvitse sietää. Koita sitten siitä pähkäillä onko tämä sellainen kiukuteltava asia vai onko tämä muuten kipeä.
Nyt siis alkaa taas tutkiminen ja hutkiminen. Vaikka itse paikallistan vian suuhun (josta kertoo hidas syöminen, aamuruokien jättäminen ja ulkona mielummin möllöttäminen kun heinien syöminen) pitää se silti tarvittaessa tutkia muutenkin. Kunhan saisin edes tämän Allin ongelman pois stressaamasta mieltäni..
Nyt kuitenkin palaan taas tärkeiden asioiden pariin, koitan hoitaa muutamia Kisamatkalla Champion juttuja pois alta, lähetellä sähköposteja, markkinoida ja kirjoitella blogiinkin valmiiksi juttuja. Ehkä jos parit ulkoasut aloittaisi myös tekemään ja selailisi muuten netin ihmeellistä maailmaa.. Jos se vaikka auttaisi tähän pohjattomaan aikaansaamattoman ihmisen stressiin!
Äitin ja Pyryn rakkaushetki. Maailman ihanin suomimies..
Parempaa alkavaa helmikuuta kaikille ihanille lukijoille!
Pliis, tutki nyt jo se maha kunnolla. Tähystys.
VastaaPoistaVoi pliis voitko antaa jo olla ku et mittää blogitektien perusteella voi tietää :)
PoistaNiin. Maha ei aina ole kaiken alku ja juuri... Hampaat ja suu vaikuttaa ainakin tällä hetkellä varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta. :) Ja nyt mun kysymys. Kuka Miinaa ratsuttaa sitten kun sen aika tulee kun hää on niin pieni. <3 t. Oma nuori shettis pihassa. :)
VastaaPoistaKiitos :) Miinan kanssa kartoitetaan tilanne tarkemmin kuin saadaan varusteet hommattua :)
PoistaKyllä se elämä vielä iloks muuttuu :)! Yritä vaan pitää positiivinen ajattelutapa, se helpottaa aina kummasti. Paljon tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos :) Pitää koittaa vaan jaksaa olla positiivinen, vaikka välillä se tuntuukin hankalalta!
PoistaHeh oot kyllä melkoisen monta asiaa kerännyt tehtäväksi, ei ihme jos välillä vähän stressaa... Mutta toisaalta ei ainakaan tule tekemisen puutetta! Tsemppiä sinne, sä jos kuka saat kaiken hoidettua kunnialla :)
VastaaPoistaOi kiitos Salla :)
PoistaVoihan voihan sentään :( Itsekin tykkään ja tuppaan haalia aina kalenterin ihan täyteen kaikkea, joten voin vaan kuvitella tuon tunteen, kun tekemistä on, mutta vuorokauden tunnit ei vaan riitä, vaikka mitä tekisi... Isosti tsemppiä siis sinne, kyllä se siitä vielä lähtee sujumaan!
VastaaPoistaJa tuosta Kisamatkalla Championista on pakko vielä kysäistä, ootko ajatellut että voisit pyytää apua blogien kirjoittajista tai muuten talkooväkeä, viimeistään itse tapahtumaan auttamaan? Itseä ainakin inspiroi ihan hurjasti koko projekti ja on ihan törkeän makeaa, että joku jaksaa tuommoista kivaa järkätä ja mua ainakin kiinnostaisi ihan valtavasti myös osallistua johonkin ton tapaisen järjestämiseen, sellaisella kunnon vanhan ajan talkoohengellä (vanhan ja vanhan, mitäpä se 17-vuotias vanhasta tietäisi mutta kuitenkin..) Sellaisella meiningillä, että kaikki olisivat tekemässä yhdessä hyvää juttua, eikä ketään kiinnostaisi palkka siitä jutusta, koska se työ itsessään olisi se juttu. Siksipä ihan kaikki kunnia sulle, kun jaksat tuollaista olla luomassa, sillä hyvät tapahtumat ja erinomainen esimerkki on sitä, mitä tää laji tarvitsee! :)
oi kiitos :)
PoistaJa tosiaan toki saan paljon apua ja tarvitsen vielä paljon lisääkin apua (että jos yhtään kiinnostaa niin kyllä meille aina talkooapu kelpaa!) itse tapahtumaan, mutta kaikki tämä suunnittelu on jäänyt (ja tulee jäämään koska haluan kaikesta täydellistä ja jos joku menee pieleen en voi syyttää kuin itseäni :D) omille harteille niin se tuppaa ahdistamaan, heh :) Mutta todellakin tullaan pitämään varmaan vielä joku rekryhaku talkoisiin lähempänä! :)