Siirry pääsisältöön

Try to be superman

Ei se perjantai loppunut ihan suunnitelmien mukaan..

Kun eilen julkaisin postauksen, olin niin rikki poikki väsynyt, että suuntasin melkein heti sänkyyn. En kuitenkaan ihan ehtinyt peittoa heittää korville kuin äiti soitti, että nyt ei ole Pyry kunnossa. Ähkyoireilee. Kysyin soitanko päivystävän ja sanoin, että lähden tulemaan tallille. Kymmenen minuutin päästä äiti soitti uudestaan ja käski soittaa päivystävälle. Herra ei syönyt eikä juonut, oli vain apaattinen ja pyöri ympyrää.

Matkalla Ypäjälle koitin saada päivystävää kiinni mutta hän ei pystynyt kiireiltään vastaamaan. Soitin myös Hyvinkäälle, mihin meidän oli mahdollista lähteä jos tilanne sitä vaatisi. Lopulta kun pääsin tallille sain myös päivystävän kiinni. Kävelytyksestä huolimatta ei suoli tuntunut lähtevän toimimaan ja yhtään ei mitään juotavaa saatu sille alas.. Päivystävällä oli melko kiireinen tilanne, sillä hän oli juuri menossa poikimaan Lehmää ja sanoi, että aikaisintaan 2 tunnin päästä pääsisi paikalle ja suositteli Hyvinkäälle lähtöä jos tilanne niin vaatisi.

Lopulta kun tilanne ei alkanut helpottamaan lastattiin hevonen autoon. Siinä sitten päästettiin reiluhkot kakkapökeleet pitkin trailerin lattiaa ja yhtäkkiä koko hevosen olemus muuttui paljon virkeämmäksi. Lopulta käveltiin vielä tovi pihalla ja palattiin talliin, missä olisi alkanut heinä maittamaan, mutta Hyvinkään ohjeiden mukaan ei annettu mitään syötävää. Juoma ei vieläkään kelvannut, joten jäimme kotiin vielä odottamaan päivystävää, sillä tilanne oli kuitenkin helpottunut siitä, mitä se oli alussa.

Päivystävä pääsi paikalle hieman jälkeen kahden ja siihen mennessä Pyry oli päätynyt sekä pissaamaan, että kakkaamaan karsinaan. Ongelma tuli vain siinä kohti, kun en tajunnut ottaa Pyryä kiinni ennen kuin eläintohtori astui talliin ja siitäkös vasta rumba alkoi. Se juoksi ympäri karsinaa kuin hullu, eikä edes ruualla antanut kiinni. Niille jotka eivät siis tiedä, Pyry pelkää aivan järjettömästi eläinlääkäriä. Rutiinikäynnillä (esimerkiksi raspaus kotona), se pitää ensin Domolla esirauhoittaa ja sen jälkeen kuin eläinlääkäri tulee pihaan, ottaa käytävälle, peittää silmät ja eläinlääkärin hiipien tuikata siihen lisää rauhoittavaa. Uskokaa pois, tämä ei ole mikään koulutuksellinen kysymys, se on aivan silminnähden kauhuissaan vaikkei tätäkään lääkäriä ollut ikinä ennen nähnyt..

Lopulta kun sain Pyryn pyydystettyä karsinasta loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen ja sain sen käytävälle, eläinlääkäri sai kuuneltua sen äänet, mitkä kuulostivat ihan hyviltä. Sanoi, että sillä oli varmasti pieniä vatsanpuruja ja sen takia se oli sellainen ja ehdotti että annetaan kipulääkettä kun kipeä se kuitenkin oli. No, helpommin sanottu kuin tehty. Ensinnäkin, eläinlääkäri ei päässyt lähellekkään. Toiseksi, Pyry alkoi riehumaan niin kovin, että oman itsensä lisäksi tulilinjalla oli ihmiset. Viidentoista minuutin rauhoittelun ja yrittämisen jälkeen tultiin tulokseen, ettei tilanteelle voi juuri nyt mitään muuta kuin jatkaa tarkkailemista. Koska se kuitenkin oli melkoisen vireä jo tässä vaiheessa, Ell sanoi että sille voi antaa vähän heinää. Heitin sille puolet iltaheinistä ja laitoin sille vielä lämmintä vettä erilliseen astiaan. Kolmen tunnin päästä kävin tarkistamassa tilannetta ja heitin sille loput heinät. Tilanne vaikutti tasaantuneen ainakin toistaiseksi. 

Saatiin eläinlääkäriltä Domo, jos näyttää siltä, että Pyry ei ole aamulla kunnossa, heitetään sille rauhoittava ja lääkäri tulee sitten nesteyttämään. Aamulla Pyry oli kuitenkin melko normaali ja söikin kuin normaalisti. Koko päivän pakkojuotin sitä ja lopulta se vilkuilikin minua tosi kyllästyneen näköisenä kun kokoajan olin tunkemassa sen nenän eteen lämmintä vettä. Vähän paremmin jo joi, muttei vieläkään ollut ihan 110% Pyry.

Tänään piti olla estetreenit, mutta jätin ne Pyryn kanssa todellakin välistä. Pyry pääsi maastoon humputtelemaan ja päivän mittaan seurailin sen juomista ja ulostamista. Hyvin ainakin suoli oli lähtenyt toimimaan. Silti se oli vielä aavistuksen nuupea, vaikka muuten aika normaali Pyry olikin. Täytyy nyt tarkkailla ja pakko juottaa sitä edelleen, jos ei mene ohi niin mennään sitten käymään klinikalla! Mutta huh, kyllä se taas osasi pelästyttää..

Että niin se Perjantai sitten lopulta meni - ja lauantain alku.

Kommentit

  1. Kun luin perjantaipostausta mietin että eikö noilla ruokaväleillä pukkaa ähkyä, no onneksi nyt pahin ohi, mutta näillä pakkasilla kuivat urheiluhevoset tulisi syöttää ja JUOTTAA tiheämmin. Tsemppiä jatkoon ja toivotaan että pahin ohi on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voe elämän kevät, enhän minä yksin tallia hoida, niillä on kokoajan vettä tarjolla (kylmää kylläkin) ja lämmintä viedään tasaisin väliajoin :D Heinää on edelliseltä syöttökerralta jäljellä kun seuraavat viedään vaikka väli olisi pitkä. Hassua kun 13 vuodessa ei kotona ole yhtäkään ähky hevosta ennen tätä ollut. Miten ihmeessä saatte aina käännytettyä asiat tälläin :D

      Poista
  2. Mahahaava ja hiekka mahassa ei myöskään ole poissuljettuja, onko näitä koskaan tutkittu?

    VastaaPoista
  3. Miten voi olla mahdollista, että meillä oli eilen täysin sama ongelma..!
    Nopeasti meni kuitenkin ohi (onneksi, sillä ehdin jo pelästyä ihan kunnolla :D), mutta tässä oli syynä liian vähän vettä ja liikuntaa, kun ei tuolla pakkasessa liiku tarhassa paljoakaan. Tsemppiä teille jatkoon ja toivottavasti pääsette nopeasti taas treenaamaan! :)

    VastaaPoista
  4. Noitten rauhottavien käyttö ahkytilanteessa on vähän niin ja näin... mutta tietysti jos hevosta ei saa muuten hoidettua niin onhan se sitten laitettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä puhuttiinkin äitin kanssa ja se olisi ollut aivan "viimeinen vaihtoehto" :/ Pyry on tosiaan niin hankala hoitaa kotona, klinikalla ei ole mitään ongelmaa..

      Poista
  5. Paranemisia Pyrylle ja tsemppiä Senni!

    VastaaPoista
  6. Huh, ähky on niin hirveä sairaus! Siinä on itse niin avuton... Onneksi teillä kuitenkin meni ähky ohi! Musta on tullut ihan hysteerinen hevosen juomisen suhteen syksyn jälkeen, kun oma hevonen yksinkertaisesti unohti juoda ja siitä seurasi kolmen päivän ummetusähky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on todellakin! Meilläkin Pyry on sellainen möhelö joka ei juo, ei sitten millään vaikka tarjoaisi mitä herkkuja.. Talvella se korostuu niin paljon :(

      Poista
  7. Tämän takia oon ihan hysteerisenä liikuttanut omaa hevostani pakkasilla joka ikinen päivä, nää kovat pakkaset aiheuttaa niiiin herkästi ähkyjä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov